Aarteita rahatta. – Roskalavat kannattaisi kuljettaa kaatopaikalle kierrätyskeskuksen kautta, sanoo kuvataiteilija Pasi Rauhala, joka on sisustanut työhuoneensa kierrätystavaralla. Nojatuolissa istuva nukke on peräisin Teatterimuseosta. Sekin löytyi roskalavalta.
Roskalavalta löytyy aarteita
Pasi Rauhala perusti Facebookiin omaehtoisen kierrätysliikkeen.
Stereot, nojatuoli, kukkaruukkuja, käyttämättömiä vaatteita, Arabian kahvikuppipari 1950-luvulta… roskalavalta voi löytää ihan mitä tahansa.
Kun taloyhtiöt ja yritykset haluavat vanhasta tavarasta eroon, ne tilaavat yleensä pihaan roskalavan. Sitten päästetään siivousvimma valloilleen – lavalle kun on niin helppo heittää kaikki, mitä ei jaksa enää katsella.
Parin päivän päästä tulee kuorma-auto ja vie kaiken kerralla pois silmistä. Muuten hyvä, mutta roskalavoille päätyy usein täysin ehjää ja käyttökelpoista tavaraa, josta voisi olla jollekin paljon iloa ja hyötyä.
Hyvän tavaran haaskaaminen vaivasi kuvataiteilija Pasi Rauhalan mieltä muutama vuosi sitten. Hän oli itse tottunut tutkimaan kaupungilta löytämiään roskalavoja ja hakemaan niistä vaikka mitä käyttökelpoista sekä kotiinsa että taideteostensa materiaaleiksi. Lavoille jäi hänen jälkeensä paljon hyötyesineitä. Miten saisi sanan kiertämään, mietti Rauhala. Apukeinoksi tuli sosiaalinen media, Facebook.
– Kun perustin ryhmän, kutsuin mukaan omat kierrätysintoiset kaverini. Muutamassa viikossa ryhmä paisui tuhanteen, ja vastaavia ryhmiä on perustettu myös muihin kaupunkeihin, kertoo kuvataiteilija.
Roskalavat HKI -ryhmässä on nykyisin kolmisentuhatta jäsentä. Sivujen seinällä voi ilmoittaa uusista roskalavoista, kertoa missä ne sijaitsevat ja millaista tavaraa lavalta löytyy. Siellä voi julkaista myös kuvia tavaroista.
Kun roskalavan löytää, kannattaa toimia nopeasti. Lavat viedään pois jo muutaman päivän sisällä, ja sade voi turmella taivasalla lojuvat tavarat.
– Parhaita ovat roskalavat, joille tyhjennetään kuolinpesiä. Sellaisilta voi löytää vaikka mitä aarteita, jopa antiikkiesineitä, Rauhala toteaa.
Tätä juttua tehtäessä Facebookiin tuli ilmoitus Mellumäessä olevasta roskalavasta, johon myymälä tyhjensi muun muassa kassakoneita, lehtitelineitä ja lamppuja.
Sitä lähti penkomaan roskalava-aktivisti Otso Kaijaluoto. Tällä kertaa hän ei löytänyt mitään kiinnostavaa, mutta esimerkiksi hänen olallaan keikkuva kameralaukku on peräisin roskalavalta.
– Löysin myös äskettäin ison ja lähes ehjän ryijymaton lavalta, jonne Teatteri Jurkka tyhjensi varastojaan. Kunhan matto palaa pesulasta, siitä tulee hieno ja arvokas tekstiili kotiini, Kaijaluoto ihastelee.
Vaikka Facebookin kautta on saatu vipinää roskalavoille, kierrätysjärjestelmissä olisi Pasi Rauhalan mielestä vielä paljon kehittämisen varaa.
– Ensinnäkin roskalavoilla pitäisi olla väliseinä, jotta käyttökelpoisten tavaroiden päälle ei kipattaisi multaa, puutarharoskaa ja muuta likaista. Roskalavafirmoille pitäisi myös säätää ilmoitusvelvollisuus, ja netissä toimivaan tietojärjestelmään voisi liittää automaattisen karttapalvelun sekä kuvia lavoista, Rauhala ideoi.
Hänen mielestään roskalavat voisi kuljettaa kaatopaikalle kierrätyskeskuksen kautta, missä tottuneet kierrätysammattilaiset poimisivat lavoilta hyvät tavarat ja ryhmittelisivät ne isoihin halleihin kenen tahansa haettaviksi.
– Nykyisin kierrätyskeskuksiin huolittavat tavarat ovat aivan virheettömiä ja aika kalliita. Kuluneemmillekin tavaroille olisi ottajia, mutta niiden kierrättämiselle ei ole järkevää keinoa.
Roskalavoja penkovia citykierrättäjiä on toisinaan tultu hätistelemään pois. Jotkut kokevat, että tavarat ovat yhä heidän omaisuuttaan, vaikka ovat niistä jo luopuneet.
– Tällaisista tilanteista selvitään yleensä rauhallisesti keskustelemalla. Aika hyvin ihmiset nykyään ymmärtävät, että tavaran kierrättäminen on hyödyllistä ja järkevää, vaikka eivät itse viitsisi viedä käyttökelpoista tavaraa kierrätykseen, kertoo Pasi Rauhala.
Asenteet ovat muuttuneet. Takavuosina roskalavojen penkomista pidettiin köyhien ja syrjäytyneiden puuhana ja sitä kenties vähän hävettiinkin. Nykyisin roskalavojen sissit ovat varallisuudesta riippumatta trendin aallonharjalla ja uskaltavat näyttää naamansa naamakirjassakin.
Rauhalalle erityisiä aarteita ovat sellaiset esineet, joilla on joskus ollut henkilökohtainen merkitys omistajilleen.
– Löysin kerran c-kasetin, jolla joku päiväkodin työntekijä tai perhepäivähoitaja keskusteli lasten kanssa elämän suurista kysymyksistä. Se on hieno. Pidän myös vanhoista valokuva-albumeista. Niihin liittyviä tarinoita voi vain arvailla.
Teksti Salla Korpela
Kuvat Jani Laukkanen
Jaa tämä artikkeli: