Erämaajärven hiljaisuus. Kun matkustaa Helsingistä junalla Kirkkonummelle ja asemalta kuusi kilometriä Meikon luonnonsuojelualueelle, niin edessä ovat tällaiset maisemat.
Retki hiljaisuuteen
Kirkkonummella Meikon luonnonsuojelualueella huolet karisevat neulasten peittämille poluille. Vastaantulijoita on vähemmän kuin Nuuksiossa.
Teksti Anu Heikkinen
Kuva Sami Karjalainen
Meiko-järvelle vievän polun alkupäässä on pysähdyttävä kuuntelemaan. Sehän on mustarastas.
Hiekkapolku alkaa Korsolammentien pään parkkipaikalta leveänä, mutta haarautuu pian kolmeksi. Koiranulkoiluttaja neuvoo valitsemaan vasemmanpuoleisen polun, joka on kapea ja kuusenjuuria myöten kulunut. Sen päästä löytyy vaatimaton opastekyltti järveä kiertävälle, toistaiseksi merkitsemättömälle reitille.
Meiko kimaltelee auringossa. Kuuluu vain laineiden liplatus rantakalliota vasten, kimalaisen surina varvikossa ja tuulen humina puiden latvuksissa.
Erämaaluonteensa säilyttäneelle Meikolle on Kirkkonummen asemalta noin kuusi kilometriä. Reitti alkaa osoitteesta Korsolammentie 28. Sinne pääsee Helsingistä esimerkiksi junalla ja pyörällä tai taksilla.
Kirkasvetistä järveä ympäröivät laajat, valtion ja Kirkkonummen kunnan omistamat Meikonsalon luonnonsuojelualueet sekä joukko yksityisiä suojelualueita. Ne muodostavat lähes kahdentuhannen hehtaarin metsäisen kokonaisuuden, jota täplittävät järvet, lammet ja suot.
Pitkospuut vievät kosteikon yli. Niemen kärjestä kuuluu plop, kun kalamiehen uistin osuu veteen. Rantakivellä poikasiaan vartioiva lokki kiljaisee varoitushuudon. Parvi ahvenenpoikasia vilahtaa matalassa vedessä.
Laakealta kalliolta näkyy laulujoutsenpari. Korkealla kivellä istuu mies ihailemassa maisemaa. Tämän jälkeen vastaan tulee kauniina kesäkuisena keskiviikkona vain lintuja ja satunnaisia hyttysiä.
Meikonsalon monipuolinen ja runsaslajinen luonto on kuitenkin tiettävästi niin retkeilijöiden, marjastajien, kalliokiipeilijöiden kuin luontokuvaajienkin suosiossa. Yksi heistä on Kirkkonummella Meikon lähistöllä asuva valokuvaaja ja tietokirjailija Sami Karjalainen. Hän on kuvannut alueen hyönteisiä palkittuihin teoksiinsa Suomen heinäsirkat ja hepokatit (2009) ja Suomen sudenkorennot (2002).
– Käyn Meikolla ulkoilemassa ja valokuvaamassa. Kuvaan paljon myös muualla Meikonsalon alueella. Parhaita paikkoja hyönteisten kuvaajalle ovat suot ja suolammet, Karjalainen kertoo.
Karjalainen arvostaa Meikossa eniten hiljaisuutta. Eteläisessä Suomessa on harvinaista, että isokokoinen järvi on säästynyt kokonaan rakentamiselta ja päässyt suojelukohteeksi.
– Meiko on ainoita paikkoja pääkaupunkiseudun lähellä, jonne liikenteen melu ei kuulu oikeastaan lainkaan.
Metsämansikka kukkii järven länsipäässä kiviröykkiötä peittävässä sammalikossa. Kumpareen alla ovat neuvostoliittolaisen bunkkerin rauniot. Järven tuntumassa sijaitsee useita linnoitusrakenteita jäänteinä Porkkalan vuokra-ajasta vuosina 1945–1956.
Evästauolla kallion laella silmä lepää maisemassa. Vastarannalta kuuluu kuikan huuto.
Järveä kiertävä polku kiemurtelee vuoroin kallioilla, vuoroin kuusikon siimeksessä. Toisinaan maasto on hieman vaikeakulkuista tuulen kaatamien puiden ja liukkaiden kallionousujen vuoksi. Paikoitellen polku haarautuu moneen suuntaan, mutta eksymisen vaaraa ei juuri ole, kunhan pitää rannan näkyvissä.
Pääkaupunkiseudun tunnetuimpaan luontoalueeseen eli Nuuksioon verrattuna Meikonsalo on pieni. Sen pinta-ala on neljännes Nuuksiosta.
Meikossa on myös kulkijoita vähemmän kuin Nuuksiossa. Siitä huolimatta kävijöiden jäljet näkyvät välillä harmillisesti.
– Ongelmana on ihmisten piittaamaton käytös, kuten roskaaminen, luonnonsuojelualueella irrallaan juoksevat koirat ja mopolla ajelu. Nykyään ihmiset osaavat käyttäytyä ostoskeskuksissa, mutta eivät luonnossa. Luonnossa liikkujan tulisi tuntea jokamiehenoikeudet ja niiden rajoitukset, Sami Karjalainen toteaa.
Etelärannalla polku nousee jyrkästi kohti kallion lakea. Rakon alku polttelee tottumattoman patikoijan päkiässä. Kiipeäminen hengästyttää, mutta ylhäällä avautuva maisema vielä enemmän. Edessä levittäytyy sininen järvenselkä ja koskemattomat metsät.
Meiko-järvi kuuluu Meikon-Lappträskin Natura 2000 -alueeseen. Sen luonnonsuojelualueille on laadittu hoito- ja käyttösuunnitelma, jossa kaavaillaan täydennyksiä järveä ympäröiviin reitteihin. Lisäksi suunnitteilla ovat reitit hiihtolatua, polkupyöräilyä ja ratsastusta varten.
Nykyisin alueella on kaksi tulentekopaikkaa, mutta muuten palveluvarustus on olematon. Reittejä kehitetään mukavammiksi lisäämällä opasteita, tulipaikkoja ja käymälöitä. Läheisen Korsolammen rannalle tehdään telttailualue.
Uiminen on luvallista muualla paitsi kunnan vedenottamon läheisyydessä. Seitsemän kilometrin patikointi järven ympäri päättyy pulahdukseen aaltoihin.
Kotimatkalla junassa hikiset vaatteet ovat täynnä hämähäkinseittejä ja männynneulasia, mutta mieli kirkas kuin Meiko-järven vesi.
Jaa tämä artikkeli: