Runokirjoja
Hidastettua elämää
Kyllikki Villa: Koipitoipilas.
Like 2009.
Kirjailija, suomentaja ja maailmanmatkaaja Kyllikki Villa kuvaa uudessa runokokoelmassaan Koipitoipilas, millaista on maata kuukausia sairaalassa bussionnettomuuden jälkeen.
Huoneen 508 ikkunasta on nostettu säleverho, ja viikkojen ajan koipirikko seuraa paljaita koivunoksia, varisten lentoa ja pilvien liikkeitä. 85-vuotias Villa toteaa hieman ironisesti: "Nytpä elän niin kuin saarnaan / hidastettua elämää." Musiikin soidessa "minä vanha / tahtoisin tanssia / ikävöin sitä aikaa / ja rakkauksia. / Otan tukea vankasta tuolinselästä / ja tanssin tämän valssin."
Suuren yleisön tietoisuuteen Villa tuli matkapäiväkirjallaan Vanhan rouvan lokikirja (2004). Nyt vanha rouva muistelee matkojaan ympäri maailman. Runoissa juodaan iltapäivällä Chilen viiniä, uidaan Reykjavikin kuumassa lähteessä ja muistellaan ruusunpunaisten flamingojen parvea.
Kuoleman todellisuus ja elämisen halu tempoilevat mielessä. Kuitenkin runoilija toteaa kauniisti ja viisaasti: "Pahinta olisi muuttumattomuus / siitäkin huolimatta / että oma muuttuminen on / vähenemistä."
Hakemuksessa lukee työtön
Harri Holtinkoski:
Tilapäisolosuhdemuutosilmoitusvelvollinen.
Omakustanne 2009.
Harri Holtinkosken A4-muotoinen runokokoelma näyttää tarkoituksella pinolta Kelan lomakkeita. Anjalankoskella asuva Holtinkoski on koonnut neljänteen kirjaansa Tilapäisolosuhdemuutosilmoitusvelvollinen runojaan työttömyydestä. Mukana on myös luettelo irtisanomisista Suomessa vuosina 2004–08. Jokaisen numeron takana on ihminen, jonka "huominen alkaa / tämän päivän selviämisestä".
Työttömälle viikonloppu ei ole lomaa. Oikein tehtyä päivärahapäätöstä pahempaa on, ettei virkailija kysy, mitä kuuluu. Elämä kulkee kodin, Kelan ja sosiaalitoimiston kyynelillä peitettyä reittiä. Runoissa tiivistyy tarve kohdata ihminen. Virastomaailmassa kaverit surevat menetyksiä yhdessä. Runoilija pyytää: "Lainatkaa mulle rahaa / tai älkää sittenkään / mutta / olkaa hetki / siinä".
Lomakkeen jokaiselle päivälle kirjoitettava sana "työtön" leimaa koko elämää. Silti yhdessä runossa pyydetään mukaan toimimaan nuorten hyväksi. Tyyli on hieman paatoksellista, mutta aihe on tärkeä: "Kerro rehtorille, kerro uskotulle ystävälle, kerro ihmiselle, joka vetäytyy kuin koira veräjästä — nuoriso tarvitsee meitä kaikkia."
Jugurtin hinta
Rikas runo, sanoja köyhyydestä. Toim. Juha Mikkonen ja Aija Typpö. Avain 2009.
Tänä keväänä ruokajonot ovat pidentyneet ja työttömien määrä on kasvanut. Tänä keväänä on myös koottu yksiin kansiin Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoituskilpailun parhaat runot.
Eri kirjoittajien teksteissä sävyt vaihtelevat mustanhumoristisesta toiveikkaaseen, ja lohdullisesta toteavaan. Rahattoman todellisuudessa pienikin hinta on liikaa: "Lähikaupassa / katsot jugurtin hintaa / jää ostamatta." Yhdessä runossa "viimeisen myyntipäivän oranssi lappu" pelastaa nälästä.
Runoissa kuljetaan Helsingissä Sörnäisten maisemissa ja Tapiolan puutarhakaupunginosassa. Ääneen pääsee myös Lapin mies: "Kävelin mettätielä mietheissäni, että se pitäs taasen löytää jostaki rahhaa errääntyvhään vekselhiin."
Nimimerkki Pettu Leipäsen runosta löytyy yllättävän valoisa asenne. Velkojen takaaja menettää kaiken ja jaksaa silti kirjoittaa: "Onnellisena / omistamisen vaivasta / vapaana vihdoinkin / vain velkaa / rakkaalle takaajalle / joka jaksaa luottaa."
Jaa tämä artikkeli: