null Reilua viiniä

Reilua viiniä

Valveutunut kuluttaja joutuu nykyisin aikamoisiin ristipaineisiin. Pitäisikö suosia suomalaista, luomua, lähiruokaa, reilua kauppaa, luontoystävällistä, terveellistä vai edullista. Olisi kulutettava, että talouden pyörät pyörisivät ja suomalaisilla olisi työtä, mutta samalla vältettävä turhaa tavaraa, ettei maapallon kestokyky olisi koetuksella.

Ei saisi ostaa sellaista tavaraa, joka on tehty kehitysmaissa surkeissa olosuhteissa pienellä palkalla tai ainakaan lapsityövoimalla. Toisaalta olisi hyvä tukea kehittyvien maita hankkimalla niiden tuotteita. Ei ole liioin yhdentekevää, missä ostoksensa tekee. Pitäisi suosia kauppoja, joissa myydään vain eettisesti korkeatasoisia tuotteita. Silti olisi parasta, ettei tehtäisi pitkiä ostosmatkoja ainakaan omalla autolla, vaan käytettäisiin lähikauppaa.  

Tavallinen kuluttaja on helposti ymmällään erilaisten arvojen puristuksessa. Monesta hyvältä vaikuttavasta asiasta esitetään kerkeästi epäileviä ja tympeitä kommentteja. Aina ei voi olla oikein varma, ovatko jonkun valinnan seuraukset sellaisia, joita sillä väitetään olevan. Helposti myös tuntuu siltä, ettei yksittäinen ihminen ja hänen kulutustottumuksensa juurikaan maailman menoon vaikuta.
Hyvä on kuitenkin ajatella, ettei maailmaa koskaan saadakaan valmiiksi.  Silti jokainen voi tehdä sitä pienelläkin teolla pikkuisen paremmaksi. On vain valittava, millaisia arvoja haluaa omilla päivittäisillä valinnoillaan edistää.

Reilun kaupan tuotteet ovat yksi esimerkki tavasta tehdä maailmaa vähän paremmaksi. Tosin tämäkin on kiistetty, jotkut haluavat turhentaa tällaisen keinon. Väitetään muun muassa, että reilu kauppa jotenkin vääristää kilpailua tai että siitä hyötyvät enemmän muut kuin ne, joiden siitä toivotaan hyötyvän. Ne, jotka ovat käyneet katsomassa, voivat kumminkin kertoa, että näillä reilun kaupan alkulähteillä ihmisten elämisen taso on kohentunut.

Monet yksityiset ihmiset ovat ottaneet reilun kaupan tuotteiden suosimisen keinokseen tehdä maailmaa paremmaksi. Samoin ovat tehneet monet seurakunnat. Eipä olisi ollenkaan pöllö ajatus, jos koko kirkossa alettaisiin käyttää ehtoollisella vain reilun kaupan viiniä. Mihin reilu kauppa sopisikaan paremmin kuin tähän syvimpään sovituksen merkkiin.

Seppo Simola
päätoimittaja

 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.