null Revityn maan arkea

Guy Delisle yhdistää arjen ja draaman: palestiinalaisen lastenhoitajan kotitalo on saanut viranomaisilta purkutuomion.

Guy Delisle yhdistää arjen ja draaman: palestiinalaisen lastenhoitajan kotitalo on saanut viranomaisilta purkutuomion.

Revityn maan arkea

Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista. WSOY 2012.

Kanadalaisen Guy Delislen Merkintöjä Jerusalemista on eräänlainen sarjakuvapäiväkirja. Ainakin se vaikuttaa melko dokumentaariselta. Piirtäjän vaimo on Lääkärit ilman rajoja -järjestön palveluksessa, ja Delisle itse viettää aikansa tasapainoillen lastenhoidon, maahan tutustumisen, piirtämisen, sarjakuvaopetuksen ja näyttelyiden järjestämisen välillä.

Tapahtumat ovat enimmäkseen hyvin arkisia. Guy Delisle työntelee lapsia rattaissa, ajelee autolla ja jonottaa Israelin turvamuurin tarkastuspisteillä. Hän elää Jerusalemissa aivan kuin mitään kriisiä ei olisikaan, vaikka vuoteen sisältyy myös Israelin tuhoisa hyökkäys Gazaan, ”operaatio valettu lyijy”, joka alkoi jouluna 2008. Tuolloin Nadège-vaimo on töissä lähes yötä päivää.

Perhe käy myös nauttimassa Välimeren rannoista ja Tel Avivin Jerusalemiin verrattuna maallisesta ilmapiiristä. He pitävät usein illanistujaisia muiden ulkomaalaisten kanssa, joita vähän juhlavasti kutsutaan ekspatriaateiksi. Delisle käy tutustumassa tärkeimpiin turistikohteisiin, mutta työnsä kautta hän tutustuu myös Länsirantaan ja palestiinalaisten tilanteeseen.

Delislen tapa kirjata havaintoja on suorastaan lakoninen. Kaikki saavat osansa: juutalaiset, kristityt, muslimit, israelilaiset, palestiinalaiset, turistit ja ekspatriaatit.

”Täytyy sanoa, että kun katselee täkäläistä uskonnollista draamaa, ei tee mieli ruveta uskovaiseksi. Kiitos, kun teit minusta ateistin, Jumala.”

Sitaatissa tiivistyy hauskasti Delislen suhde uskontoihin. Hän tutustuu usean kirkon pappeihin ja saa käyttöönsä kovasti arvostamansa työhuoneen Jerusalemin luterilaiselta kirkolta.

Yli 300-sivuinen sarjakuva antaa vähäeleisesti hyvinkin tarkan kuvan tämänhetkisestä Jerusalemista sekä Israelin ja Palestiinan kriisistä. Delislen myötätunto on selkeästi, muttei kritiikittömästi, palestiinalaisten puolella.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.