Pyhän kosketus. Hitaasti mietiskelevässä liikkeessä pyörivä dervissi antautuu taivaallisen voiman tulolle. Liike on hänelle rukousta.
Rumin kauneus
Yhdysvalloissa 1990-luvulta lähtien eniten luettu runoilija on 1200-luvulla elänyt persialainen sufi-mystikko Mawlana Rumi. Joulukuun alussa vietetään Turkin Konyassa joka vuosi Rumi-festivaalia.
Teksti Katri Simonen
Kuva Vetta / Getty Images
Amerikkalainen runoilija Colin Barks on huomattavimpia Rumin uudelleen tulkitsijoita. Hän ei itse osaa persiaa, mutta on vuosikymmenet työskennellyt vanhempien, sanatarkkojen käännösten pohjalta. Barks on tunnustettu myös Rumin kotimaassa Iranissa, ja hänet on nimitetty Teheranin yliopiston kunniatohtoriksi.
Rumin tuotanto on nimetty yhdeksi maailman kulttuuriperintökohteeksi eikä sille oikein ole vertailukohtaa. Hänen valtavan tuotantonsa kymmenettuhannet runot ovat ylitsevuotavan rakkaudellisia ja samalla jotenkin suorasukaisia. Tyyli on henkilökohtaista, puheenomaista, ja runokuvat yllättävät arkisuudellaan.
Hänen runoissaan puhutaan paljon kuolemasta, juopumuksesta, hulluudesta ja rakkaudesta. Rumin tiedetään sanelleen runojaan kävellessään oppilaineen turkkilaisen kotikaupunkinsa Konyan katuja ja pyöriessään ekstaattisesti musiikin myötä.
Hänestä sai alkunsa pyörivien dervissien perinne. Meditatiivista sufitanssia voi edelleen nähdä Konyassa, Istanbulissa ja parissa muussa Turkin kaupungissa.
Jos ei vehnänjyvä putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, sanotaan Raamatussa. Rumi puolestaan kehottaa kuolemaan ennen kuolemista.
Sufidervissien korkea tumma päähine symboloi hautakíveä. Tanssiessaan he pitävät pään taivutettuna: oma minä on pantava syrjään, jotta taivainen voima voi virrata tanssijan ja hänen ojennettujen käsiensä kautta.
Sufilaisuuden mukaan ihmisellä on alempi sielu (nafs, ego) ja ylempi sielu (ruh). Alemman sielun täytyy kuolla pois, jotta ylempi sielu voi alkaa puhdistua ja suunnata matkansa kohti jumalaista päämääräänsä – samaa, mistä ihmisen on kotoisinkin.
Tästä perimmäisestä, Tosiolevasta, ei oikeastaan voi lainkaan puhua, ja kaikkein vähiten järkevillä sanoilla. Siksi Rumin runoissa ollaan alituiseen kapakassa, juovuksissa ja hulluna humalassa: rakkaudesta. Alkoholia paheksuva islamilaisessa kulttuurissa humalakeskeiset runokuvat ovat todella hulluja.
Rakkaus kohdistuu runoissa Shams-i Tabriz -nimiseen mystikkoon, Tabrizin Aurinkoon. Hän on Rumille sielunveli ja täydellinen peili, joka heijastaa Jumalaa ja jossa Rumi rakastaa tätä.
Mistään fyysisestä rakkaudesta ei kuitenkaan ole kyse, toteaa professori Jaakko Hämeen-Anttila . Hän on kääntänyt suoraan persiasta suomeksi valikoiman Rumin runoja ja valottanut niiden taustoja.
Rumin runoissa on usein myös kielikuvia, jotka liittyvät ”raakaan” ja ”keitettyyn”. Raaka viittaa muodolliseen uskonnon harjoittamiseen. Lisäksi tarvitaan sisäistä uskon kokemusta, rakkauden tulta, joka kypsyttää ihmisen sydämen. Tähän liittyvät runojen kielikuvat ”sydänpaistista”, tulessa paahtuvasta ja kärisevästä sydämestä, alkukielellä kebabista.
Rumi syntyi vuonna 1207 Persian valtakunnan itäosassa, nykyisessä Afganistanissa. Esi-isät olivat monessa polvessa jumaluus- ja lainoppineita.
Perhe lähti kohti länttä, kun mongolivalloittajat lähenivät, ja päätyi asumaan Konyan kaupunkiin Keski-Turkkiin. Isänsä jälkeen ja vuosikaudet sufilaisuutta harjoitettuaan – runoilija muun muassa paastosi kristillisessä luostarissa – Rumista tuli islamilaisen teologisen koulun ja suuren sufiyhteisön opettaja ja johtaja.
Vuonna 1244 Rumi ja villi kiertelevä mystikko Shams kohtasivat. He tunnistivat toisissaan opettajansa ja sielunrakastettunsa ja vaipuivat oitis kuukausien mittaisiin ekstaattisiin keskusteluihin. Rumin oppilaat hermostuivat ja ajoivat Shamsin tiehensä, mutta Rumi etsitytti tämän takaisin. Sitten Shams kuitenkin katosi kokonaan. Vieläkin väitellään, murhattiinko hänet vai mitä tapahtui.
Murheen murtama Rumi lähti etsintämatkoille. Lopulta hän tajusi, että Shams elää hänen omassa sydämessään. Hän jätti opettamisen, ja runoja alkoi pulputa, virrata ja vyöryä. Hän nimesi runonsa Shamsin runoiksi kuin olisi itse vain niiden välittäjä.
Kun Rumi 17. joulukuuta 1273 kuoli, hänen hautajaiskulkueeseensa liittyi myös kristittyjä ja juutalaisia. Rumin runot olivat syventäneet heille heidän omaa uskoaan.
Konyassa vietetään joka vuosi 1.–17.12. Mawlana-festivaalia. Tänä vuonna siihen osallistuu myös suomalainen esitystaiteilija Pentti Otto Koskinen .
Mawlana Rumin kielikuvat vievät yksinkertaisiin mutta monitulkintaisiin kiteytyksiin. Runoja on myös sanottu luonnostaan ekumeenisiksi. Ehkä hänen sanamerensä, sanaverkkojen, lävitse huokuu jokin yhteinen valtameri. ”On olemassa meri, joka ei ole kaukana meistä: Sitä ei voi nähdä, vaikka se ei ole meiltä kätkössä. Siitä puhuminen on kielletty, vaikka samanaikaisesti on synti ja kiittämättömyyden merkki olla siitä puhumatta.”
Mawlana Rumi: The Big Red Book.
The Great Masterpiece Celebrating Mystical Love and Friendship.
Coleman Barks 2010.
Mawlana Rum: Rakkaus on musta leijona. Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Basam Books 2002.
Mawlana Rumi: Ruokopillin tarinoita. Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Basam Books 1995.
Jaa tämä artikkeli: