null Rennosti kirkkoon

Tyylillä kirkkoon. Temppeliaukion kirkossa käyneen Kirsti Aallon mielestä nuorten tyylitaju pitää. – He tietävät, mikä itselle sopii, hän sanoo.

Tyylillä kirkkoon. Temppeliaukion kirkossa käyneen Kirsti Aallon mielestä nuorten tyylitaju pitää. – He tietävät, mikä itselle sopii, hän sanoo.

Rennosti kirkkoon

Kirkkovaatetus on arkista.

Teksti ja kuva Silja Viitala
Tammikuussa seurakuntalainen pahastui kolehdinkerääjän punavalkoisesta t-paidasta Nokialla. Aihe herätti jonkin verran keskustelua somessa. Ilmeni, että kirkon pukeutumisetiketti on hyvin vapaata. Vuodet ovat muuttaneet vaatetusta, sillä vielä 1800-luvulla hääpukukin oli musta.

Kirkossa ei nykyään enää näytetä kunnioitusta vaatteilla. Tosin miehillä hatun ottaminen pois päästä on edelleen tapana. Sen sijaan esimerkiksi juutalaisuudessa ollaan Jumalan edessä aina pää peitettynä. Mutta millaista suomalaisten kirkkopukeutuminen on tänään?

Temppeliaukion kirkkoa kohti valuu eri-ikäistä väkeä. On rippikoulupyhä, ja varsinkin nuoria saapuu paikalle omissa pienissä porukoissaan. Talvipukeutuminen vaikuttaa olevan hanskassa.

Matti Pelo erottuu varustuksellaan jo kaukaa. Hänellä on yllään musta karvalakki, beige villakangastakki ja punainen villapaita. Pelo sanailee, että vaatteilla on puolivillainen merkitys. Modernit tekstiilit ärsyttävät ihoa.

– Puolivillainen on aina lämmin ja lempeä. Se sykähdyttää sydäntä.

Villaan ovat luottaneet myös monet muut. Sekä viisikymppinen Jouko Seppälä että 14-vuotias Maiju Rossi ovat vetäneet villapaidan päälleen ennen kirkkoon lähtöä. Seppälä on lisäksi varautunut kulkemaan lumessa laittamalla säärystimet ja vaelluskengät sekä suojaamalla itsensä Saksasta ostetulla kuluneella nahkatakilla.

– Näin voin kulkea ilman polkuja.

Samassa penkissä Rossin kanssa istuvat Taika Tiesmaa ja Oona Salonen, jotka ovat tuoreita rippikoululaisia. Tytöillä on siistit ja arkiset vaatteet. Kirkossa ei heidän mukaansa sovi olla polvet tai olkapäät paljaina, ja normaalia harkitummat vaatteet olisivat suotavia.

Eläkkeellä oleva pappi Kirsti Aalto luottaa nuorten makuun.

– Nuorilla on tyylitajua ja he tietävät, mikä itselle sopii.

Käytännöllisyyden puolesta puhuvat myös muut seurakuntalaiset. Juuri Töölöön muuttanut Leila Sarajärvi kertoo käyneensä kirkossa toppahousuissakin. Nyt naisella on yllään pitkävartiset talvisaappaat ja musta villakangastakki. Alta löytyvät mustat housut ja t-paita.

Kampissa asuva Armas Merisalmi sanoo sään vaikuttavan paljon pukeutumiseensa. Tänään miehellä on päällään pilottitakki, mustat nahkakengät ja farkut. Merisalmen mielestä nuoret käyvät kirkossa kiitettävästi ja tuovat tuulahduksia nykymuodista.

– Kirkon perinteinen tunnelma vapautuu nuorten pukeutumisen kautta.

Keski-ikäiset haastateltavat muistavat, että omassa lapsuudessa sonnustauduttiin sunnuntaisin pyhävaatteisiin. Monet ovat tyytyväisiä nykytilanteeseen. Suomalaisten kirkkopukeutumista luonnehditaan arkiseksi, käytännölliseksi ja asialliseksi.

Toisten mielestä sopimatonta kirkkopukeutumista ei olekaan. Monien mielestä on tärkeintä, että tulee paikalle.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.