Vapaaehtoinen. Reetta Meriläinen uskoo, että maailmaa voi parantaa ja ihmisiä voi auttaa. – Mutta tolkku kaikessa kuitenkin, sillä hyvää tarkoittavat hölmöt ovat saaneet paljon pahaa aikaan.
Ruskeasilmäinen realisti
Reetta Meriläinen sanoo olevansa epäluuloinen toimittaja, mutta lähti hyväntekeväisyysverkoston keulakuvaksi.
Teksti Pälvi Ahoinpelto
Kuva Sirpa Päivinen
Reetta Meriläisen kädenpuristus on lämmin ja yllättävän luja. Hän katsoo kiinteästi silmiin ja puhuu innostuneen vuolaasti. Maaliskuussa hänet valittiin vapaaehtoisverkosto Naisten Pankin ohjausryhmän puheenjohtajaksi.
Naisten Pankin ideana on, että suomalaiset naiset keräävät varoja kehittyvien maiden naisten elinehtojen parantamiseen. Vuonna 2007 perustetun verkoston kehitysprojektit toteuttaa Kirkon Ulkomaanapu yhteistyökumppaniensa kanssa.
Helsingin Sanomista eläköitynyt päätoimittaja Reetta Meriläinen, 64, vieraili alkuvuodesta Sierra Leonessa ja Liberiassa tutustumassa Naisten Pankin projekteihin. Aiemmin hän on käynyt Perussa ja Kambodzhassa.
Vaikka Meriläisellä on kädet kyynärpäitä myöten avustustoiminnassa, hän kiistää olevansa hyvä ihminen tai kirkasotsainen sinisilmä.
– Olen ruskeasilmäinen, optimistinen realisti. Pelkät puheet eivät minua vakuuta. Matkoilla on ollut kiinnostavaa nähdä omin epäluuloisin silmin, että jotain oikeasti tapahtuu, hän muotoilee.
Naisten Pankki tukee kehittyvien maiden naisia yritystoiminnan aloittamisessa, jotta he pystyvät elättämään itsensä ja lapsensa. Naisten auttaminen auttaa yleensä koko kylää. Usein joudutaan aloittamaan juuresta, lukutaito-opetuksesta, ammattikoulutuksesta ja oikeustietoisuuden herättämisestä. Myöhemmin tulevat ohjelmaan pienlainat, joilla voi hankkia vaikka ompelukoneen, vasikan tai muutaman kanan. Kambodzha on Meriläisen mukaan esimerkki toimivista kyläpankeista. Sierra Leonessa annetaan naisille ammattiopetusta.
Ohjausryhmä valitsee Naisten Pankille projektit ja seuraa niiden toteutumista. Se saa raportteja, seuraa vaikuttavuuden arviointia ja kuulee, mitä rahalla on saatu aikaan.
Kehitysprojekteille sovitaan määräaika – yleensä vähintään kolme vuotta. Kun paikalliset toimijat ovat saaneet tehtävän haltuun, Naisten Pankki siirtyy eteenpäin. Toissa vuonna loppui projekti Perussa, nyt tullaan pois Kosovosta. Työ alkoi hiljan Kongon demokraattisessa tasavallassa ja on alkamassa Myanmarissa.
Reetta Meriläinen ei muista yhtään täysin myttyyn mennyttä hanketta, mutta usein eteneminen ei ole ollut niin nopeaa kuin olisi toivottu.
– Joskus hyvälle projektille ei löydy paikallisia kumppaneita. Joskus taas hauraan rauhan järkkyminen tai luonnonmullistus hidastaa toimintaa. Kun työskennellään konfliktien saartamissa maissa, elämä tuo omat mutkansa, Meriläinen kertoo.
Hän tuntee itsensä rauhalliseksi, kun nimenomaan Kirkon Ulkomaanapu kumppaneineen toteuttaa Naisten Pankin projektit. Kaikille ei kuitenkaan ole ollut helppoa, että kumppanina on kirkko, tai että 35 suomalaisesta aluesolusta jotkut pitävät laukku- ja huivikirppareitaan, myyjäisiään ja muita keruutempauksiaan seurakuntien tiloissa. On jopa toivottu, ettei kirkko olisi esillä.
– Olen sanonut, että Kirkon Ulkomaanavun nimen häivyttäminen on kuin häpeäisimme vanhempiamme, Meriläinen kertoo.
Niin sanotut kehitysapukriittiset sanovat, ettei rahaa pidä kantaa ulkomaille ennen kuin omia köyhiä on autettu. Reetta Meriläinen hymyilee vinosti.
– On käynyt mielessä, että tuo on hötöä puhetta, että noin sanovat eivät auta edes kotimaassa, hän sanoo.
– Eivät kotimaassa ja ulkomailla auttaminen sulje toisiaan pois. Se, jolla on asiat paremmin, voi auttaa.
Pohjoiskarjalaisena evakkoperheen lapsena Meriläinen muistaa itse saadun avun. Hänen mukaansa köyhyys on kehittyvissä maissa paljon kipeämpää, paljon syvempää kuin täällä.
Kehitysyhteistyöprojektien liepeillä kiertää kaikuja varastetuista koneenosista, vääriin taskuihin kadonneista rahoista ja raskaasta korruptiosta. Pitääkö semmoista sietää?
– Eivät tarinat ole syntyneet tyhjästä, Meriläinen myöntää.
Hänestä paras tapa kohdata väärinkäytökset on ottaa asioista selvää ja puhua niistä avoimesti sekä korjata tilanne.
– Ei pidä uskotella, että tuo on pelkkää panettelua. Silottelu ja silmitön kieltäminen vain syventää ongelmaa.
Naisten Pankin toimintaa valvotaan kahta kautta. Kirkon Ulkomaanapu saa ison osan rahoistaan Suomen ulkoministeriöltä, joka seuloo hankkeet etukäteen. Projektien toteutumista taas valvovat isot kansainväliset tarkastusyhtiöt. Läpinäkyvyys on luottamuksen perusta.
Naisten Pankin vapaaehtoisverkostossa on mukana yli 3 000 naista, jotka kehittävät ja ideoivat uutta. Vaikka vapaaehtoistyössä kokonaisvastuu tahtoo helposti kasautua yksille tai kaksille hartioille, Reetta Meriläisestä on tärkeää, että kaikilla säilyy ilo ja innostus. Siihen päästään kierrättämällä tehtäviä. Välillä on lupa hypätä poiskin.
Naisilla on keskenään myös hauskaa.
– On tosi hienoa, että toiminnassa viihdytään, mutta kehitysmaiden naisia emme saa koskaan unohtaa, Meriläinen muistuttaa.
Mikä sitten on Meriläiselle tärkeintä? Vastaus kiteytyy hitaasti, sana sanalta.
– Tärkeintä on elää niin, että minusta jäävä jälki on etumerkiltään plussa sekä jälkeenjääville että itselle. Tämä on osa isoa kiitollisuusteemaa. Että voi kiitollisena poistua.
Jaa tämä artikkeli: