Kentällä. Ruumiini rukoilee.
Rukous: En osaa palata lapsen kaltaiseksi
En osaa palata lapsen kaltaiseksi. Nöyryyteni pohjalla piileskelee ylpeys. Vähäisyyteni on vaatimus.
Viaton en ole. Raajani viettelevät minut kerta toisensa jälkeen, silmäni saisi repiä päästäni, jos oikeus olisi niin kuin sanassa sanotaan. Olen vääntynyt, vääristynyt ja solmussa.
En tiedä enkeleistäsi, en tunne taivaallisia sanansaattajiasi. Valkohehkuisena valaisevat viestisi eivät kuulu minulle. Kaikkeutesi salaisuuksia en aavista tomuhiukkasen vertaa.
Mutta Jumala, Jumala kuinka osaan Sinua huutaa. Vastasyntyneen lailla itken kaaokseeni rauhaa, sitä ravintoa, jonka yhteys Sinuun antaa. Kuin uhmaikäinen karjun tahtoani, raivoan ja poljen jalkaa, koululaisen tavoin vuodatan kyyneleeni salassa Sinulle.
Ja Sinä tai enkelisi (en minä tekniikkaa tunne) lähetät rukouksen, joka kurottaa ruumiini kautta, pyyntönä jonka sanoja en tiedä. Se kihelmöi kämmenpohjissa ja polttaa sydäntä. Vaikka ajatukseni puhuvat muuta, neuvottelevat ja selittävät Sinulle, ruumiini osaa. Se rukoilee hellittämättä.
Sinä tai enkelisi (en minä tekniikkaa tunne) annat sanat, jotka lähetän kohti toista ihmistä. Sanat kuin sormet, joilla tunnustelen pehmeästi kasvonpiirteet, kokeilen naururypyt, silitän surun vetämiä viivoja ja kosketan rakastavasti.
Ja ne sanat palaavat takaisin. Suruunsa kosketettu tarttuu hädän hetkellä kädestä. Hän, jonka ääriviivat olen piirtänyt, hahmottelee minut. Enkä minä tiedä enkeleistäsi, en tunne kaikkeuttasi tomuhiukkasen vertaa ja silti Sinun rakkautesi lähteestä kumpuaa kaikki, koko elämä.
Jaa tämä artikkeli: