Vapaa taiteilija. Ilkka Sariola maalaa uutta versiota Franciscus Assisilaista aikoinaan puhutelleesta San Damianon krusifiksista.
Ristin sivupolulla
Ilkka Sariola halusi ryhtyä taiteilijapapiksi, mutta seurakuntatyössä ei jäänyt aikaa taiteelle. Hän jäi virkavapaalle vastatakseen kuvan tekemisen paloon.
Kuvataideakatemiasta vuonna 1995 valmistuneella Ilkka Sariolalla oli takanaan jo kymmenen vuoden ura taiteilijana, kun hän lähti opiskelemaan teologiaa. Nyt Kallion seurakunnan pastori tekee virkavapaalla taidetta puolisonsa Goa von Zweygbergkin kierrätysvaateliikkeen takahuoneen nurkkauksessa Kalliossa.
Viimeisimmän näyttelynsä Sariola piti Kluuvin galleriassa Mika Aalto-Setälän kanssa loppuvuodesta 2004. Tuolloisen lehdistötiedotteen sanat voi nyt lukea enteellisesti: ”Taide ei ole uskon asia. Ei enää. Ehkä joskus, mutta ei vielä.”
Sariola oli tullut tunnetuksi sekä piirtäjänä että performanssitaiteilijana. Aiheet olivat rankanpuoleisia. Kirkosta eronnut piispan poika – isä on Yrjö Sariola – aiheutti jo ensimmäisellä näyttelyllään piispalassa kohun, joka ylsi Vaasa-lehden etusivulle.
– Hengellisen ja poliittisen tematiikan yhdistäminen on kuitenkin kulkenut työssäni punaisena lankana, Sariola sanoo.
Näin myös Uusi Jerusalem -ryhmässä, jonka performanssiin Ilkka imettää haavoistaan Sariolan taiteilijanura vuonna 2005 väliaikaisesti päättyi.
– Kävin pari vuotta sisäistä kamppailua ja harrastin lukemista, muun muassa ekumeniikan professori Tuomo Mannermaan kirja Kaksi rakkautta säväytti. Kerran Albertinkadulla kävellessäni tajusin, että jos kerran uskonasiat kiinnostavat, niistä on otettava selvää.
Kohta Sariola olikin jo Kalliossa pastorina.
Haaveet taiteilijapappeudesta romuttuivat arkisen työtaakan alle, mutta ”kuvan tekemisen palo kuitenkin palasi”.
Ilkka Sariola on mukana lapinjärveläisessä San Damianon osuuskunnassa. Häneltä kysyttiin kiinnostusta tehdä osuuskunnan pieneen, piispa Irja Askolan syksyllä 2013 siunaamaan, kappeliin jäljennös Franciscus Assisilaista aikoinaan puhutelleesta San Damianon krusifiksista. Tuo 1100-luvun bysanttilainen ikoni sijaitsee nykyään Santa Chiaran basilikassa Italian Assisissa.
Jäljentäminen ei Sariolaa kiinnostanut, eikä hänellä ollut ikonimaalarin osaamista. Hän koki tekevänsä ”hengellistä kuvaa läntisessä traditiossa”.
– Innostuin, kun Kannelmäen pastori Konsta Korhonen, sandamianolaisia hänkin, ehdotti tekemään tradition pohjalta uuden version.
Sariola lähti hiljaisuuden retriittiin miettimään mahdollista virkavapautta ja kuvan tekemistä. Hän halusi kokeilla, syntyykö kuvaa jälleen. Ja syntyihän sitä. Emerituspiispa Wille Riekkisen luentojen innoittamana hän ryhtyi piirtämään Raamatun hahmoja ja päätti hakea vuoden virkavapaata.
Raamatun hahmojen piirtämisestä syntyi jopa uusi projekti, kun Riekkinen puolestaan innostui Sariolan piirustuksista. Nyt heillä on tekeillä kirja, jossa on mukana vähemmän tunnettuja Raamatussa mainittuja henkilöitä.
– Wille antaa tutkijana taustaa ja minä kuvallisen tulkinnan. Pallottelemme keskenämme aiheita ja teemme työtämme kiireettömästi – kirja tulee, kun on tullakseen.
San Damianon krusifiksin Sariola haluaa kuitenkin saada mahdollisimman valmiiksi elokuuhun mennessä, jolloin virkavapaus päättyy.
Alkuperäisestä krusifiksista Ilkka Sariola on edennyt jo aika etäälle. Triumfiristi on muuttunut kärsivää Jeesusta kuvaavaksi kärsimyskrusifiksiksi. Myös värimaailma on muuttunut: alkuperäinen verenpunaisen dominoima maalaus on muuttunut sinisävyisemmäksi.
– Teen muutoksella kunniaa aikakauden umbrialaiselle maalaustaiteelle, jota olen käynyt paikan päällä tutkimassa. Varsinkin 1200-luvun alussa vaikuttanut Giunta Pisano on ollut merkittävä esikuva.
Osa muutoksista on modernimpaa tulkintaa, mutta Sariola korostaa, että pohjana on se, miten hän on yrittänyt ”ensin ymmärtää, mitä vanha risti puhuu teologisesti, mikä sen kokonaisuus on”.
– Muutokset eivät lähde modernin taiteen fiilistelystä, vaan kerronnallisista ulottuvuuksista, siitä, miten krusifiksi voisi tänä päivänä puhutella paremmin.
Sariola kokee, että ”kirkko on haavoilla ja rikki”: alkuperäisen krusifiksin kehyksen simpukankuorten ikuisuus ja kirkkaus ovat vaihtuneet piikkilangaksi. Hätkähdyttävin on varmaan krusifiksin alaosa, jonka osin arvoitukselliseksi jääneet, kuluneet hahmot ovat vaihtuneet nykyajan marttyyreiksi. Heitä ovat keskitysleireillä kuolleet saksalainen evankelis-luterilainen pappi Dietrich Bonhoeffer, juutalaisia auttanut venäläissyntyinen nunna Maria Pariisilainen ja toisen vangin edestä uhrautunut puolalainen fransiskaaniveli Maximilian Kolbe. Neljäs marttyyri on Afganistanissa heinäkuussa 2014 surmattu avustustyöntekijä Seija Järvenpää, Sariolan ystävä. Teoksen alaosassa on kuvattuna myös Birkenaun portti.
– Olen käynyt sekä Auschwitzissa että Birkenaussa. Pimeämpää ei maan päällä ole.
Mutta ristin sakaroiden linnut antavat uskoa tulevaisuuteen. Sariola on kuvannut suomalaisia lintuja; mukana on myös hätkähdyttävästi korppi.
– Franciscuksen saarnan jälkeen pohjoiseen lentävät västäräkki ja punatulkku. Tutut linnut ovat kristillisten legendojen innoittajia.
Jaa tämä artikkeli: