Rohkaisua ja kuuntelemista
Kirkossa jokainen voi olla toiselle sielunhoitaja.
Pappeja on nimitetty perinteisesti sielunhoitajiksi tai sielunpaimeniksi. Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professorin Paavo Kettusen mukaan nimitys on nykyaikana ongelmallinen.
– Totta kai olisi toivottavaa, että pappi olisi sielunhoitaja, mutta yksityistä sielunhoitoa on papin työssä hätkähdyttävän vähän. Jopa niin vähän, että voi kysyä, onko sielunhoito joutunut kriisiin.
Professori esittää kysymyksensä perusteluksi kirkon toimintatilastoja.
– Pappien vuosittain käymät sielunhoidolliset keskustelut ovat vähentyneet Suomessa 14 000:lla kahdeksassa vuodessa.
Papin ja diakoniatyöntekijän toimenkuvat ovat erilaisia ja heidän työtehtäviään tilastoidaan eri perustein, mutta tiedoista voi päätellä, että diakoniatyöntekijä käy sielunhoitokeskusteluja kahdeksan kertaa enemmän kuin pappi.
Sielunhoidoksi ei ole laskettu pappien käymiä, erikseen tilastoituja toimituskeskusteluja. Ne painottuvat useimmiten kasteen, avioliittoon vihkimisen tai hautaan siunaamisen käytännön kysymyksiin.
Yksittäisen ihmisen hätä
Siitä, mitä sielunhoito on, ei ole selvää määritelmää. Uusimmassa kirjassaan Auttava kohtaaminen I Kettunen kirjoittaa: ”Sielunhoidoksi nimitetään kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen piirissä tapahtuvaa ihmisen auttamista, joka kohdistuu ihmisen mieleen ja psyykkiseen kokemistodellisuuteen.”
Rinnalla kulkijalta odotetaan apua monenlaisiin elämänkysymyksiin ja -vaikeuksiin, tunneristiriitoihin tai kysymykseen elämän tarkoituksesta. Pohjimmaisena on usein kysymys ”Kelpaanko minä?”.
Lisäksi sielunhoitoa kaipaavat hyvin erilaiset ihmiset. Toiset tuntevat itsensä heikoiksi ja osaamattomiksi. Toiset ovat pohtivia älyn ihmisiä.
Kettusen mielestä ammattimaisiin sielunhoitokeskusteluihin tarvitaan rauhallista ilmapiiriä ja aikaa.
– Kärsivän ihmisen luo ei pidä mennä juosten, vaan levollisesti.
Sielunhoitajalla on myös hyvä olla ajantasaista tietoa psykologiasta, psykoterapiasta, muista ihmistieteistä ja yhteiskunnasta. Hänen pitäisi myös osata tarvittaessa neuvoa apua tarvitseva toisten auttajien luo.
– Onnistunut sielunhoito parantaa autettavan elämää avaamalla lukkoja ja rohkaisemalla luottamaan itseen ja elämään.
Professori haluaa nostaa esiin Suomen luterilaisessa kirkossa vuosikymmeniä syrjässä olleen ajatuksen yleisestä sielunhoidosta. Sillä, että papit käyvät niin vähän yksityisiä sielunhoitokeskusteluja, on dramaattiset seuraukset niin sanotulle yleiselle sielunhoidolle, jota papit ovat perinteisesti antaneet saarnoissaan ja muissa puheissaan.
– Jos ja kun pappi ei pysähdy kuuntelemaan eikä tunnista yksittäisen ihmisen hätää, kärsimystä, yksinäisyyttä, loukatuksi tai hylätyksi tulemista, hän etääntyy ihmisten elämäntodellisuudesta. Silloin saarnoista tai toimituksista ei tule tukea antavaa yleistä sielunhoitoa.
Suurempaan iloon auttamista
Paavo Kettunen selittää tilannetta papin työn arvojärjestyksillä. Muut, seurakunnissa tärkeämpinä pidetyt työt vievät pappien ajan. Toisaalta sielunhoito on muidenkin kuin pappien ja diakoniatyöntekijöiden tehtävä.
– Apua tarvitseva voi kääntyä kenen tahansa tuntemansa seurakunnan työntekijän puoleen. Hän voi odottaa kanttorilta, lastenohjaajalta, toimisto- tai hautausmaatyöntekijältä sielunhoitajan asennetta. Vaikka apua hakeva ei haluaisikaan keskustella uskonkysymyksistä, hän olettaa, että työntekijä edustaa kirkon arvomaailmaa.
Kirkkolain mukaan sielunhoito on koko seurakunnan, kaikkien sen jäsenten yhteinen tehtävä.
– Vapaaehtoistehtävissä ja muutenkin kuka tahansa seurakuntalainen voi kuunnella toista, olla läsnä ja kulkea rinnalla. Sielunhoidon tehtävänä ei ole neuvoa tai määräillä toista, vaan auttaa häntä suurempaan iloon elämässä.
Seurakunnan sielunhoito on lähtökohtaisesti ilmaista. Siihen sopii Paavo Kettusen mielestä huonosti se, että eräissä kristillisissä järjestöissä koulutuksensa saaneet sielunhoitoterapeutit ovat alkaneet kaupata sielunhoitopalveluita.
– Sielunhoitaja tai sielunhoitoterapeutti ei ole ammatin harjoittajan nimike niin kuin esimerkiksi Valviran hyväksymä psykoterapeutti on. Kenelle sielunhoitoterapeutti on vastuussa ja kuka takaa toiminnan laadun? Sielunhoidon taustalle on vaikea ajatella muuta kuin kristillinen yhteisö, mutta sielunhoitoterapeuteilla ei ole seurakunnan toimeksiantoa.
Jaa tämä artikkeli: