Rouva Eromangan kahvila
Leipuri Virjo pyöräytti karttapalloa ja sormi osui Tyynenmeren saareen: Eromanga. Näin löytyi nimi Kasarmitorin kupeessa sijaitsevalle leipomoliikkeelle.
Teksti Katri Simonen
Kuvat Esko Jämsä
Tuolloin oli vuosi 1946. Läheisellä Kauppatorilla pitivät torikahvilaa Sirkka ja Åke Snellman. Jo Åken isoäiti Olga Selander oli myynyt kahvia 1800-luvun lopulla, ensin Rautatientorilla ja sitten Kauppatorilla.
Snellmanit alkoivat ostaa kahvileipänsä Virjolta. Vuonna 1975 he ostivat Virjolta koko Eromangan resepteineen päivineen ja laajensivat sen tilavaksi leipomokahvilaksi.
Pariskunnalla oli myös myymälät Hakaniemen hallissa ja Kauppahallissa. Heidän pieni Anja-tyttärensä pyöri kaikessa mukana, kuivasi esimerkiksi isoisoäidin torikahvilan posliinimukeja.
– Kun äiti alkoi sairastaa, päätin jatkaa perheyritystä ja tehdä siitä Helsingin menestyneimmän, Anja Snellman kertoo.
Hän tietää muistuttavansa isoisoäitiään Olgaa: tämäkin oli pieni ja täynnä energiaa. Tukka vain oli toisenlainen: sipuli, ei leijonanharja.
Yli 50 vuoden ajan Anja Snellman on herännyt joka aamu kolmen, neljän aikaan. Viiden tunnin yöuni on riittänyt. Nyt hän on ikänsä puolesta eläkkeellä, mutta ihminenhän saa eläkkeellä tehdä mitä haluaa. Eikä kyse ole ennenkään ollut työstä vaan elämäntavasta.
Snellman myös kertoo ihailevansa Margaret Thatcheria, joka oli yksi monista Snellmanin torikahvilassa käyneistä valtionpäämiehistä.
– Thatcherkin oli nainen, joka halusi jättää oman jälkensä, ei vain mennä naimisiin ja olla rouva Sejase, nykyään rouva Eromangana tunnettu Anja Snellman sanoo napakasti.
On varhainen aamu. Kaarina ja Erkki Laine ovat ajaneet kotoaan Espoosta kahville Eromangaan, kuten jokaisena arkiaamuna jo vuosia. Kesäkautena he siirtyvät torikahvilaan. Edestakaista matkaa kertyy 35 kilometriä.
– Täällä on niin ihanat ihmiset, Erkki Laine sanoo ja haukkaa pasteijaa. Mukaansa Laineet ostavat lihapiirakkalevyn.
Ovi käy, erivärisiä työmiehiä työntyy sisään. Siniset, vaaleanvihreät, oranssit ja punaiset haalarimiehet ja -naiset ryhmittyvät pöytiinsä. He ottavat yleensä kahvin ja kuuman lihapiirakan tai sämpylän
Hissimiehet Jari ja Rami juttelevat römäkästi. He kertovat huoltavansa ”Cityssä” kaikkien ministeriöiden ja museoiden hissit. Töitä riittää, ei mitään ongelmaa.
– Mekin kelpaamme, 55- ja 57-vuotiaat miehet sanovat.
Eromangassa he ovat käyneet kymmenisen vuotta.
– Täällä saa auton parkkiin, se on kaikkein tärkein asia, Jari painottaa.
Suomen Ikkunasaneerauksen nuoret miehet katsovat tiiviisti kahvikuppeihinsa.
– Tehdään vanhasta vanhaa, ja samalla se on uutta, entisöijä Juha Junnikkala kiteyttää.
Ikkunalaudoilla on Taloussanomia ja Suomen Kuvalehtiä. Vakioasiakkaisiin kuuluu duunarien ja eläkeläisten lisäksi iäkkäämpiä herroja Etelärannasta. Iltapäivällä kahveja jäähtyy läppäreihinsä vajoavien nuorempien kansalaisten pöydillä.
Turisteista eniten käy japanilaisia.
– He valokuvaavat nimikylttiä ja nauravat. Eromanga tarkoittaa japanin kielessä jotain eroottista. He ostavat aina lihapiirakoita ja korvapuusteja, koska heidän Helsinki-oppaassaan kerrotaan niistä, Anja Snellman sanoo.
Leipuri Einari Virjon viipurilaisen reseptin mukaan valmistetut lihapiirakat ovat Eromangan ylivoimaisesti suosituin tuote.
– Aina kun olen lomamatkalla, vaikka Intiassa, jostain ilmestyy joku eteeni ja sanoo: Teidän lihapiirakkanne ovat maailman parhaita!
Takana on kuuma ja kiireinen yö. Leipuri Kirsi Torvisen vuoro on päättymässä. Hän ja kaksi muuta leipuria ovat puolesta yöstä lähtien paistaneet sen seitsemää sorttia – pikkuleivistä pulliin, leipiin ja piirakoihin. Päivävuoroleipurit olivat esivalmistelleet taikinat.
– Parasta työssä on vaihtelu. Kaikki tehdään alusta asti omin käsin. Ei tarvitse vain vahtia linjastoa, jossa leivonnaiset automaattisesti etenevät, Torvinen hymyilee. Hän kertoo leipovansa myös viikonloppuisin kotona, rentoutuakseen.
Eromangassa on 15 työntekijää. Se on yksi Helsingin harvoista perheyritysleipomoista. Uusi kilpailija markkinoilla ovat markettien itsepaistotuotteet eli valmispakasteista paistetut leivät. Myös taloudellinen tilanne tuntuu: nyt ei osteta kalliita leipomuksia.
Anja Snellman toivoisi Helsingin kaupungilta helpotusta pienille ja keskisuurille yrityksille.
– Me emme saa mitään tukia, toisin kuin isot yritykset. Palkkaisimme mielellämme lisää työntekijöitä, mutta palkan päälle tulee muita kuluja puolitoista–kaksinkertaisesti.
– Me pienet yrityksethän kaupunkia ja valtiota pyöritämme, Anja Snellman sanoo itsestäänselvyytenä.
Jaa tämä artikkeli: