Ryhmäkirillä romaani kuukaudessa
Kova urakka. Tero Mäntylä ja Sini Veneskoski osallistuvat National Novel Writing Month -romaaninkirjoituskuukauteen, jossa on ajatuksena kirjoittaa 50 000 sanan fiktiivinen teos 30 päivän aikana. Kuva: Sirpa Päivinen

Kova urakka. Tero Mäntylä ja Sini Veneskoski osallistuvat National Novel Writing Month -romaaninkirjoituskuukauteen, jossa on ajatuksena kirjoittaa 50 000 sanan fiktiivinen teos 30 päivän aikana. Kuva: Sirpa Päivinen

Ryhmäkirillä romaani kuukaudessa

Kansainvälinen Nanowrimo-kirjoitustempaus haastaa harrastajakirjoittajat kirjoittamaan 50 000 sanan romaanin.

Tällä hetkellä kohkataan Suomen kilpailukyvystä, ja hallituksessa siitä ollaan erityisen huolestuneita. Ainakin yhdellä saralla nämä murheet ovat turhia. Harrastajakirjoittajien parissa näet suomalainen sisu elää voimakkaana.

– Kahtena viime vuonna Kanadan Vancouver haastoi meidät sanasotaan, jossa tavoitteena on kirjoittaa mahdollisimman monta sanaa. Me voitettiin molemmat. Näissä taistoissa Suomi on ollut jopa liian ylivoimainen, eikä kukaan muu oikein halua enää leikkiä kanssamme, Sini Veneskoski hymähtää.
 

Minulla oli jonkinlainen tarina, jonka halusin saada kirjoitetuksi. Nanowrimo tarjosi mahdollisuuden toteuttaa sen ensimmäisen version."
– Tero Mäntylä


Sanasodat ovat osa vuosittaista, marraskuuhun ajoittuvaa National Novel Writing Month -romaaninkirjoituskuukautta. Tarkoituksena on yksinkertaisesti kirjoittaa 50 000 sanan fiktiivinen teos 30 päivän aikana. Jujuna on päästä kirjoittamista lamauttavasta itsekritiikistä eroon ja jättää tekstin viilaaminen myöhemmäksi.

Nanowrimo on varsin suosittu kansainvälinen tempaus, sillä viime vuonna osallistujia oli peräti 325 000 ympäri maailman. Projektin siivittämänä on saanut alkunsa moni julkaistukin teos, esimerkiksi Sara Gruenin Vettä elefanteille.

Maaliin pääsy ei ole varmaa

Suomen Nanowrimo-yhteisön koordinaattorina toimii Sini Veneskoski, 47. Hän on pyhittänyt synkän marraskuun kirjoittamiselle vuodesta 2007 lähtien.

– Ensimmäisellä kerralla halusin ennen kaikkea osoittaa itselleni, että pystyn tähän. Ja haaste se on yhä, joka ikinen kerta.

Tero Mäntylä, 40, on nanoillut kahtena viime vuonna. Hän halusi hyödyntää kirjoituskuukauden kirivaikutusta.

– Minulla oli jonkinlainen tarina, jonka halusin saada kirjoitetuksi. Nanowrimo tarjosi mahdollisuuden toteuttaa sen ensimmäisen version. Toisena vuonna haastoin itseäni kirjoittamaan historiallisen mysteerin ilman ennakkosuunnitelmaa, Mäntylä kertoo.

Maaliin pääsy ei todellakaan ole itsestäänselvyys. 50 000 sanaa on lyhyen romaanin pituus, ja siihen yltäminen tarkoittaa helposti parin kolmen tunnin urakkaa joka päivä. Kirjoitusnopeus riippuu toki kovasti henkilöstä ja elämäntilanteesta sekä päivästä.
 

Yllättävää kyllä saan muiden seurassa kirjoitettua paljon paremmin kuin kotona, missä päädyn helposti puuhaamaan kaikkea muuta."
– Sini Veneskoski


Mutta eikö väkisin rutistettu teksti ole ihan puuta heinää?

– Sieltä tulee paremminkin kaikenlaista. Kirjoittaessa saattaa tuntua, että tässä ei ole mitään järkeä, mutta silti tuotos kuvastaa kirjoittajaa aidoimmillaan. Myöhemmin saattaakin ilmetä, että sisäisen editorin sammuttaminen tuotti myös helmiä, joita voi työstää eteenpäin, Veneskoski vastaa.

Nanoilu on yllättävän sosiaalista

Nanowrimon kansainvälisistä tilastoista selviää, että suomalaiset ovat määrätietoisia kirjoittajia. Viime vuonna suomalaiset kirjoittivat keskimäärin 32 000 sanaa yhtä kirjoittajaa kohden, mikä on vertailussa huipputulos. Esimerkiksi Ruotsissa jäätiin lähes puoleen tästä siitä huolimatta, että kieliopissamme ei tunneta germaanisten kielten artikkeleita ja prepositioita.

Suomessa tuntuu fiktiivinen kirjoittaminen olevan suosittua. Kyselykierros koulutuksen järjestäjille paljastaa, että kirjoituskurssien osallistujamäärät ovat pitkällä aikavälillä nousussa. Ei siis ihme, että Suomessa nanoilijoita on yhtä paljon kuin esimerkiksi Espanjassa tai Brasiliassa.

– Viime vuoden vajaasta 900 kotimaisesta nanosta 303 pääsi tavoitteeseen. Olemme huomattavan tehokkaita, yhtä vaille joka vuosi tavoitteen saavuttanut Sini Veneskoski toteaa.

Hieman yllättävää on se, kuinka sosiaalista nanoilu voi olla. Toisten apu oli ainakin Tero Mäntylälle menestyksen avain.

– Kumpanakaan vuonna en olisi päässyt maaliin, jos en olisi osallistunut yhteisiin write-in-tapahtumiin. Niissä otetaan lyhyitä kirjoitusspurtteja.

Apua voi saada myös verkkofoorumilta. Nanoyhteisö on kehittänyt kekseliäitä ja hulvattomia keinoja kirjoituslukon avaamiseen.

– Viime vuonna käytin hyväkseni hullun yllytystä. Muut ehdottivat hullunkurisia elementtejä, joita lisäsin omaan tarinaani. Niiden avulla sain kirjoittamisen monta kertaa uudelleen liikkeelle, Mäntylä jatkaa.

Toiveena kirjan julkaiseminen

Kirjoituskuukauden kotimaisen foorumin moderoinnista sekä tapahtumien järjestämisestä vastaavalle Sini Veneskoskelle itse yhteisöstä on tullut tärkein syy osallistua.

– Aikaisemmin minulla ei ollut ystäväpiirissä kirjoittamisen harrastajia. Ihastuin heti tähän porukkaan ja sen huumorintajuun. Ja yllättävää kyllä saan muiden seurassa kirjoitettua paljon paremmin kuin kotona, missä päädyn helposti puuhaamaan kaikkea muuta.

Veneskoski tietää Suomesta ainakin kaksi julkaisevaa kirjailijaa, jotka hyödyntävät kirjoituskuukautta työssään. Ensi keväänä pitäisi ilmestyä helsinkiläisen Paula Silvosen romaanin, joka sai alkunsa vuoden 2012 Nanossa. Julkaisevia kirjailijoita voi olla enemmänkin nimimerkkien suojissa.

Myös Veneskoskessa ja Tero Mäntylässä elää toive kustannussopimuksesta. Se ei silti ole keskeistä, vaan Veneskoski kannustaa kaikkia innokkaita mukaan.

– Foorumilta löytyy lisätietoa esimerkiksi näistä write-in-tilaisuuksista, joita tullaan järjestämään pari, kolme viikossa. Ja luvassa on jälleen matsi Vancouveria vastaan, tällä kertaa hieman erilaisin säännöin.

Jaa tämä artikkeli: