— En kykene älyllisesti erittelemään, minkä vuoksi virsien kuunteleminen tuntuu hyvältä. Ehkä haluan kuunnella niitä tunnelman, hartauden ja turvallisuudentunteen takia, Matti Mäkelä sanoo.
Rukoileminen tuo rauhaa
Kirjailija Matti Mäkelä on kertonut läheisilleen rukoilevansa heidän puolestaan.
Uusimmassa kirjassaan Ihmisen olosijat (WSOY 2012) kirjailija Matti Mäkelä yllättää kirjoittamalla lyhyesti rukoilemisesta. Hän kertoo käyneensä viime vuosina kirkoissa sytyttämässä kynttilän ja rukoilemassa rakkaimpiensa puolesta. Ehkäpä hän haluaisi tarkentaa, mistä oikein on kyse?
— Rukoileminen on minulle hyvin käytännöllinen asia. Esimerkiksi matkoilla ulkomailla menemme yleensä vaimoni Helmin kanssa yhdessä kirkkoon. Sytytämme kynttilän, toisinaan useita, joskus kaikille läheisille.
Kynttilän sytyttämisen jälkeen pariskunta jää joksikin aikaa istumaan hiljaa kirkon penkkiin.
— Käyn mielessäni läpi lapsen ja lapsenlapsen kerrallaan. Epämääräisesti toivon heille hyvää elämässä. En tiedä, mitä vaimoni ajattelee siinä istuessamme. Emme keskustele näistä tilanteista ja kokemuksista.
Rukoileminen on Matti Mäkelälle tuttua lapsuudesta.
— Lapsuudenkotini oli uskonnollinen. Sekä isoisäni että isäni olivat lestadiolaisia maallikkosaarnaajia. Huomaan olevani kolmannen polven matkasaarnaaja. Tosin omat aiheeni ovat olleet maallisia, toteaa kirjailija, joka myös luennoi ahkerasti.
Mäkelän kotiväki kuului ”lievempään lestadiolaissuuntaan” kuin useimmiten julkisuudessa oleva ja kannattajamäärältään suurin vanhoillislestadiolaisuus. Liike ja sen lehti ovat nimeltään Rauhan Sana.
— Perheemme saarnamiehet kirjoittivat hartauskirjoituksia lehteen. Kotonamme pidettiin myös seuroja. Lestadiolaisuuden painopiste on lapsuuteni kotiseutua Ilmajokea pohjoisempana, joten isoihin seuroihin lähdettiin yleensä siihen suuntaan.
Rauhansanalaiset lestadiolaiset olivat Ilmajoella vähemmistön vähemmistö. Tavallisempaa oli kuulua herännäisyyteen tai evankelisuuteen.
Mäkelän mukaan vähemmistöön kuuluminen opettaa nöyryyttä.
— Vähemmistöön kuuluva tietää, ettei voi pärjätä kovalla äänellä tai komentelemalla toisia. On mietittävä ja pohdiskeltava, että pystyy perustelemaan näkemyksiään väittelyissä. Ehkä tähän liittyy se, että kirjailijoissa on yliedustus lestadiolaisperheiden lapsilla. Mieleeni tulevat vaikkapa Antti Hyry ja Arto Melleri.
Varttuessaan Matti Mäkelä otti monen muun tavoin etäisyyttä kodin henkiseen perintöön.
— Irtiottoni ei ollut dramaattinen. Isäni oli lempeä ihminen ja kotimme oli tietyllä tavalla avaramielinen. Saimme lapsina käydä myös kirkon kerhoissa ja isä saattoi katsella tv:tä.
— En myöhemminkään halunnut pahoittaa isäni mieltä. Olen kyllä kirjoittanut kaikenlaista, mutta lähetin aikoinaan isälleni, ja edelleenkin äitipuolelleni, vain sellaiset kirjani, jotka ajattelin heille sopiviksi lukea.
Uskonkäsityksiä enemmän väittelyiden aiheet saattoivat kotonakin liittyä nuorten vasemmistolaistumiseen. Matti Mäkelä kävi Seinäjoen Lyseota, jossa hän löysi aisaparikseen luokkatoverinsa Esa-Matti Peuran.
Esa-Matilla oli herännäistausta, mutta sillä ei ollut merkitystä, kun lukiolaiset keskittyivät yhdessä parantamaan ja pelastamaan maailmaa.
— Yhteytemme Esa-Matin kanssa jatkui hänen kuolemaansa asti. Me olimme luokkatovereihimme nähden poikkeus siinä, että lähdimme Helsinkiin opiskelemaan. Esa-Matti vihki minut nykyiseen avioliittooni ja siunasi kotimme.
Papiksi valmistunut Esa-Matti Peura työskenteli viimeiset elinvuotensa Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulissa. Aikaisemmin pitkään Kymenlaaksossa asunut Matti Mäkelä on puolestaan elänyt viime ajat, kymmenkunta vuotta, Nivan kylässä, joka kuuluu nykyään Joensuuhun.
Kylätoimintaan perusteellisesti paneutuneesta Matti Mäkelästä tuli Esa-Matti Peuran ehdotuksesta kirkon maaseututoimikunnan jäsen.
— Maaseutunäkökulma on jäänyt vähälle huomiolle, vaikka luterilaisen kirkon juuret ovat maaseudun kinkereissä ja kyläseuroissa. En silti ehdota, että pitäisi ryhtyä katsomaan taaksepäin, vaan pitäisi rakentaa uudelleen yhteyksiä kirkon ja kyläyhteisöjen välille. Maailma muodostuu pienyhteisöistä eikä metropoleista.
— Kun osallistuin toimikunnan ensimmäiseen kokoukseen, minua ilahdutti, kun aluksi veisattiin virsi. Olin hetkessä myyty. On harmi, etten itse osaa laulaa. Isäni oli hyvä laulaja ja isoisäni soitti pelimannina ennen uskoon tuloaan.
Virsien kuunteleminen on Mäkelälle eräänlaista rukousta.
— En kykene sanallisesti tai älyllisesti erittelemään, minkä vuoksi virsien kuunteleminen tuntuu niin hyvältä. Ehkä haluan kuunnella virsiä tunnelman, hartauden ja turvallisuudentunteen takia.
Virsien kuuntelu on laajentunut myös musiikkitoimittaja Risto Nordellin radio-ohjelmiin. Niissä soiva hengellinen barokkimusiikki tuo ”hyvän ja hengellisen olotilan”. Myös sopiva ympäristö voi viedä mietiskelevään tilaan.
— Kun käyn ulkomailla hautausmailla, en tutki paikkakunnan kulttuurihistoriaa ja nimiä hautakivistä, vaan menen sinne hiljentymään. Ortodoksiset metsähautausmaat ovat suosikkejani kotimaassa.
Myös luennointi- ja muu matkat auton ratissa vievät Mäkelän zeniläiseen tilaan ja saavat rauhoittumaan.
— Totta kai olen elämän mittaan käynyt läpi kaikki mahdolliset kaupankäyntikeinot Jumalan kanssa, Matti Mäkelä toteaa.
Rukoileminen ei kuitenkaan kiinnostanut häntä pitkään aikaan mitenkään erityisemmin. Tietoisempi oma rukoilemien alkoi ja vahvistui isoisyyden myötä. Mäkelällä on kaksi poikaa ja näillä kolme lastenlasta. Lapsiin kuuluu myös nykyisen vaimon tytär.
— Rukoileminen antaa rauhaa. Se huojentaa ja tekee onnelliseksi.
— En piittaa mitään dogmatiikasta, siitä, mikä oppi on oikea tai mikä vielä oikeampi.
Vaikka Mäkelä pitää yhteisöllisyyttä tärkeänä, hän ei kaipaa rukoilemiseensa yhteisöä.
— Rukoileminen on minulle henkilökohtainen asia. Tarvitsen siihen yksinäisyyttä. Toisaalta myös julkiset Jumala suojele Suomen kansaa -tilanteet saavat kyyneleet silmiini.
Mäkelä kokee rukoillessaan olevansa suuren mystisen edessä oleva ihminen. Hän ei anna Jumalalle listaa asioista, joille tämän pitäisi tehdä jotakin. Hän ei myöskään seuraa, mitä rukoilemisen jälkeen tapahtuu.
— En kiinnitä huomiota rukouksen tuloksellisuuteen. Minulle riittää hyvä olo ja turvallisuudentunne.
Läheisilleen Mäkelä on kertonut, että rukoilee heidän puolestaan.
— En tietenkään kerro rukoilemisesta pienimmille lastenlapsille ennen kuin vasta sitten, kun he ovat sen verran vanhoja, että ymmärtävät asian. Ajattelen lapsellisesti, että jo se, että sanon rukoilevani heidän puolestaan, antaa heille turvallisuutta ja tuo hyvää elämää.
Jaa tämä artikkeli: