– Ensimmäinen vuosi Uspenskin katedraalissa meni pylvään takana piileskellen, Risto Nordell sanoo.
Riston valinnat
Musiikkitoimittaja Risto Nordell puhuu samassa lauseessa kalaverkoista ja renessanssipolyfoniasta.
Tämä radio-ohjelma ei ole vaatimaton. Se sanoo sisältävänsä erikoistarjouksia parhaan musiikin ystäville. Ohjelma on Riston Valinta ja sitä luotsaa vantaalainen musiikkitoimittaja Risto Nordell, 54.
Nordell asettaa levysoittimeensa hänen mielestään parasta musiikkia: 1500-luvulla eläneen italialaisen Giovanni Pierluigi da Palestrinan renessanssipolyfoniaa, moniäänistä laulua.
– Palestrinan kuuntelijan pitää asettua hitaan tapahtumisen aikajanalle. Yksi kappale saattaa kestää puoli tuntia.
Se sopii Nordellille, joka luonnehtii itseään kotoilijaksi ja villasukkailijaksi, rauhallisen elämänrytmin rakastajaksi.
– Omat musiikilliset juureni ovat tällaisessa musiikissa.
Ihan kananlihalla
Ulottuvat Risto Nordellin musiikilliset juuret myös vähän Saloon ja nuoruuden bändikuvioihin. Yhtenä päivänä bändikaveri lykkäsi hänen käteensä Jean Sibeliuksen ensimmäisen sinfonian, jonka oli ostanut pikkukaupungin ainoasta levykaupasta. Sikahyvää musiikkia, kuului suositus.
– Tajusin sitä kuunnellessani, että sointuja on enemmänkin kuin ne kolme, jotka siihen mennessä olin oppinut tuntemaan.
Rock jäi. Nordell soitti musiikkiopiston rehtorille ja aloitti lauluopinnot. Niiden jälkeen hän siirtyi Sibelius-Akatemiaan. Kun opinnot olivat ohi, hän tajusi, ettei laulajan ura ole sittenkään hänen omin alansa. Niinpä hän opiskeli laulun lehtoriksi.
Opetustyötkään eivät napanneet, joten Nordell tarttui taas puhelimen luuriin ja otti yhteyttä Helsingin Sanomien kriitikkolegendaan Seppo Heikinheimoon. Siitä alkoi musiikkitoimittajan ja -kriitikon ura.
Radiossa Nordell toimitti kymmenen vuotta Pajatsoa, leikkimielistä musiikkivisailua.
– Siinä pantiin kaikki ihan läskiksi. Soitettiin Yön Kuningattaren aaria Mozartin Taikahuilusta väärinpäin ja kysyttiin kuulijoilta, mikä se on.
Toinen vuosikymmen kului vanhan musiikin ja Luostarin puutarhassa -ohjelman parissa. Seitsemän vuotta sitten alkoi Riston Valinta.
Työssä Nordellia ajaa eteenpäin intohimo musiikkiin. Sen huomaa, kun hän napsauttaa soimaan He shall feed his flock like a sheppard -aarian Georg Friedrich Händelin Messias-oratoriosta.
– Voiko olla mitään lohduttavampaa musiikkia? Händel on hyvin aistillista ja henkilökohtaista. Olen viisikymppinen mies ja kuunnellut tätä satoja kertoja ja menen silti aina ihan kananlihalle.
Vailla ymmärrystä
Suoranaiseen messuamiseen Risto Nordell yltyy, kun tulee puhe klassisen musiikin ymmärtämisestä.
– On outoa, että jos kysyy kaverilta, oliko kirja hyvä tai tykkäsitkö leffasta, vastaus tulee nopeasti. Mutta jos kysyy, oliko hyvä konsertti, aletaan kiemurrella: joo, mutta enhän mä oikeasti ymmärrä tarpeeksi klassisesta musiikista.
Nordellin mielestä tällainen vinksahdus tapahtui lopullisesti 1800-luvulla, kun orkesteri-instituutio syntyi ja ylempi porvaristo omi musiikkiharrastuksen itselleen.
Nuorempana Nordell itsekin ajatteli, ettei konserttiin kannata mennä, ellei ymmärrä mitään partituurista eli sävelteoksen graafisesta esityksestä. Musiikki tuntui kaavalta, ja kuulijan tehtäväksi jäi sen ratkaiseminen.
Radioura on saanut hänen päänsä kääntymään.
– Klassinen musiikki ei ole elämälle vierasta. Musiikki vetoaa ennen kaikkea tunteisiin ja aisteihin. Kun kuuntelee musiikkia, kannattaa kysyä itseltään: miten reagoin? Kaikessa taiteessa tärkeintä on, miten ja mitä se kommunikoi, miten se koskettaa.
Radio-ohjelmassaan Nordell kaataa raja-aitoja ujuttamalla musiikin joukkoon raportteja keväisestä hapankaaliprojektista ja kesäisestä verkkokalastuksesta Saaristomerellä. Kerran eräs naiskuuntelija soitti Nordellille ja sanoi, että hänen miehensä on kiinnostunut klassisesta musiikista, koska Riston Valinnassa puhutaan välillä myös veneilystä.
Jumalan Karitsan olemus
Risto Nordell vaihtaa levysoittimeen teoksen, jonka hän päätti kuunnella yhtenä nuoruutensa vappuna. Kaverit painelivat puistoihin punkkupullot kainalossa, mutta Nordell asetti levylautaselle Johann Sebastian Bachin Matteus-passion.
– Eihän se mitään sosiaalidemokraattisen kunnallisjärjestön tuottamaa musiikkia ole. Uskaltaisin sanoa, että se on Pyhän Hengen ohjaamaa.
Pitkään Nordell kuunteli, tuotti ja soitti kirkkomusiikkia niin kuin kuka tahansa alan ammattilainen: musiikista intoillen, teksteistä etäällä. Vaivihkaa Jumalan Karitsojen ja Kyrie-litanioiden syvempi olemus alkoi kiinnostaa.
Uskoontuloksi sitä ei Nordellin mielestä voi missään nimessä kutsua.
– Olen aina ajatellut olevani perusluterilainen ja kristitty.
Eikä uskoontuloa ollut sekään, kun monet kokemukset alkoivat sysiä häntä kohti ortodoksista kirkkoa.
Nordell on sitä mieltä, ettei mikään yksittäinen asia selitä hänen ortodoksiksi kääntymistään. Ei se, kun hän päätyi kantamaan ikoneja turvaan tulelta, kun Valamon luostarin vanha rakennus paloi vuosi sitten. Sattumus päätyi lähes livenä osaksi Riston Valintaa. Eikä sekään, kun Sergei Rahmaninovin Vigilian sanat alkoivat puhutella häntä.
Nordellin työhuoneen täyttää rakkaaksi käynyt Rahmaninovin Bogoroditse Devo, Iloitse Jumalanäiti -rukous, joka ylistää Neitsyt Mariaa siunatuksi naisten joukossa.
Pois pylvään takaa
Kerran eräs kuuntelija, kuvataiteilija, soitti Nordellille ja kysyi, haluaisiko tämä vastaanottaa ikonin. Mikäs siinä, Nordell vastasi.
Postiluukusta kolahti ikoni, jossa oli mies, jolla oli koiran pää.
Se on legendanomaisen pyhimyksen Kristoforoksen eli Kristusta kantaneen miehen ikoni. Mitä ihmettä, Nordell muistaa ajatelleensa.
Ikoni päätyi makuuhuoneen seinälle. Pitkän tuijottelun jälkeen se alkoi tuijotella takaisin. Osaltaan se sai Nordellin kiinnostumaan ortodoksisista palveluksista.
– Ensimmäisen vuoden seisoin Uspenskin katedraalissa piilossa pylvään takana. Menin lauantai-iltoina vigiliapalvelukseen, ja sitten löysin sunnuntain liturgiat. Pian alkoi tuntua sietämättömältä, etten päässyt ehtoolliselle.
Nordell liitettiin ortodoksiseen kirkkoon viime syksynä.
– Koen, että palveluksessa saan olla rauhassa asian äärellä. Toisaalta yhteisö on lämmin. Pidän siitä, että ehtoollisella mainitaan jokainen nimeltä. Pappi sanoo ehtoollista antaessaan: Jumalan palvelija Risto.
Viimeiseksi Nordell räpsäyttää levysoittimeensa Arvo Pärtin säveltämän Andreas Kreetalaisen katumuskanonin. Paastonaikaan kuuluva kanoni on yhtä aikaa lempeä ja luja – ja loputtoman pitkä. Sellaistakin musiikkia Nordell haluaa Riston Valinnassa soittaa. Mutta kirkkomusiikki herättää joskus vastarintaa.
– Ennen radiosta tuli kommunismia, nyt uskontoa, kriitikot sanovat. Perustelen heille, että tämä on yksinkertaisesti valtavan hienoa musiikkia. Ei ketään voi loukata se, jos radiossa joku laulaa Herra, armahda.
Riston Valinta Yle Radio 1:ssa perjantaisin klo 11, uusinnat sunnuntaisin klo 14.
Jaa tämä artikkeli: