Riivaajat maasaiden keskuudessa
Jouko Rönkä kirjoitti mielipiteessään (K&k 13.3.), että Tansaniassa jotkut lähetystyöntekijät harjoittivat riivaajien karkottamista maasaialueella. Kirjoituksesta voi saada käsityksen, että riivaajailmiö on maasaiden keskuudessa vanhaa perua ja että siihen liittyy manipulaation piirteitä. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole.
Vaikka monien alueella asuvien etnisten ryhmien – lähinnä bantujen – parissa erilaiset henget ja niiden käsittelemiseen kehittyneet kultit ovat ikivanhaa perua, maasaiden alueella ilmiö levisi epidemian tavoin vasta 1960-luvulla. Sitä ennen esiintyi vain yksittäisiä tapauksia.
Maasaiden monoteistiseen uskontoon henget eivät ole perinteisesti kuuluneet. Tekemämme tutkimuksen mukaan joillakin alueilla lähes 50 prosenttia naisista koki tulleensa henkien vaivaamiksi. Lievitystä haettiin bantuparantajilta, joille henkien viihdyttäminen oli entuudestaan tuttua. Henkiä ei lopullisesti karkotettu, vaan niiden toiveet tutkittiin, ja kun ne oli täytetty, henget vaikenivat joksikin aikaa, ilmaantuakseen taas uusine vaatimuksineen. Näin bantuparantajien ja maasaiden keskinäinen riippuvuussuhde oli syntynyt.
Alueella toimivat myös katolinen ja luterilainen kirkko. Niiden näkemykset ilmiöstä poikkesivat toisistaan. Katolinen kirkko näki ilmiössä paljon teeskentelyä eikä reagoinut siihen sen kummemmin.
Luterilainen kirkko sitä vastoin oli alkanut kutsua henkien vaivaamia ihmisiä kasteopetukseen. Levisi huhu, että kasteopetukseen tulevat vapautuvat hengistä lopullisesti. Seurakunnat eivät tiettävästi harrastaneet tietoista henkien karkotusta, vaan vapautuminen tapahtui vähitellen. Syntyi naisten soluja entuudestaan kovin pieniin seurakuntiin.
Kirkkojen välit tulehtuivat siinä määrin, että ne perustivat yhteisen tutkimushankkeen ilmiön selvittämiseksi. Koska olin jo entuudestaan tutkinut ilmiötä, minut kutsuttiin tutkimuksen koordinaattoriksi. Tutkimusraporttiin voi tutustua osoitteessa: www.njas.helsinki.fi (Volume 13, Special Issue 2004).
Arvi Hurskainen
Jaa tämä artikkeli: