Kevätsiivous. Rukous voi olla arkista.

Rukousta

• 29.04.2013 13:45

Joskus mietin, millaisen kuvan elämästäni sanani antavat. Teksteissäni Jumala jylisee, näyttää asioita ja kuljeskelee kävelyillä mukanani. On kuin minulla ja Jumalalla olisi jatkuva keskustelu käynnissä. Tekisi mieli selittää, ettei se asia ihan niin ole. Minähän olen ihan tavallinen hätärukousten päästäjä. Kirjoittajalla on oikeus valita sanansa ja tiivistää hiljaiset tauot pois.

Oikeastaan oudompaa on se, että minä ihan oikeasti käyn vilkasta keskustelua Jumalan kanssa, vaikka en ole mikään elämänmittainen rukouksen harjoittaja.

Muistan vielä tilanteen, jossa opin rukoilemaan. Palelin leikkipuiston laidalla kirkkaana kevätiltana ja pidin haastateltavan edessä mikrofonia. Voiko rukoilemista oppia, minä kysyin ja sitten opettelin rukoilemaan, ankarasti suorittaen ja sitten laiskotellen, mutta nyt siitä on tullut arkista.

Herkkää korvaa se Jumalan kanssa jutteleminen vaatii. Jumala puhuu milloin missäkin. Joskus vastaa unin ja toisinaan antaa musiikin. Teemme yhdessä töitä. Kun en enää keksi sanottavaa, lähden siivoamaan ja annan ajatusteni lainehtia. Jumala osoittaa, että huomasitko tämän ajatuksen tai tuo vaikuttaa mielenkiintoiselta.

On Jumala myös hiljaa, mutta kaikkein vaikeinta on, kun en usko ajatuksiin, jotka Jumala minulle antaa. Järkeilen, pelkään tai vaadin, että lopputulos olisi minun mittapuullani hyvä. Välillä tuntuu, etten ikinä opi nöyryyden ja kuuliaisuuden taitoa.

Olen kiitollinen rukouksen lahjasta. Sen seurauksena luottamus. Asiat järjestyvät. Minun ei tarvitse selvitä yksin. Saan olla se risukasa, jonka läpi paistaa ikuinen aurinko.

Kaisa Kariranta

5. sunnuntai pääsiäisestä