"Mieluummin leipäjonossa kuin sossun luukulla", sanoo Eila, joka hoiti kotona yhdeksää lasta. Eläke jäi pieneksi eikä se riitä elämiseen. Kuva: Liisa Huima
Ruoka-apu pelastaa kun rahaa on vähän
Leipäjono on monelle välttämättömyys, mutta köyhyyden kitkemiseksi tarvitaan järeämpiä keinoja.
|
"Mieluummin leipäjonossa kuin sossun luukulla", sanoo Eila, joka hoiti kotona yhdeksää lasta. Eläke jäi pieneksi eikä se riitä elämiseen. |
Pakkasta on vain muutama aste. Se on Leilan mielestä hyvä asia, sillä diabeetikolle kylmässä seisominen on erityisen vaikeaa. Jalat menevät tunnottomiksi. Leila odottaa ruokaa paitsi itselleen myös tyttärelleen, joka sairastui henkisesti viisi vuotta sitten.
Leila on Manna-Avun, ruoka-apua jakavan yhdistyksen, asiakas. Kolmena aamuna viikossa Espoon keskuksessa sijaitsevan toimipaikan pihalle kerääntyy ihmisiä tyhjät kassit ja reput varusteinaan. He saavat arvottavan numeron ja vuorollaan pääsevät sisätiloihin täyttämään kassinsa lahjoitetuilla elintarvikkeilla.
Suomessa kymmenet tuhannet saavat ruoka-apua, ja heistä yli puolet kokee sen välttämättömäksi pärjäämiselleen. Leila on tyypillinen tapaus: eläkeläinen, joka hakee ruokaa itsensä lisäksi perheensä jäsenille. Hän on tyytyväinen 20 vuotta sitten perustettuun Manna-Apuun, sillä Kalliossa ja Myllypurossa joutuu jonottamaan pitempään.
Mieluiten Leila odottaisi lämpimässä, vaikkapa hengellisiä puheita tai musiikkia kuunnellen.
”Sisältäpäin lähtee ihmisen hyvinvointi. Sitten järjestyy ulkoisetkin asiat pikkuhiljaa”, Leila sanoo rauhallisesti.
Pieni eläke ei riitä ruokaan
Valtiotieteen maisteri, tohtorikoulutettava Maria Ohisalo tutkii suomalaista huono-osaisuutta, jonka yhtenä juonteena kiemurtelevat ruokajonot. Hänelle on tuttua, että ruoka-apu on monelle iäkkäälle välttämätön.
”Jos eläkekertymä on pieni, tulot eivät riitä ruokaan. Asumismenot ovat pääkaupunkiseudulla suuret. Lisäksi kaikki eivät ole onnistuneet muun avun hakemisessa.”
Mutta kun on ikää yli 50 ja pitkä työttömyysjakso takana, eihän sitä töitä saa.
Maria Ohisalo toivoo lisää jalkautuvaa sosiaalityötä. Kerran kuukaudessa Manna-Avun tilojen vieressä saa neuvontaa Espoon sosiaalitoimen Kipinä-kahvilasta.
Tunnelma pihalla on hyvä, koska on kiirinyt huhu, että tänään jaettavana on paljon lihaa.
| Manna-Apu jakaa ruokaa kolme kertaa viikossa Espoon keskuksessa. |
Reino odottelee arpanumeronsa vuoroa ja polttelee vähän syrjempänä. Hän myöntää, ettei talous ole tasapainossa. Tupakointia hän ei ole ajatellut lopettaa, mutta harrastukset shakki ja kauko-ohjattavien pienoisveneiden rakentelu eivät kuulosta kovin kalliilta. Kuukausikorttia Reino ei ole raaskinut ostaa.
Reino on ollut ruoka-avun asiakkaana kolme vuotta. Hän jäi hyväpalkkaisesta työstä ansiosidonnaiselle päivärahalle, olipa tuohon aikaan osakesalkkukin turvallisuudentunnetta tuomassa. Havahtuminen peruspäivärahan arkeen tuli liian myöhään.
”Mitäs tässä, ajattelin. Otetaan pieni välivuosi. Mutta kun on ikää yli 50 ja pitkä työttömyysjakso takana, eihän sitä töitä saa”, Reino summaa.
Neljä viidestä ruoka-avun hakijasta on työtön tai eläkeläinen.
Opiskelijalla on tiukkaa
Manna-Avun pihamaalla on vain vähän nuoria. Minna on muuttanut Lahdesta Espooseen opiskelemaan lähihoitajaksi. Hän saa opintotukea, mutta se ei riitä.
”En pärjäisi, ihan oikeasti. En käytä alkoholia enkä tupakkaa, mutta silti on tiukkaa. Hyvä, että on tämä ruokajono. Pitää olla tyytyväinen siihen mitä on, eikä alkaa nirsoilemaan”, hän selittää topakasti.
|
Monelle ruoka-avussa käyvälle apua on välttämätöntä pärjäämisen kannalta. |
Nuoret eivät tutkimusten mukaan koe ruoka-avun saamista yhtä hävettäväksi kuin iäkkäämmät. He myös uskovat tulevaisuuden mahdollisuuksiinsa vankemmin.
Maria Ohisalo haluaisi organisoida ruoka-avun uudelleen, päästää ihmiset pihoilta ja jonoista lämpimään, tarjota yhteisöllistä tekemistä ruoanlaiton ja syömisen parissa sekä tuoda paikalle neuvontapalveluja.
”Jos emme puutu köyhyyden ja huono-osaisuuden syihin ja kehitä sosiaaliturvaa, asuntopolitiikkaa ja ruoka-avun järjestelmiä, voi olla, että ihmiset vain jonottavat nälkäänsä vuosikymmeniä. Ihmisiä pitäisi nostaa ruoka-avusta vahvemmin keinoin”, hän muistuttaa.
Faktaa ruoka-avusta
• Suomessa toimii noin 400 ruokaa jakavaa tahoa. Taustalla on usein evankelisluterilainen kirkko tai muu kristillinen järjestö. Vapaaehtoistyöllä on toiminnassa ratkaiseva merkitys.
• Ruoka-apua tarvitaan. 58 % hakijoista on täysin samaa mieltä siitä, että ruoanjakelu on heille pärjäämisen kannalta välttämätöntä.
• Ruoka-apuun ollaan tyytyväisiä. 80 % on sitä mieltä, että se on järjestetty hyvin, 72 % arvioi, että jaettu ruoka on laadukasta.
• Avun hakijoista suurimmat ryhmät ovat työttömät (38 %) ja eläkeläiset (38 %). Opiskelijoita on 7 %. Suomalaista kantaväestöä on hakijoista 84 %.
• 52 % hakee ruokaa muillekin kuin itselleen, yleensä perheelle.
Lähde: Maria Ohisalo & Juho Saari: Kuka seisoo leipäjonossa? 2014.
Jaa tämä artikkeli: