Rikos ja Raamatun mysteerit
Raamattu kiehtoo jatkuvasti kirjailijoita. Rikoskirjallisuudessakin kristittyjen salaliitto tai Vatikaanin salaisuudet tulevat vastaan tuon tuostakin.
yyliin kuuluu usein kaksi perusolettamusta: Ensimmäinen on se, että kristityt uskovat Raamattuun kirjaimellisena Jumalan sanana. Toinen on se, että on olemassa joku salaliitto, joka paljastuessaan mullistaisi Raamatun arvon ja sitä myötä koko kristinuskon.
Jos asiansa osaa, tuloksena on viihdyttävää ja tietoakin tarjoavaa luettavaa. Ainakin aihepiiri tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia pohtia uskonnon olemusta ja merkitystä. Ehkä uskonnosta puhuminen on vähemmän hävettävää jännitysromaanin sivuilla.
Norjalainen Tom Egeland on viehättävä kirjoittaja liikkuessaan faktan ja fiktion välisessä maastossa. Kolmannessa suomennetussa Liiton vartijat -romaanissaan hän seikkailee viikinkien, muinaisten egyptiläisten ja israelilaisten parissa.
Ikivanha käsikirjoitus löytyy Islannista. Se on alku pitkälle retkelle, jonka loppupäässä ratkeava arvoitus uhkaa murentaa peräti kolmen uskonnon perustan. Egelandin päähenkilö, arkeologi Björn Belto, ei ole kovin hohdokas sankari: ei suuri naistenmies, komea, voimakas tai taitava, pikemminkin hyvätapainen, hintelä ja sinnikäs älykkö.
Egeland kehittelee romaaninsa juonta rauhallisesti ja pohtii usein esimerkiksi uskonnollisten oppien syntyä, niiden tulkintoja ja kirkollista valtaa tai ylipäätänsä Jumalan olemassaoloa. Aihe kiinnostaa Egelandia, vaikka hän on tunnustanut jättäneensä uskonnon taakseen. Ehkäpä juuri tällaiset kirjoittajat osaavat esittää erityisen kiinnostavia kysymyksiä:
”Sinä olet munkki. Ketä sinä rukoilet, jos jumalasi on kuollut?”
”Lakkaatko sinä rakastamasta äitiäsi ja isääsi siksi, että he kuolevat! Me rukoilemme Jumalan muistoa. Jeesuksen muistoa. Arvoja, joita he puolustivat, ja kaikkea sitä, mitä he meille opettivat.”
Ja monta jumalaa on vuosisatojen aikana kuollut, muistuttaa Egeland, mutta miettii kuitenkin vähän haikeana: ”Entä jos onkin olemassa jokin luomisvoima, tosi Jumala, jota yksikään uskonto ei ole pystynyt pyhän sokaistuksensa vallassa havaitsemaan? Saattaa kulua satoja vuosia, ennen kuin uusi jumala kasvaa riittävän vahvaksi astuakseen meidän ihmisten eteen valitsemaan itselleen uusia profeettoja, joita ihmiskunnan tulee kuunnella ja rukoilla.”
Egeland on taitava kirjoittaja, joka herättää mielenkiinnon koko Pohjolan kristillistämistä kohtaan. Kuka vielä väittää, että kirkkohistoria – tosi tai mielikuviteltu – olisi tylsää?
Juonta ei kannata paljastaa, pieni makupala kuitenkin: ”Kaikkein pyhimmän temppelin löydät sinä omasta sydämestäsi. Kun rukoilet Herraa, sinun Jumalaasi, hän on kanssasi. Hän on aina kanssasi ja luonasi, ja sinä löydät hänet itsestäsi, sillä sinä ja Herra olette yhtä, niin kuin hän on yhtä kaiken sen kanssa, mitä hän on luonut – – Sinun ei tule etsiä paratiisia, sillä sen sinä olet jo löytänyt, ja se on sinussa.”
Sanat ovat Kuudennesta Mooseksen kirjasta. Raamatussa niitä on viisi.
Uudessa romaanissaan Enkelipeli Carlos Ruiz Zafón panee vielä paremmaksi. Siellä nuori kirjailija David Martin saa salaperäiseltä kustantajalta tehtäväkseen sommitella kokonaan uuden uskonnon – muhkeaa korvausta vastaan luonnollisesti. Hänen pitää perehtyä uskontojen historiaan, myytteihin, taruihin ja satuihin, kaikkeen, mikä panee ihmisen tunteet ja mielikuvituksen liikkeelle ja sitten kirjoittaa uskottava tarina.
”Usko toteutuu hyväksymisenä, silloin kun hyväksymme tarinan joka meille kerrotaan. Ja me hyväksymme todelliseksi vain sen, mikä voidaan kertoa. Älkää väittäkö, ettei idea houkuta teitä,” kustantaja Corelli houkuttelee nuorta Martinia.
Tehtävä tarjoaa monta mahdollisuutta tutkia uskonnon olemusta. Zafón pohtii paljon kirkon hierarkian vaikutusta; katolisessa Espanjassa sitä ei tarvitse ihmetellä.
Zafón on taitava kirjoittaja niin kuvatessaan kirjan tapahtumapaikkaa Barcelonaa kuin nuoren Martinin rakkaussuhteitakin. Kaupungin uumenissa piilevä unohdettujen kirjojen hautausmaa on yhtä kiehtova paikka kuin Tuulen varjo -romaanissakin. On kumma, jollei lukijassa herää taju kirjallisuuden arvosta.
”– – niin kauan kuin maailmassa on yksikin ihminen, joka pystyy lukemaan kirjoja ja eläytymään niihin, maailmassa on myös palanen Jumalaa tai elämää”, summaa vanha pappi haudatessaan kirjakauppiasystäväänsä.
Tom Egeland: Liiton vartijat. Suomentanut Veijo Kiuru. Bazar 2009. 496 s., 32 e.
Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli. Suomentaneet Tarja Härkönen ja Anu Partanen. Otava 2009. 607 s., 33,30 e.
Jaa tämä artikkeli: