Riidelläänpä vähän
Kuopion tuore ja nuori piispa näyttää tiedotusvälineiden mukaan lähettäneen terveisiä Helsingin seurakuntien päättäjille. Hänen mielestään on huono homma, että Helsingissä pari vuotta sitten päätettiin kanavoida ulkomainen tuki vain sellaisten järjestöjen kautta, jotka epäröimättä hyväksyvät naiset papeiksi eivätkä millään tavalla aseta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä muita huonompaan asemaan.
Piispan ajatuskulku on, että Helsingissäkin olisi kiltisti annettava rahaa kaikille järjestöille, jotka kirkolliskokous on hyväksynyt niin sanotuiksi virallisiksi lähetysjärjestöiksi eikä asetella omia kelpoisuusehtoja. Samankaltainen kaiku oli taannoin Lapuan piispan puhkussa, kun hän syytti Helsingin päättäjien asettuvan ”piispojen yläpuolelle”.
Tehtäköön nyt vielä kerran kaikelle kansalle, myös maakuntien piispoille tiettäväksi, että seurakuntalaisten maksamien kirkollisverojen käytöstä päättävät seurakuntalaisten valitsemat luottamushenkilöt. Siihen, miten helsinkiläisten rahoja käytetään, ei ole edes omalla piispalla, saati näillä kehittyvien hiippakuntien miehillä nokan koputtamista.
Päätökset rahankäytöstä ovat aina myös arvovalintoja. Helsingin kirkossa on päätetty antaa huomattava summa, kolme prosenttia verotuloista, ulkomaiseen apuun kaukana olevien lähimmäisten auttamiseen. Tämän rahan Helsingin yhteinen kirkkovaltuusto on halunnut kanavoida perille sellaisten järjestöjen kautta, joiden katsoo edustavan helsinkiläisten enemmistön arvomaailmaa.
Sanotaan, ettei kirkossa pitäisi riidellä. Kyllä pitää, jos se on välttämätöntä asioiden parantamiseksi. Päällekkäisten ja toistensa kanssa kilpailevien järjestöjen ylläpitäminen on yksi hullutus, joka kirkossa pitää korjata. Jos lähetystyön asia olisi lähetysjärjestöille niin tärkeä, kuin ne väittävät, ne jättäisivät taakseen aikansa eläneet teologiset painotuksensa. Sen sijaan ne etsiytyisivät yhteisen katon alle ja tekisivät työtään kirkossa ja yhteiskunnassa yleisesti hyväksytyltä arvopohjalta.
Joskus tuntuu, että kirkossa pysyvät nämä kolme: usko, toivo ja status quo. Mutta suurin niistä on status quo. Vallitsevaa tilaa ja aikansa eläneitä rakenteita olisi kuitenkin hyvä tuulettaa ja muuttaa paremmin tämän päivän ihmistä ja maailmaa palvelemaan. Jos ei muuten, niin riitelemällä vähän.
Seppo Simola, päätoimittaja
seppo.simola@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: