Rintasyöpätarina: Vatsamakkarasta tissi
Minttu Vuorikari, 37, tuntee itsensä eheämmäksi kuin ennen rintasyöpädiagnoosia.
https://www.youtube.com/watch?v=Ti14e8w4vuI&feature=youtu.be
Helmikuussa vuonna 2014 media-alaa opiskellut Minttu Vuorikari sai kuulla sairastavansa rintasyöpää. Lääkärin kertoessa koepalan tuloksia, Vuorikarin ensimmäinen reaktio oli melkoinen:
“Tästähän mä saan hyvän dokumentin”, oli Vuorikari pohtinut lopputyönsä aihetta ja katsellut ulos ikkunasta.
Vuorikarille ei tullut mieleenkään mitä muita seurauksia sairastumisella olisi voinut olla. Uutinen tuli yllätyksenä ja oli melkoinen shokki.
“Kahden viikon päästä diagnoosista olin leikkauksessa, ja kuukauden päästä alkoi sytostaattihoidot, ei siinä ehtinyt oikein ajatella mitään”, Vuorikari muistelee.
Minttu Vuorikarille rintasyöpä oli möykky, joka poistettiin.
Kaksi tissiä on parempi kuin yksi
Vuorikarin suhtautuminen omaan kehoon on muuttunut valtavasti. Ennen rintasyöpää hänellä oli enemmän negatiivisia kuin positiivisia ajatuksia omasta vartalosta.
“Se oli kulkuväline”, Vuorikari pelkistää, “en ole koskaan ajatellut omasta kropasta, että wau”.
Hän ei osaa kuvailla suhtautumistaan rintoihinsa ennen sairastumista, mutta osaa hyvin kuvailla millaista elämä on, kun oli vain yksi rinta. Vuosi sitten Vuorikarin vatsan alaosasta tehtiin toinen rinta, joka muutti taas ajatukset suhteessa omaan kehoon.
“On ehdottomasti parempi kun on molemmat rinnat”.
Nyt Vuorikari kuuntelee ja arvostaa kehoaan eri tavalla. Hän on joka päivä kiitollinen ja pyrkii tekemään kaikkensa ollakseen tyytyväinen itseensä. Vuorikari harrastaa paljon liikuntaa ja tunnustelee koko ajan vointiaan.
Liikkuessa pitää kuunnella omaa kehoaan mihin se pystyy eri päivinä ja mennä sen mukaan.
“Jokainen päivä on erilainen ja silloin pitää asennoitua, että tänään on sitten tällainen päivä”.
Vuorikari ottaa esimerkiksi joogan. Liikkuessa pitää kuunnella omaa kehoaan mihin se pystyy eri päivinä ja mennä sen mukaan.
Läheisten reaktiot yllättivät
Vuorikari sanoo selvinneensä rintasyövästä sisulla. Hänellä oli hyvä ystävä ja perhettä auttamassa, vaikka pohjimmiltaan koki yksinäisyyttä.
“Toisaalta se on ollut myös oma valinta, ja se on tuonut tähän paikkaan missä olen nyt”.
Sairastuneen tai traumatisoituneen läheisiä Vuorikari neuvoisi näin: ole läsnä! Tapahtunutta ei tarvitse kauhistella, vaan osoittaa tukensa tarvittaessa ja kuunnella.
“Kivointa oli se, kun joku yksinkertaisesti kysyi tarvitsetko jotain, ja myös tarkoitti sitä sydämestään”.
Vuorikari toteaa joutuneensa soljumaan muiden asenteiden mukaan ja menneensä liikaa muiden ehdoilla.
”On pitänyt muistaa miten jokainen reagoi. Ai, tämä oli tosi vihainen, ja tämä ei taas halunnut puhua siitä”.
Retriitti vahvisti
Tapahtumien videokuvaaminen auttoi Vuorikaria prosessin aikana. Nyt hän toteaa osaksi kanavoineensa sairauden vakavuuden dokumentin tekemiseen. Vuorikari sai valmiiksi “Yhden tissin tarina” -lyhytdokumentin keväällä 2014. Senkin jälkeen hän jatkoi kuvaamista. Jossain vaiheessa Vuorikari käy materiaalin kokonaisuudessaan läpi.
“Ei tiedä yhtään miltä tulee tuntumaan, kun näkee itsensä niin huonossa kunnossa”.
Vuorikari osallistui taannoin retriittiin, jossa läpikäytiin omaa elämää: mennyttä, nykyisyyttä ja tulevaa. Hän halusi tietää onko asioita jäänyt käsittelemättä, ja ettei ole sulkenut jotain pois. Retriitti auttoi ja eheytti.
Sairastuminen on muuttanut Vuorikarin elämän täysin. Vuorikari on kuitenkin kiitollinen, koska ymmärtää ja arvostaa itseään nyt paremmin. Tällä hetkellä hän on taudin suhteen seurannassa ja oma hyvinvointi on parempi. Selviytymisessä häntä on auttanut myös puhuminen.
“Kun jokainen löytäisi edes sen yhden jolle puhua, niin se auttaa varmasti”.
Jaa tämä artikkeli: