Uhka. Dekkarit käsittelevät onnistuneesti ihmismielen synkkää puolta.
Rikoksen monet kasvot
Rikosromaani elää monessa muodossa ja monessa ajassa. Aina siinä kuitenkin todellisuus yllättää.
Teksti Marja Kuparinen
Kuva Plainpicture/Kuvaario
KIRJA Minna Lindgrenin Kuolema ehtoolehdossa on ainutlaatuinen ja nautittava sekoitus rikosta, vanhenemista, palvelutalon arkea ja suurta ystävyyttä. Sen jännitys ei synny rikoksesta – todellisesta ja kuvitellusta – vaan ihmismielen hauraudesta ja sen seurauksista. ”Tuntui kuin yli 90-vuotiaat eläisivät omalla autiolla saarellaan eivätkä lainkaan kuuluisi muuhun maailmaan.”
Kun kulkee hetken Ehtoolehdossa asuvien Siirin, Irman ja Anna-Liisan seurassa, aistii jotain heidän kummallisen vieraaksi muuttuneesta maailmastaan ja sen omituisuuksista, saa nauttia aimo annoksen jännitystä ja julmaa huumoria. Palvelutalossa tapahtuu kummia ja asioista on saatava selvää. Aikaahan näillä rouvilla riittää, vaikka taidot eivät ihan Miss Marplen luokkaa olekaan. Vanhusten hyväuskoisuus ja vaara joutua perusteellisesti huijatuksi synnyttävät kutkuttavia tilanteita.
Lindgren ei saarnaa ja julista vanhustenhoidon paikoin ontuvaa toteutumista. Ei tarvitse. Siiri ja Irma elävät omaa elämäänsä reippaasti, vaikka välillä päästä heittääkin eikä matkustaja aina tiedä, minne päin kaupunkia ratikka on hänet heittänyt. Rouvat myös näkevät terävästi, milloin tarjottu hoiva on riistoa ja ihmisen aliarvioimista.
KIRJA Katarina Wennstami n Alfauros on täyttä nykypäivää. Se roimii tarkalla kädellä elokuva-alan lieveilmiöitä, ruotsalaista mediaa ja nuorten naisten julkisuuden kipeyttä ja halua päästä parrasvaloihin. Heidän kaltaisensa ovat helppoa riistaa kirjan julkkisnäyttelijä Jack Rappelle, jolle sallitaan paljon ylilyöntejä, kunhan ne eivät ole liian ilmeisiä.
Rappe hyödyntää asemaansa julkisuudessa ja halveksii toimittajia, jotka sitä pönkittävät. ”Hän näkee toimittajien tiiviin ryhmän, riveittäin verenhimoisia ja sensaationnälkäisiä pikkunilviäisiä. Heidän katseensa siirtyilevät hänen ja Emman väliä. He etsivät reaktiota, tunteita, jotakin mistä kirjoittaa.”
Alfauroksessa olennaista ei ole, kuka teki murhan, sillä murhaa ei tehdä. Jack Rappe haavoittuu ja säilyy hengissä. Emma tunnustaa, ja oikeudenkäynti alkaa. Wennstam on kahdessa edellisessä kirjassa puuttunut naisten oikeuksiin, prostituutioon ja perheväkivaltaan. Trilogian kolmannessa osassa keskiöön nousee naisten hyväksikäyttö ja siihen johtavat asenteet.
Kirjailijana Katarina Wennstam on taitava ja sujuva eikä ihme, sillä hän on työskennellyt muun muassa Ruotsin television rikosreportterina. Seksuaaliset väärinkäytökset ovat saaneet Wennstamin ottamaan julkisuudessa kantaa useaan kertaan. Hänen tekstissään on reipas feministinen ote, josta luulisi myös ihmisten tasa-arvoa kannattavien miesten pitävän.
KIRJA Ruotsalainen Jens Lapidus tarjoilee kirjassaan Ainakin äiti yritti harvinaista herkkua: moderneja rikosnovelleja. Viime aikoinahan olemme saaneet tottua 500–600-sivuisiin rikosromaaneihin, joiden juoni tahtoo välillä hukkua monenlaisiin sivupolkuihin.
Ainakin äiti yritti suuntaa tiiviin katseen rikolliseen ja hetkeen, jolloin todellisuus kääntyy tai väkivalta paljastaa luonteensa. Näin on esimerkiksi novelleissa Alue jota kutsuimme omaksemme ja Businessluokka.
Yllättävää kyllä, lukija huomaa välillä myös täysin ymmärtävänsä rikoksen tehneen mieltä. Näin käy esimerkiksi novellissa Faksi ikuisuudesta, jossa nuori taitava asianajaja Anna Ingvarsson uhraa kaikkensa työlleen, hoitaa taidolla monimutkaisia rahansiirtoja ulkomaille verottajan ulottumattomiin, mutta saa uratoiveilleen täyden tyrmäyksen: ”Täällä toimistossa vallitsi oma elämänkatsomus, merkitystä oli vain paikallasi hierarkiassa, eikä sillä ollut mitään väliä, kuka olit sen ulkopuolella, kuinka voit ja kuinka hyvä oikeasti olit.”
Kostonhalu osoittautuu vahvaksi motiiviksi myös Anna Ingvarssonin kohdalla.
Lapidus tuntee Stockholm noir -sarjansa perusteella hyvin modernin rikollisuuden, sen tekijöiden lojaalisuuden ja petollisuuden, etniset konfliktit ja vallankäytön huuman, vaikeuden palata takaisin normaaliin elämään ja uhkaavan yksinäisyyden.
Napakkaa ja nautittavaa tekstiä.
KIRJA Renessanssin Firenzeä tutkinut tietokirjailija ja Yliopisto-lehden entinen päätoimittaja Pekka Matilainen vie Kupoli -kirjassaan lukijan kiehtovalle matkalle vuoden 1423 Firenzeen. Eletään aikaa, jolloin Brunelleschi rakennuttaa tuomiokirkon suunnatonta kupolia, uusi aika on syntymässä, kirkkoa ja tiedemaailmaa uudistetaan.
Ylhäisen suvun poika löytyy Firenzen sivukujalta murhattuna ja syytteessä on Medicien kirkon pappi. Hänen vanha ystävänsä Antonio Loschi lähtee etsimään totuutta apulaisenaan 16-vuotias poika.
Matilaisen historiallinen dekkari on hänen esikoisromaaninsa ja mainio sellainen, sillä kirjan aistillinen teksti saa lukijan mielen siirtymään toiseen aikaan ja paikkaan. Tarina on elävä ja herättää kiinnostuksen menneeseen ja nimenomaan uuden ajan murtautumiseen esiin. Lopun taustaselitys ja henkilögalleria tuovat lisäplussaa – tätä tarinaa ei ole tuulesta temmattu.
Toivottavasti Matilainen jatkaa kirjoittamista.
KIRJA Ruotsalaisen Olle Lönnaeuksen Menneisyyden hinta -kirjaa sävyttää vahva melankolia ja ajankulun vääjäämättömyys. Toimittaja Konrad Jonssonin elämä suistuu raiteiltaan, kun kollega saa surmansa ja adoptiovanhemmat Skoonessa kuolevat. Hänen on palattava Tomelillan pikkukaupunkiin ja kohdattava siellä niin yllättävä nykyisyys kuin yhä muistoja herättävä vähemmän valoisa nuoruuskin.
Lönnaeuksella on taito kietoa tarinaan ihmiselämän koko laajuus uskonnollisia juonteita unohtamatta. Hän kirjoittaa tavallisesta arjesta samalla lämmöllä ja myötätunnolla kuin vaikkapa Henning Mankell ja Matti Yrjänä Joensuu .
Jälkikaiuksi Menneisyyden hinnasta jäi erityisesti tämä lause: ”Onnen muisto ei ole enää onni, mutta kärsimyksen muisto on kärsimystä alati.”
Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa.
Teos 2013. 302 s., 28,40 e.
Katarina Wennstam: Alfauros. Suomentanut
Laura Beck. Otava 2013. 398 s., 33,20 e.
Jens Lapidus: Ainakin äiti yritti. Suomentanut Petri Stenman. Like 2013. 240 s., 23,60 e.
Pekka Matilainen: Kupoli. Atena 2013. 299 s., 32 e.
Olle Lönnaeus: Menneisyyden hinta. Suomentanut Salla Korpela. Minerva 2013. 332 s., 28,90 e.
Jaa tämä artikkeli: