Satoa. Voisin vaihteeksi myös nauttia.

Runsautta

• 27.08.2012 14:00

Aina siitä lesken rovosta on tullut huono omatunto. Ikinä en ole antanut mihinkään tai kenellekään kaikkiani. Liiastani luovun, kun annan ja autan.

Se on riittämättömyyden peikko, joka pistää mittaamaan ja vertaamaan eikä pidä omaa panosta missään aiheessa minään. Se sanelee, ettei minusta ole mihinkään ja on turha yrittää. Aina jään kauas tavoitteista.

Varmaankin se riittämättömyyden peikko saa tuijottamaan juuri sanaa ropo niin kuin raha olisi ainoa mittari. Yksisilmäisesti se takertuu yhteen yksityiskohtaan, vaikka tärkeä osuus alkaa myöhemmin: ”Kaikki mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi”.

Ja sitä näen ympärilläni niin paljon! Näen ystäviä, jotka kainalosauvojen tavoin kannattelevat kompuroivaa eteenpäin, samalla kun oma elämä on omista kuormista raskas. Näen vanhempia, jotka vähäeleisesti, kaikkensa antaen, tasaavat lastensa elämän jyrkkiä kulmia ja äkkinäisiä mutkia. Sisaruksia ja sukulaisia, jotka ponnistelevat lähimpiensä puolesta.

Voi tätä ropojen runsautta! Runsaskätisesti kuin Luojansa, jakaa ihminen omastaan. Ei vain yhdellä, rahan määrittämällä tavalla, vaan tuhansin eri tavoin hyvyys ja välittäminen pulpahtelevat esiin.

Entä jos itsensä näkisikin Luojan runsauden silmin? Monessa kohtaa hyvänä, osin jossain epäkelpona. Jos silloin, lanttiin tuijottamisen sijaan, tarttuisi hyvään, levittäisi sitä laajemmalle, aina kaikkiin ropoihin saakka. Ehkä silloin toimisi siellä missä Jumala asuu, pyyteettömässä jakamisessa, ilossa ja runsaskätisessä anteliaisuudessa.

Kaisa Kariranta

14. sunnuntai helluntaista