Rippikoulun opetus tunnustaa vähemmistöt
Kirkko korostaa jokaisen tasa-arvoa rippikoulun seksuaalikasvatuksessa.
Teksti Juhani Huttunen
Kuva Megan Q Daniels/First Light
Helsingin rippikoulujen leirijaksot alkoivat sunnuntaina. Kevään aikana kirkossa esillä ollut keskustelu seksuaalisten vähemmistöjen asemasta pulpahtaa pinnalle myös rippikouluopetuksessa.
– Olen yli 20 vuotta pitänyt rippikoulua, ja aina niissä on ollut vähemmistöihin kuuluvia. Jotkut ovat hyvin rohkeasti ja avoimesti kertoneet suuntautumisestaan, kertoo Kallion seurakunnan pappi Jaana Partti .
Rippikoulun opetussuunnitelmaan sisältyy erityinen seksuaalikasvatuksellinen oppikokonaisuus, mutta aihepiiri voi nousta esiin myös muun opetuksen yhteydessä.
– Usein kysymykset seksuaalisesta suuntautumisesta tulevat esiin Raamattua tai luomista koskevilla oppitunneilla.
– Varsinkin, jos nämä teemat ovat julkisuudessa esillä, nuoret kysyvät spontaanisti, mitä kirkko opettaa tai mitä minä itse ajattelen, Partti kertoo.
Kulttuurinen muutos näkyy siinä, että nykyään rippikouluikäiset ovat Partin kokemuksen perusteella suvaitsevaisempia kuin ennen.
– Nykynuoret ovat tottuneita siihen, että ihmiset ovat seksuaaliselta suuntautumiseltaan erilaisia.
– Huomaan silti, että pojat monesti pelkäävät homoseksuaalisuutta, kun taas tytöille asia ei ole niin vaikea. Hankaluus käsitellä seksuaalisuuden eri muotoja ilmenee joskus kyllä kielenkäytössä homotteluna.
Murrosikä alkaa eri ihmisillä eri aikaan. Eroaako seksuaalisten vähemmistöjen kehitys heteroista?
– Kehitysvaiheet eivät eroa seksuaalisten suuntautumisten perusteella; lapsi on lapsi, sanoo seksuaaliterapeutti Tiina Vilponen Sexpo-säätiöstä.
– Seksuaalinen suuntautuminen ei myöskään ole lapsen kehitystä määräävä tekijä. Ei ole yhtä selitystä sille, miten seksuaalinen suuntautuminen muodostuu. Yleensä selitysteoriat lähestyvät asiaa muun muassa geenien, hormonien, psykologian ja kulttuurin kautta.
Vilposen mukaan pienet lapset eivät erottele ihastumisen kohdettaan sukupuolen perusteella.
– Lapsi voi hyvinkin ihastua ihmiseen, jolla on sama sukupuoli kuin hänellä itsellä ilman, että se vielä määrittää lapsen seksuaalista suuntautumista.
– Vasta vähitellen romanttiset tunteet kiinnittyvät selkeämmin seksuaalisen suuntautumisen mukaiseen sukupuoleen, Vilponen sanoo.
Rippikouluikäisten seksuaalikasvatuksen yhtenä haasteena on vielä se, että Vilposen mukaan jotkut tiedostavat hyvin varhain seksuaalisen suuntautumisensa, mutta toisilla etsintä jatkuu vielä aikuisiässä.
– Seksuaalisuus myös elää ja muuttaa muotoaan elämän eri vaiheissa.
Vilposen mukaan seksuaalikasvatuksen on lähdettävä tosiasiasta, että seksuaalinen suuntautuminen ei ole yksilön oma valinta.
– On tärkeää, että jokainen saa kasvaa ja kehittyä rauhassa, rakastettuna ja turvallisesti omaan tahtiin. Pelko hylätyksi tulemisesta ja tuomiosta voi aiheuttaa tuhoavia häpeän ja syyllisyyden tunteita.
Rippikoulun käy vuosittain liki 52 000 nuorta, mikä on yli 80 prosenttia ikäluokasta. Kirkkohallituksen kasvatuksen työalasihteerin Jarmo Kokkosen mukaan nuorisotyön ammattilaiset käsittelevät seksuaalisen suuntautumisen moninaisuutta Jumalan luomana lahjana.
– Moninaisuus kertoo Jumalan luomistyön rikkaudesta. Työntekijöiden enemmistö sanoo, että jokainen homo on Jumalan luoma, Kokkonen sanoo.
– Piispat ovat Rakkauden lahja -perhekirjassaan hyvin sanoittaneet sen, kuinka tavallinen arki riittää. Arkeen kuuluu se, että osa ihmisistä on heteroita, osa ei. Moninaisuus kertoo Jumalan luomistyön rikkaudesta.
Kokkosen mukaan rippikouluopetuksen lähtökohtana on jokaisen nuoren oma elämä.
– Kristillinen usko tuo tähän elämään toivoa ja luottamusta. Elämään kuuluu seksuaalisuuden monimuotoisuus, joka on tunnustettava ja avattava.
Jaana Partin mukaan seksuaalikasvatus nousee luomisen teologista.
– Jumala on luonut ihmisen seksuaaliseksi, mikä on valtavan hieno asia. Tämän aivan saman luotuna olemisen vuoksi rippikoulussa puhutaan samalla myös ympäristöasioista, Partti sanoo.
– Hengellisyyshän läpäisee koko olemisemme.
Silti seksuaali- tai ympäristökasvatus itsessään on kuitenkin vaikea mieltää osaksi hengellistä elämää. Mikä tavallisen arjen asioista tekee uskonnollisia?
– On selvä, että nämä eivät ole pelastuskysymyksiä. Seksuaalisuus on etiikkaa koskeva asia. Uskonnon kannalta ei ole olemassa mitään erillistä ”luterilaista seksiä”. Emme me pelastu seksuaalisen suuntautumisen vaan Kristuksen tähden, Partti sanoo.
– Rippikoulussa puhutaan siitä, mitä sitoutuminen ja rakkaus merkitsevät. Ja nimenomaan rakkauden vuoksi seksuaalisuudessakin on uskonnollinen ulottuvuus. Jumala itsehän on rakkaus.
Jaa tämä artikkeli: