null Retkelle saareen 5: Kuusiluoto

Kuusiluodon lampaita saa rapsuttaa, muttei ruokkia. Ihmisten eväistä voi tulla niille hengenvaarallinen ähky. Kuva: Jouni Viitala

Kuusiluodon lampaita saa rapsuttaa, muttei ruokkia. Ihmisten eväistä voi tulla niille hengenvaarallinen ähky. Kuva: Jouni Viitala

Hyvä elämä

Retkelle saareen 5: Kuusiluoto

Pitkospuilla Pornaistenniemestä Lammassaareen tajuan, että sama ajatus tulee mieleeni melkein joka kerta tällä taipaleella: miksi käyn täällä niin harvoin?

Viikki-Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualue on todellinen helmi keskellä Helsinkiä. Ruovikkoinen jokisuisto on paitsi kaunis, myös kansainvälisesti merkittävä lintualue.

Lammassaaresta lähtevät uudet pitkospuut sen eteläpuolella olevaan Kuusiluotoon. Siellä kohtaan ranskalais-suomalaisen retkiporukan. Etsimme tovin yhdessä saaren lampaita, mutta ne pysyvät piilossa. Jean-Louis Benoit'lle retki ei silti ollut pettymys

– Tänne kävely oli jo elämys. En ole muualla maailmassa nähnyt pitkospuita. En olisi myöskään uskonut, että Helsingistä löytyy tällainen alue, hän sanoo minulle Titta Palokankaan tulkkaamana.

Jatkan etsintöjä yksin, ja lopulta yhytän kolme mustaa karitsaa ahmimasta pihlajanlehtiä. Ne tulevat puskemaan lempeästi ja tekemään tuttavuutta. Vanhankaupungin kulttuuri-ekologinen klubi omistaa eläimet. Ne pitävät yllä kulttuurimaisemaa eli estävät niittyjen pusikoitumista.

Aurinko painuu Arabianrannan kerrostalojen taakse. Kulosaaren sillalla kulkee metro. Kuusiluodossa erityistä on saaren upean luonnon ja ympäröivän kaupunkimaiseman välinen kontrasti.

www.kuusiluoto.info 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.