null Risti on kolmiulotteinen

Risti on kolmiulotteinen

Risti on kaikkina aikoina ollut kristinuskon symboli.

Se viestittää Jumalan rakkaudesta kaikkia ihmisiä kohtaan (Joh. 3:16). Jumala on halunnut lahjoittaa langenneelle ihmiskunnalle suurenmoisen lahjan – ja käärinyt sen ristinmuotoiseen pakettiin!

Tähän lahjaan kuitenkin sisältyy ”tietopaketti”, jota ei ole riittävästi saatettu ihmiskunnan tietoisuuteen, päinvastoin: tieto on ollut kovin niukkaa, vaillinaista ja yksipuolista. Tämä taas on turmiollista ja kohtalokasta: ”Minun kansani joutuu häviöön, sillä se on tietoa vailla” (Hoos. 4:6; Saarnivaaran käännös). Kirkko, jonka olisi pitänyt välittää tämä tieto, on ihmissielujen turmioksi pantannut sitä!

Tieto koskee ristin olemusta. Raamatun mukaan ristillä on kolme ulottuvuutta, vanhurskauttaminen, pyhitys ja voittotaistelu. Syntiinlankeemuksessa ihminen joutui eroon Jumalasta. Jeesuksen ristinkuolema teki mahdolliseksi yhteyden solmimisen uudelleen. Jeesuksen vanhurskaus tulee ristin kautta uskovan osaksi.

Pyhitys on sitä, että uskova saa pukeutua ristillä hankittuihin lainavaatteisiin. Omien ryysyjen tilalle tarjotaan taivaalliset tamineet. Jeesuksen pyhyys tulee ristin kautta uskovan osaksi.

Golgatalla Jeesus kävi voittotaistelun pimeyden valtoja vastaan. Tapahtui kaikkien aikojen ”aseistariisunta”: ”Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun” (Kol. 2:15). Uskova pääsee Jeesuksen voittosaattoon. Jeesuksen voitto tulee ristin kautta uskovan osaksi.

Risti ei ole valittelun ja surkuttelun paikka. Se vaatii meiltä kannanottoa kaikilla kolmella sektorilla. Meille tarjotaan siinä lahjaksi vanhurskauttamista, pyhitystä ja voittoa pimeyden henkivalloista. Paketista ei voida ottaa jotakin osaa ja toista jättää, vaan se otetaan joko kokonaan – tai sitten hylätään. Kristus ei ole jaettavissa. Vanhassa liitossa pääsiäislammas piti syödä ”kokonaan”. Uuden liiton pääsiäislammas on Kristus (1. Kor.5:7).

Väinö Hotti, Kaavi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.