null Rehtorin linja

Rehtorin linja

Aino Marjatta Kontulan kolmas koulumaailmaa käsittelevä kirja Herra rehtori kuvaa suomalaisen peruskoulun synnytystuskia rehtorin näkökulmasta.

Innoittaja kirjaan Kontulalla oli aivan lähipiirissä, sillä hän toimi biologian opettajana samassa raisiolaisessa koulussa kuin kirjan päähenkilö, rehtori Antti Tuominen.

Herra rehtori on Tuomisen tarina, kuulemma fiktiivinen. Koska rehtori kuitenkin esiintyy tarinassa omalla nimellään, lukijaa ei voine syyttää, jos hän tulkitsee fiktiota toden suuntaan. Yhtä kaikki rehtorin kokemuksissa peruskoulu on ikuisuusprojekti, Kouluhallituksen (nykyisen Opetushallituksen) ohjeet usein tukevasti ilmassa ja tärkein – oppilaasta välittäminen – tuppaa unohtumaan. Tarpeellinen järjestys katoaa usein pelkurimaiseen lepsuiluun. Tuominen seisoo myrskyssä kuin tukeva seinä, johon voi nojata. Hänen linjansa on käytännön toimivuus, ei lennokas teoria.

Kontula kuvaa railakkaasti niin opettajien kuin oppilaidenkin toilailuja eikä kirjan Tuominen säästä itseäänkään. Rehtorin hahmosta syntyy takuuvarmasti legendoja.

”Jos opit rakastamaan elämää ja tajuat, että me saamme elää tätä maapalloa, nyt on meidän vuoromme, sinä olet oppinut koulussa jo paljon viisautta”, rehtori summaa viimeisenä työpäivänään.

Aino Kontula: Herra rehtori. Ajatus Kirjat 2009. 278 s., 15,90 e.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.