Saako kirkossa hihittää?
Käyn mielelläni Espoon tuomiokirkossa sunnuntaiaamun messussa. Tuttu kirkko, tuttu messukaava ja tutuksi tulleet ihmiset tuovat rauhan tunteen.
Toisinaan messu yllättää. Milloin kanttori on loihtinut musiikillisen taide-elämyksen, milloin liturgi on osannut valita sanansa erityisen koskettavasti.
Kyselin kerran puolileikilläni Facebook-päivityksessäni, saako hyvän saarnan jälkeen taputtaa. Vaikka minua tähän rohkaistiin, enpä ole kehdannut.
Sen sijaan spontaanisti taputin muun seurakunnan tavoin osallistuessani gospel-messuun New Yorkin lomamatkallani. Maassa maan kulttuuriperinteen mukaisesti?
Joskus puolityhjissä kirkoissa tulee pohdittua kristillistä perinnettämme.
Voin kuvitella, että suurin osa kanssasisaristamme ja -veljistämme mieltää esimerkiksi jumalanpalvelukset tylsiksi jäykistelytilaisuuksiksi, joissa veisataan puuduttavia virsiä.
Ovatko he väärässä, jos eivät koe messuissa samaa yhteisöllisyyttä kuin minä? Vai eikö kirkon käyttämä kieli tavoita heitä?
Raamatun henkilöistä minua on aina kiehtonut Paavali Tarsolainen.
Analysoituaan evankeliointikohteensa hän alkoi käyttää sitä kieltä, jota kuulija ymmärsi. Tällöin pakanakansojen oli helpompi ottaa vastaan kristinuskon sanoma. Tästähän on viestinnässä kyse: vastuu viestin ymmärretyksi tulemisesta on viestin lähettäjällä.
Espoon lisäksi tapaan käydä jumalanpalveluksissa myös vapaa-ajan paikkakunnallani Konnevedellä. Tuon pienen 3 000 hengen paikkakunnan tekee mielenkiintoiseksi se, että pyhäaamujen perinteisissä jumalanpalveluksissa saan astua väljään kirkkosaliin.
Sen sijaan erilaiset teemamessut, kuten Syntisen miehen kitaramessu tai Elvis-messu, vetävät väkeä niin, että joudun saapumaan hyvissä ajoin saadakseni istumapaikan. Lasken mielessäni, että kirkossa on silloin teoriassa 15 prosenttia kunnan asukkaista.
”Jos kirkossa olisi aina tällainen tunnelma…” aloittaa mies vieressäni ja kertoo eronneensa kirkosta.
Kuulen kommentteja, joiden mukaan kirkon tehtävä ei ole alistua kaikkien muotivirtausten vietäväksi. Vaikka jaan ajatuksen siitä, että kirkon tulee pitää kiinni traditioistaan, toivon kirkolta rohkeutta elää ajassa. Kirkon tulee tarpeen vaatiessa osata päivittää puhekieltään.
Kääntäen: en halua ajatella, että juutalaiskristityt olisivat olleet oikeassa julistaessaan Paavalin luopioksi hänen ottaessaan etäisyyttä juutalaisiin tapoihin.
Stand up -koomikko Mikko Vaismaa kysyi kerran, saako kirkossa hihittää. Ja vastasi itse:
”Kirkot ovat vain ihmisten tekemiä luomuksia, mutta Jumala on luonut luonnon. Jos kirkossa ei saa hihittää, niin ei sitten metsässäkään.”
Totisesti.
Jouni Liimatainen
Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston jäsen
Jaa tämä artikkeli: