Makupala. Mansikat eivät auttaneet ikävään.

Rikki

• 01.07.2013 14:30

Johannes yritti kääriytyä äidin ympärille, mutta äiti oli muuttunut kovaksi, tuhahti vihaisesti ja siirtyi kauemmas, kun Johannes hivuttautui kohti. Johannes kokeili varovasti, jos sormet voisivat lepuuttaa äidin kyljellä. Eikö täällä saa nukkua, äiti sanoi ja nousi.

Aamupuurolla Johannes tahtoi tietää, oliko kesäkodissa eläimiä. Johannes tykkäsi kissoista. Ne menivät kiepille syliin ja kehräsivät. Koirat hyppivät ja melusivat liikaa. Kesäkotiin mentiin bussilla. Auto haisi pölyiseltä. Hiukset liimautuivat otsaan, vaikka kattoluukku oli auki.

Hiekkatien pientareella kasvoi mansikoita. Äiti pysähtyi poimimaan kämmenkupin täyteen punaisia, pulleita marjoja heinien lomasta ja antoi kaikki Johannekselle. Kuinka kauan siinä kesäkodissa ollaan, Johannes kysyi äidiltä. Kuukauden päästä nähdään, äiti sanoi. Äidin ilme oli kummallinen. Hän pyyhki silmiä käsillään.

Kesäkodin täti ja setä olivat keittäneet kahvit. Keksit oli katettu ruusulautaselle. Aikuiset juttelivat ja Johannes katseli olohuoneen vaaleita, läpikuultavia verhoja, joita mikään ei liikuttanut. Maton hapsut oli kammattu suoriksi ja koiran kynnet rapisivat korkkilattiaa vasten jossain kauempana.

Minä nyt sitten lähden, äiti sanoi ja Johannes pomppasi ylös. Et sinä Johannes, täti sanoi. Äiti meni nopeasti ulos ovesta. Johannes rimpuili tädin käsistä ja juoksi parkuen portille, mutta äiti ei kääntynyt. Älä jätä äiti, Johannes huusi, ja äiti katosi tien mutkan taakse. Kolme yötä Johannes itki ja neljäntenä hän päätti, ettei koskaan eläessään enää vihastuttaisi ketään. Siinä oli rakkauden laki.

Kaisa Kariranta

7. sunnuntai helluntaista