null Riparilta kadonnut tyttö löytyi varhain aamulla

Riparilta kadonnut tyttö löytyi varhain aamulla

Lauantain vastaisena yönä sattui Malmin seurakunnan rippileirillä Pohjan Kisakeskuksen urheiluopistossa onnettomuus, joka johti mittaviin etsintöihin.

Riparilla ollut tyttö poistui perjantain iltaohjelman jälkeen rippikoulualueelta soittamaan puhelimella sillä seurauksella, että hän liukastui, löi päänsä ja menetti liikuntakykynsä. Päihteillä ei ollut osuutta asiaan.

Rippikoulun vetäjät huomasivat tytön kadonneen kello yhdentoista aikaan illalla. Tyttöä lähdettiin etsimään välittömästi. Kun rippikoululaista ei löydetty leirin vetäjien voimin, leirin turvallisuudesta vastaava nuorisotyönohjaaja Asko Lintumäki hälytti poliisit ennen puolta yötä.

Poliisit etsivät tyttöä poliisikoiran ja rajavartiolaitoksen helikopterin avulla. Helikopteri löysi tytön aamulla kello neljän aikaan opiston läheiseltä kallionkielekkeeltä liikunta- ja puhekyvyttömänä. Kylmissään oleva tyttö vietiin sairaalaan, jonka jälkeen hänen tilaansa seurattiin vielä vuorokauden kotona. Sen jälkeen hän pääsi palaamaan leirille.

Malmin seurakunnan kirkkoherran Pertti Simolan mukaan leiriä varten oli laadittu turvallisuussuunnitelma, jonka mukaan tapauksessa toimittiin. Turvaohjeista oli etukäteen tiedotettu myös leiriläisten vanhemmille, jotka he olivat allekirjoituksellaan hyväksyneet.

– Turvaohjeissa kerrotaan paloturvallisuusasioista ja myös siitä, ettei rippikoulualueelta saa poistua ilman lupaa, Simola kertoo.

Turvaohjeet määrittävät yhden leirin vetäjistä turvallisuusvastaavaksi. Ohjeet määrittävät myös muiden leirinvetäjien vastuut, kun jotain odottamatonta sattuu.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.