Roskamummi
Kolumnistin pitää olla fiksu. Hänen pitäisi olla pikafilosofi, pikapoliitikko, tarvittaessa torua kulttuuriministeri tai USA:n presidentti tai ainakin kuntareformi ja markkinaverot. Mutta ei! Minua, tuoretta Essen kolumnistia ottavat päähään roskat.
Kävelen kolme kertaa päivässä koiran kanssa. Sotku ja valtavat määrät roskia suututtavat minua suunnattomasti. Koulujen lähiympäristöt ovat pahimpia. Vielä kesällä oli siedettävää, mutta kun koulut alkoivat, roskia alkoi tulla joka päivä lisää.
Minua voi kutsua roskamummiksi. Kesällä aamuisin nostin muutaman roskan ja vein viiden metrin päähän roskikseen. Nyt pitäisi varustautua isolla ämpärillä, jotta saisi ne sadat patukka-, sipsi-, purkka- ja karkkipaperit sinne, minne ne kuuluvat. Jokaisen roskan on heittänyt joku tyhmä – aikuinen, nuori tai lapsi.
Miksi heille ei sanota tästä mitään koulussa? Vai eikö sana mene perille? Singaporessa roskaaminen on vakava rikos. Olisipa meilläkin.
Ja vielä ne nurmikot! Kun on juuri kylvetty ja ihania oraita on tulossa, silloin pehmeään maahan tulee kenkien, auton, mopon tai polkupyörän jälkiä.
Onko rumuus on niin paljon tutumpaa kuin kauneus? Haluavatko ihmiset asua roskien keskellä? Ärsyttääkö huolellisesti hoidettu ympäristö? Vai onko vastenmielistä totella niitä, jotka yrittävät opettaa meille hyviä tapoja?
Samalla koirakävelyllä varhain aamulla seuraan, miten poskihanhet harjoittelevat lähtöä koulun yläpuolella. Kyllä, siellä näkyy kuri ja järjestys!
Muutama päivä ennen lähtöä aurat näyttävät upealta. Hanhipomot ääntelevät selvästi ja koko porukka tottelee. Tietenkin, sillä linnuille se on eloonjäämiskysymys. Ellet tottele, kuolet!
Rauhattomuus ja tottelemattomuus kouluissa alkavat olla jo normi. Roskajuttu on vain pieni osa sitä. Koulujen rauhattomuus nousi otsikoihin jälleen syksyllä. Pitäisikö meidän nostaa katse ja nähdä, miten hanhikasvatus toimii?
Usein kuulee sanottavan, että on välttämätöntä vaihtaa nykykasvatuksen periaatteet ja uudistaa arvoja. Onko meillä niitä? Tuntuu siltä, että kaikki on sallittu, mitään ei saa vaatia, mikään ei merkitse mitään. Vaivaako meidän lapsiamme kasvatuksen periaatteettomuus?
Grazyna Zeranska-Gebert
Kirjoittaja on viulunsoiton opettaja Espoossa.
grazynidlo@yahoo.com
Jaa tämä artikkeli: