Maatalousoppia. Sebun kylässä viljelevä Jean Pierre Bihoiki kuokkii yhteisön peltoa. Humanitaarisen avun lisäksi Ulkomaanapu tukee ihmisiä toimeentulon hankkimisessa esimerkiksi antamalla siemeniä ja opettamalla parempia maanviljelystekniikoita.
Reppureissaajan paratiisi?
Kongo voisi olla Risto Ihalaisen mukaan omatoimisten reissaajien paratiisi vuonna 2016.
Teksti Outi Ikonen
Kuva Mike Toivonen / Kirkon Ulkomaanapu
Kun aiheena on humanitaarinen apu, monen mieleen nousee kuva valkoisesta hyväntahtoisesta miehestä ojentamassa ruokalautasta aliravitulle ja kuihtuneelle afrikkalaiselle. Todellisuus on kuitenkin toisennäköinen – ainakin Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen avun koordinaattorin Risto Ihalaisen työssä Kongossa.
http://www.youtube.com/watch?v=4JpW6K2HOAs
Ihalainen on mies, joka haluaa etäännyttää henkilökohtaisuuden ja pitää tiukan ammatillisen otteen työssään. Sosiaalinen humanitaarinen porno synnyttää hänessä syvää vastenmielisyyttä. Sitäpaitsi se, mitä hän todellisuudessa tekee työkseen, eroaa hyvinkin paljon siitä, mikä kuva siitä on julkisuudessa syntynyt.
– Valkoinen avustustyöntenkijä jakamassa apupaketteja afrikkalaisille ei ole asiallinen asetelma. Kun tämmöisiä kuvia joskus näkee lehdissä, tekee ammattilaisena pahaa katsoa niitä. Maan asukkaat tekevät työn hyvin pitkälle itse. Minun tehtäväni on varmistaa, että se on mahdollista.
Humanitaarisen avun koordinaattori on titteli ja tehtävänimike, jonka valtuuttamana ja velvoittamana Risto Ihalainen matkasi noin vuosi sitten Kongoon. Hän vastaa maassa Kirkon Ulkomaanavun hätäavusta ja sen koko projektisyklistä. Ihalaista voisi luonnehtia kapasiteettien rakentajaksi kohdemaassa.
– Käytännössä suunnittelen hankkeita yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa, mutta myös seuraan ja tuen heidän suunnitelmiaan ja hankkeen toimeenpanoa. Lisäksi raportoin rahoittajille sekä keskustelen Ulkomaanavun päämajan kanssa työn edistymisestä. Arkeni on pitkälti toimistotyötä, Ihalainen tarkentaa.
Koordinaattori on yhteydessä myös avunsaajiin, jotta hankkeiden tavoitteiden toteutuminen varmistuu.
– Silloin käyn paikan päällä ja keskustelen niiden ihmisten kanssa, joita työ koskettaa. Näin pystyn näkemään työn vaikuttavuuden ja varmistamaan sen, että teemme yhteistyökumppanien kanssa sitä, mistä olemme sopineet.
Kongo on ollut Ihalaiselle henkilökohtaisen kiinnostuksen kohde jo pitkään. Afrikan mantereelle hän kuitenkin matkasi ensimmäistä kertaa vasta vuosi sitten. Aiemmin Haitissa työskennelleellä, ranskaa puhuvalla maantieteilijällä oli tiettyjä ennakko-odotuksia uudesta maasta, mutta silti hän yllättyi ympäristöstä, jonka kohtasi.
– Maisemiltaan Kongo on upea ja sillä olisi tavattoman suuri potentiaali, jos siellä vain olisi rauhallista. Ihmiset ovat huumorintajuisia, puheliaita ja iloisia. Luulen, että ovat tottuneet siihen tiettyyn epävakauteen, mikä maassa vallitsee. He tuntuvat suhtautuvan tilanteeseensa niin, että vaikeuksista huolimatta elämä on mukavaa.
Ruandan kansanmurhan jälkeen myös Kongo on ollut monin tavoin epävakaassa tilanteessa. Alueella on vallinnut pitkittynyt konflikti, jolle ei ole löytynyt ratkaisua. Eri syistä jatkuva humanitaarinen kriisi on koetellut maata 1990-luvulta saakka ja tämänhetkisen arvion mukaan jopa 1,5 miljoonaa ihmistä elää evakkona, maan sisäisenä pakolaisena.
Viimeisin aallonpohja oli marraskuussa 2012 Goman kaupungin valtauksessa. Ihalainenkin joutui lähtemään evakkoon M23:n kapinallisjoukkojen lähestyessä kaupunkia. Hengenvaarassa hän ei ollut, mutta normaalityö häiriintyi pahoin.
– Koko ajan oli paine ja halu päästä mahdollisimman nopeasti takaisin. Toki turhauttaa, että ikään kuin palataan ajassa taaksepäin, mutta asiaan täytyy suhtautua ammattimaisesti. Sitä paitsi syy siihen, miksi ylipäätään toimimme Kongossa, on, että tilanne siellä on vaikea.
Kaikesta huolimatta Risto Ihalainen näkee mahdollisuuden muutokseen ja uskoo siihen.
– Kaikki konfliktit ovat ratkaistavissa. Kongon tilanne on saanut enemmän kansainvälistä huomiota ja osin tämänkin takia kapinallisjoukko M23:n neuvotteluasemat suhteessa valtioon ovat heikentyneet. Kun voidaan vaikuttaa syvällä oleviin perussyihin, on myönteinen kehitys mahdollista.
Kirkon Ulkomaanavun työn kohteena ovat tavalliset ihmiset, joiden elämään konfliktit vaikuttavat suoraan. Kongolaisilla on sisua ja takanaan 20 vuotta samanlaista kontekstia – evakkoelämässä ei ole mitään uutta.
– Kongolaisilla on tietty vastustuskyky vastoinkäymisille ja asenne, että aina on toivoa. Tässä on opittavaa meille suomalaisillekin. Ei saa luovuttaa. Kuten eräs kollegani sanoi: pitää uskoa tulevaan. Kongo on reppureissaajan paratiisi 2016, Ihalainen sanoo.
Kongossa on toivoa.Katso video www.kirkkojakaupunki.fi
Jaa tämä artikkeli: