Rukousta joka solulla
Hiljentyminen. Pastori Lauri Maarala aloittaa aamunsa rauhallisilla liikkeillä ja yksinkertaisilla rukouslauseilla, jotka auttavat häntä avautumaan Jumalan läsnäololle.

Hiljentyminen. Pastori Lauri Maarala aloittaa aamunsa rauhallisilla liikkeillä ja yksinkertaisilla rukouslauseilla, jotka auttavat häntä avautumaan Jumalan läsnäololle.

Rukousta joka solulla

Ihminen voi rukoilla paitsi sanoilla, myös koko olemuksellaan ja kaikilla aisteillaan. Erilaiset tavat rukoilla heräävät kirkossa.

Teksti Anu Heikkinen
Kuva Sirpa Päivinen

Kun suomalainen rukoilee, hän panee kädet ristiin ja puhuu Jumalalle mielessään tai ääneen. Perinteinen mielikuva rukouksesta yhdistyy sanoihin ja ajatuksiin.

Pastori Lauri Maarala toteaa, että rukous on sitäkin, mutta ihminen voi rukoilla myös koko olemuksellaan.

– Rukous on sisimmän huokausta ja huutoa Jumalan puoleen. Viime kädessä ei ole kysymys sanoista. Rukouksen tarkoitus on avata sielumme, sydämemme ja koko olemuksemme Jumalalle, hän sanoo.

Kesällä Mäntyharjun kirkkoherran virasta eläkkeelle jäänyt Maarala on vetänyt pitkään retriittejä, joissa keskitytään koko ruumiin rukoukseen ja sanattomaan sisäiseen rukoukseen. Hiljaisuuden harjoittaminen tarttui hänen mukaansa 1980-luvun alussa Lapin-vaelluksilta.

– Jumala ei tarvitse näitä harjoituksia, vaan ne ovat avuksi ihmiselle, jotta voisimme laskeutua läsnäoloon Jumalan edessä. Kun ihminen osaa olla hiljaa sisimmässään, myös keho rauhoittuu.

Ruumis liittyy olennaisesti ihmisenä olemiseen. Jokainen syntyy erilliseksi ruumiilliseksi olennokseen. Ruumiissaan ihminen elää, hengittää, syö, iloitsee, rakastelee, tuntee kipua ja lopulta kuolee. Siksi on luonnollista, että ihminen myös rukoilee ruumiissaan.

– Ruumis muistaa kaiken paljon paremmin kuin mieli. Koko elämänhistoria on siinä läsnä. Ihminen saa tulla kaikkinensa Jumalan salaisuuden eteen, Maarala sanoo.

Ruumiillinen rukous voi sisältää yksinkertaisia, rentouttavia liikkeitä, rauhallista kävelyä tai vain hiljaista, tietoista olemista omassa kehossa. Siihen voi liittää lyhyitä rukouslauseita tai esimerkiksi psalminjakeita.

– Joka aamu herättyäni menen ulos ja teen hetken lempeitä, rauhallisia liikkeitä. Kenties käyn myös kävelyllä. Samalla toistan rukousta: ”Herään unesta, sinun läsnäolosi ravitsee minut.” Hengellisyydessä on kyse heräämisestä Jumalan läsnäoloon.

"Sisimmän hiljaisuus voi olla ihmisen paras turva, sillä sinne on pääsy vain ihmisellä itsellään ja Jumalalla.”

Pastori Lauri Maarala

Kuunteleva rukous painuu ihmisen koko olemukseen, Lauri Maarala uskoo. Näin tapahtuu myös silloin, kun rukous koostuu sanoista.

– Jeesus opetti vain Isä meidän -rukouksen. Kun toistan sen lauseita sydämeni aisteilla, sanat tulevat osaksi minua.

Maaralan mukaan jatkuvasti ihmisessä läsnä oleva rukous on elämäntapa, jonka kuka tahansa voi oppia. Suurin työ on alkuun pääsemisessä.

Pari hiljaista rukoushetkeä päivittäin voivat antaa elämään enemmän hengitystilaa. Ihminen alkaa katsoa elämäänsä eri näkökulmasta ja kuulostellen. Askel voi konkreettisesti rauhoittua.

– Mielemme vastustaa eniten hiljentymistä. Arkiminämme kokee itsensä turvattomaksi, jos siltä lakkaa tekeminen. Kun ego ei ole enää ohjaajan paikalla, se pelästyy. Mutta juuri pysähtymistä, hiljaisuutta ja rukousta maailma eniten kaipaa.

Sisimmän hiljaisuus voi olla ihmisen paras turva, sillä sinne on pääsy vain ihmisellä itsellään ja Jumalalla.

– Jeesus kehotti menemään sisälle huoneeseen ja rukoilemaan. Ymmärrän, että hän tarkoitti ihmisen sisimmän huonetta.

Aamuisin tanssitaiteilija Riitta Vainio makaa kotinsa yli sata vuotta vanhalla lankkulattialla. Se on hänelle rukousta.

Vainio venyttelee hitaasti ja kuulostelee, kuinka selkärangan nikamat avautuvat levossa.

– Liikkuminen ei ole minulle enää helppoa, vaan minun täytyy herätellä kehoani pitkään. Rukous voi lähteä oman kehon tiedostamisesta, siitä, millaisia luita ja lihaksia itsessä on, kahdesta syövästä selviytynyt Vainio selittää.

Vainio on Suomen modernin tanssin uranuurtaja, koreografi, pedagogi ja terapeutti. Hän toi tanssin kirkkoihin jo 1960-luvulla.

Vainio esiintyy edelleen. Lisäksi hän ja ohjaa liikkeeseen, kehon tuntemukseen ja rukoukseen keskittyviä kursseja seurakunnissa ja Luova Kasvu -kurssikeskuksessa Espoon Vanhassakartanossa, jossa hän myös asuu.

– Nykypäivän ihmiset ovat rikkonaisia. Keskittyminen on vaikeaa, ja ruumis on rauhaton. Monella tietoisuus omasta kehosta on vähäinen. Liike herättää ihmisen kuulevat korvat, silmät ja solut.

Liike voi lähteä hyvin pienestä. Riitta Vainion mukaan rukous on olemista ja hengittämistä. Se saa aikaan liikettä ihmisessä sekä ihmisen ja Jumalan välillä.

– Jumala puhalsi ihmiseen elämän hengen. Siksi hengityksessämme on jotakin pyhää. Hengittäessämme voimme olla yksinkertaisessa rukouksessa aina Jumalan yhteydessä, Vainio sanoo.

Hiljaa oleminen, Raamatun tekstit ja liike yhdistyvät rukoukseksi Riitta Vainion elämässä päivittäin. Rytmiä tuovat säännölliset aamu- ja iltarukoukset, jotka hän on omaksunut vierailuillaan espoolaisessa karmeliittaluostarissa.

– Luen Raamatun tekstejä ja viivyn hiljaisessa rukouksessa. Sieltä saan koreografioihin, mitä annetaan. Jumalan sana kulkee hiljaisen hengityksen ja olemisen kautta liikkeeseen ja menee minussa syvemmälle.

Puhuttu rukous ei tunnu Riitta Vainiosta luontevalta. Siksi hän tanssii.

Vielä vuosikymmenten jälkeenkin Vainio joutuu perustelemaan sitä, miten tanssi voi olla rukousta. Vähitellen ennakkoluulot murtuvat.

– Taustalla on vuosisatoja kestänyt dualistinen ihmiskäsitys. Vasta viime vuosikymmeninä kirkossa on alettu palata kristinuskon alkuperäiseen, positiiviseen käsitykseen ruumiillisuudesta, hän sanoo.

Vainion mukaan kaikessa rukouksessa on kyse lepoon asettumisesta Jumalan edessä.

– Liike voi jäädä yhtä mekaaniseksi kuin ulkoa opeteltu rukous, ellei sen sisältöön keskity. Olennaista on se, että liike tulee ihmiselle merkitykselliseksi.

Vainiolle rukousta ilmaisevassa tanssissa on kyse siitä, että hän saa liikkua yksilöllisenä ihmisenä tilassa, jossa on läsnä vain hän ja Jumala.

– Liike rukouksena antaa minulle elämän. Joka on löytänyt elämän, ei pelkää kuolemaa. Henki tekee eläväksi kuolevaisen ruumiin. Kristinuskon ydin on, että ruumis nousee ylös.

Kun sanat puuttuvat rukouksesta, ihmisen aistit saavat tilaa, sanoo arjen kristillisyyden kouluttaja Marjaana Kanerva. Aistit voivat avautua vaikkapa ikonin äärellä ja johdattaa Jumalan läsnäolon kokemiseen.

– Rukoilija näkee maalauksen värit, tuntee suitsukkeen tuoksun, ehkä myös kuuntelee musiikkia. Ikonin edessä tehdään ristinmerkki ja kumarretaan. Käytämme aistejamme maailman hahmottamiseen. Ne voivat auttaa näkemään myös sisäisesti, Kanerva sanoo.

Kirkkopalveluissa työskentelevä Kanerva kiertää paljon seurakunnissa. Hän etsii seurakuntalaisten ja työntekijöiden kanssa tapoja, joiden avulla ihmiset voisivat syventyä omassa spiritualiteetissaan.

Kanerva kertoo huomanneensa muutosta siinä, miten ihmiset ymmärtävät rukouksen. Erilaisia rukouksen muotoja on alettu pitää esillä seurakunnissa. Rukouselämään poimitaan vaikutteita kristinuskon pitkästä perinteestä.

– Hiljaisuuden liike on toiminut kirkossamme jo vuosikymmeniä. Vähitellen on alettu ymmärtää, että rukous voi olla muutakin kuin puhetta. Tämä näkyy myös jumalanpalveluselämässä.

Rukous on Marjaana Kanervan mielestä asenne, halu elää Jumalan yhteydessä. Rukous voi olla puhetta, läsnäoloa, vastaanottamista tai selittämätöntä pyhyyden kokemista.

– Rukous on vuorovaikutusta Jumalan kanssa. Sitä voi verrata nousu- ja laskuveden rytmiin. Rukous ei pysy jatkuvasti samanlaisena, Kanerva pohtii.

Konkreettiset asiat voivat auttaa hiljentymään ja syventymään rukoukseen. Kanervalle läheisimpiä on ikonimaalaus, johon hän tutustui muutama vuosi sitten. Hän on ollut myös ohjaajana ikoniretriitissä.

– Kuten monissa muissa hengellisissä harjoituksissa, myös ikonimaalauksessa kyse on läsnäolosta. Ikonin muoto ja värit syntyvät laudalle tavattoman hitaasti. Kun siihen keskittyy, Jumalan hahmo ihmisessä tulee vertauskuvallisesti näkyväksi.

Ortodoksisessa perinteessä ikoni on ikkuna ikuisuuteen. Ikonia katsellessaan ihminen asettuu Jumalan katseen eteen ja katsekontaktiin Kristuksen kanssa.

– Ikonimaalaus ja ikonin katseleminen on sanatonta vuorovaikutusta. Se on kuin rakkaussuhde, joka ei vaadi sanoja vaan elävän yhteyden.

Rauhan, hyväksynnän, avoimuuden ja vastaanottamisen kokemukset saattavat avautua sanattomasta rukouksesta. Ihminen ei itse puhu, neuvottele tai käy kauppaa Jumalan kanssa, vaan on sanattomana Hänen edessään.

– Myös rukousasennolla voi olla suuri merkitys. Perinteinen asento, jossa pää on painuksissa ja kädet ristissä, on aika suljettu. Jos kasvot on kohotettu ja kädet auki, koko keho kuvastaa vastaanottamista, Marjaana Kanerva sanoo.

Kanervan mielestä erilaiset tavat rukoilla antavat jokaiselle mahdollisuuden etsiä itselle sopivin. Hän haluaa rohkaista kokeilemaan uutta. Rukouksen ei tarvitse olla pakkopullaa.

– Minulle kävelemisen ja rukouksen yhdistelmä on puhutteleva. Se tuo levollisuutta ja rauhaa. Eteenpäin vievä liike saa myös hengellisen sisällön.

Lohdullista rukouksessa on Kanervalle se, että siinä voi liittyä johonkin, mitä kaikki kristityt ovat aina tehneet.

– Kun ei itse jaksa, toiset rukoilevat.

Jaa tämä artikkeli: