null Ruotsalaisten ei tarvitse neuvoa meitä

Puheenvuorot

Ruotsalaisten ei tarvitse neuvoa meitä

Olen ihmetellyt, miksi meidät evakot rinnastetaan pakolaisiin. Mehän olemme saman maan kansalaisia ja vain olosuhteiden pakosta jouduimme muuttamaan asuinpaikkaa oman maamme sisällä, sillä muutoin olisi tullut kuolema tai karkotus Siperian työleireille. Minun isäni kaatui sodassa Ihantalan taisteluissa 1944 viikkoa ennen kun tuli aselepo voimaan. Hän oli ollut käytännössä viisi vuotta sotimassa maamme puolesta, jotta säilyttäisimme itsenäisyyden.

En tarkoita, etteikö meidän pitäisi auttaa nyt maahan saapuvia pakolaisia, mutta hehän ovat lähteneet ulkomaille pakoon omasta maastaan eivätkä ole kyenneet tai halunneet puolustaa omaa maatansa, vaan kuvitelleet saavansa paremmat olot esimerkiksi Suomesta.

Sitten ihmettelen myös joidenkin ruotsalaisten mielipiteitä siitä, kun he sanovat ottaneensa sotalapsia Suomesta, joten ottakaa te nyt pakolaisia. Kyllähän me otamme niin paljon kuin pystymme, sillä me otimme myös evakkoja, joita vieläkin kutsutaan pakolaisiksi: yli 400 000 ihmistä, ja asutimme heidät ja taistelimme Neuvostoliittoa (Stalinia) vastaan, mutta auttoiko Ruotsi meitä siinä? Ehkä vähän.

Pentti Lotsari

Helsinki

Uudenkirkon evakko

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.