Rippikoulu ei vahvista Jumalan tekoja
Rippikoulua käsitelleen jutun mukaan ”sana rippikoulu tuli suomeen 1730-luvulla” (K&k 1.8.). Vallitsevan käsityksen mukaan sen ensiesiintyminen vanhassa kirjasuomessa on kuitenkin vasta Anders Lizeliuksen Pöytyällä suomeksi pitämissä kirkonkokouksen pöytäkirjoissa vuonna 1756 esiintyvä maininta erään teinin patistelemisesta ”rippi Schouluun”.
Rippikoulu on sikäli poikkeuksellinen ilmiö, että se syntyi spontaanisti papiston pyrkimyksestä tehostaa katekismuksen opetusta ja lukutaidon valvontaa 1730-luvun lopulla. Käsite vakiintui vasta myöhemmin. On toki mahdollista, että tästä ilmiöstä oli olemassa jokin sana jo tuolloin, mutta sitä ei kirjallisista lähteistä tunneta.
Jutun mukaan rippikoulu-käsitteen alkuosa juontuu ruotsin sanasta skript. Sanalaina on tapahtunut kuitenkin vasta 1700-luvulla, jolloin rippiä tarkoittava sana oli skrift(ermål). Sanan taustalla on ajatus, että ripille piti kirjoittautua, missä yhteydessä pidettiin kuulustelu. Rippikoulu oli siis oikeastaan ehtoolliselle ilmoittautumiseen liittyvään kuulusteluun valmistamista. Tämä asiayhteys jää jutussa hieman hämäräksi.
Konfirmaatio on luterilaisuudessa myöhäisempi ilmiö kuin rippikoulu. Rippikoulun päämääränä ei ollut konfirmaatio, kuten jutussa todetaan, vaan ensimmäinen ehtoollisella käynti eli ensirippi. Sana konfirmaatio esiintyy tiettävästi ensimmäisen kerran kirjasuomessa vasta vuonna 1770 Olof Sandbergin suomennoksessa Freseniuksen Omantunnon kysymyksistä.
Konfirmaatiossa ei ollut kyse kasteessa saadun uskon vahvistamisesta, vaan kasteen yhteydessä annettujen lupausten vahvistamisesta, mikä käy selvästi ilmi ensimmäisestä suomalaisesta konfirmaatiokaavasta. Jo Luther opetti, ettei ihmisen pidä vahvistaa Jumalan tekoja, kuten kastetta.
Esko M. Laine
Jaa tämä artikkeli: