Saapas-auto käväisee lauantai-iltana rannoilla, jotka ovat etenkin hyvällä ilmalla koululaisten suosiossa. Kuvassa on Saapas-vapaaehtoinen Nina Järves ja Espoonlahden seurakunnan erityisnuorisotyönohjaaja Sami Hiltunen. Kuva: Patrik Lindström
Saapas jalkautuu nuorten pariin
Kevätlukukauden päättyessä koululaisilla on tapana kerääntyä juhlimaan. Erityisesti rannat ovat olleet suosittuja kokoontumispaikkoja.
Kun joukkoa on liikkeellä paljon, osalle nuorista voi tulla eteen ongelmatilanteita. Seurakuntien Saapas-organisaatio, kaupungin nuorisopalvelut ja SPR pystyttävät Espoossa tulevana lauantaina yhteisen auttamis- ja palveluoperaation. Vastaavanlaista yhteistyötä on tehty useiden vuosien ajan aina uudenvuodenaattona, vappuaattona ja koulujen päättymispäivänä.
Päivystäjät lähtevät partioautoilla kiertämään kaupunkia ja jalkautuvat nuorten keskuuteen.
”Keskustelemme nuorten kanssa sekä annamme laastaria ja pientä ensiapua. Meillä on myös kuljetusmahdollisuudet, jos päihtyneitä juhlijoita täytyy viedä Jorviin tai kotiin. Tarvittaessa hälytämme apua”, kertoo Tapiolan seurakunnan erityisnuorisotyönohjaaja Jenni Ritaranta.
Aikuisen läsnäolo rauhoittaa
Kaupungin nuorisotyön kautta tulee operaatioon kymmenen työntekijää.
Nuorisonohjaaja Sanna Kokkonen Espoon kaupungilta pitää yhteistyötä järkevänä, koska sekä kaupungilla että seurakunnilla on sama auttamisen ideologia.
”Useat vanhemmat eivät tiedä, että nuoret voivat olla kovassa humalassa. On hyvä, että joku katsoo nuorison perään”, Kokkonen sanoo.
Hän muistuttaa, että lukukauden päättyessä juhlimassa on lähinnä koululaisia. Sen sijaan vappuna ja uutenavuotena myös aikuiset ihmiset saattavat olla arveluttavassa kunnossa.
”Toivon mukaan muut kadunkulkijat ovat nyt selvin päin ja auttavat nuoria”, Kokkonen tuumii.
Päivystäjät eivät voi kaataa viinoja maahan tai kuljettaa ketään väkisin kotiin. He eivät ole virkamiehiä, ja sen toivotaan madaltavan nuorten kynnystä tulla puhumaan.
Joskus pelkkä aikuisen läsnäolo rauhoittaa.
”Emme halua ajaa nuoria pois. Tarkoitus on vain pitää huolta heistä”, Jenni Ritaranta korostaa.
Saappaalla on juhlavuosi
Saapas-työntekijöitä ja -vapaaehtoisia voi kohdata Espoon kaduilla tavallisina perjantai-iltoinakin. Saapas on seurakuntien työmuoto, joka täyttää tänä vuonna valtakunnallisesti 40 vuotta. Espoossa Saapas-työtä on tehty parikymmentä vuotta.
Olarin seurakunnan vapaaehtoinen Nina Järves pukeutuu oranssiin Saapas-liiviin lauantaina toisen kerran. Ensimmäisen kerran hän oli mukana vappuoperaatiossa.
”Minulle jäi positiivinen mieli. Nuoret olivat mukavia ja ottivat itse kontaktia. Juttelimme ja tarkistimme, että kaverit pitävät huolta toisistaan”, Järves kertoo.
Hänen mukaansa moni nuorista tiesi, keitä saapaslaiset ovat. Jotkut kuitenkin halusivat tietää, miksi he tahtoivat vapaaehtoisesti kierrellä vappuna nuorten parissa.
”Lähdin toimintaan mukaan, koska ajattelin, että tästä voisi olla jollekulle apua. Nuoret ainakin näkevät, että täysikäisiä on paikalla”, sanoo Järves, joka itse on yhden nuoren aikuisen ja yhden teini-ikäisen äiti.
Operaatiolla on oma puhelinkeskuksensa, jonka kautta hoidetaan yhteydenpito jalkapartioihin ja kuljetusautoihin.
Myös nuoret voivat illan aikana soittaa operaation puhelinnumeroon 09 8050 5050, jos he huolestuvat kaveristaan tai kokevat, että aikuisen olisi hyvä käydä paikalla. Päivystäjät jakavat numeroa kohtaamilleen nuorille.
ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
Nuori tarvitsee aikuisilta tukea
Nuoret viettävät yhä enemmän aikaa netissä. On tärkeää, että myös me nuorisotyön toimijat näymme netissä ja käymme siellä keskustelua nuorten kanssa.
NettiSaapas on uusi valtakunnallinen jalkautuva tapa kohdata nuoria sosiaalisessa mediassa. Sen toiminnasta vastaavat seurakuntien erityisnuorisotyönohjaajat.
Nettisaapas toimii Suomi24.fi-sivuston Nuoret osion keskustelupalstoilla sekä ikäryhmän 16+ chatissa. Espoon seurakuntien erityisnuorisotyö on mukana tässä valtakunnallisessa toiminnassa. Hakeudumme erityisesti keskusteluihin, jotka liittyvät erityisnuorisotyön aihepiireihin. Nuoret lähestyvät meitä netissä nimimerkkien takaa rohkeasti, ja keskustelut menevät nopeasti arkoihin ja henkilökohtaisiin aiheisiin. Tässä työssä olemme läsnä ja nuorten käytettävissä.
Nettityössä olemme havainneet, kuinka kova aikuisen kaipuu monella nuorella on. He tarvitsevat myös netissä luotettavia aikuisia, joiden kanssa voi peilata omia ajatuksiaan.
Keskusteluissa nuoria haastetaan pohtimaan valintojaan ja elämänsä suuntaa. Tarvittaessa ohjaamme heitä avun piiriin ja keskustelemaan työntekijöiden kanssa myös kasvotusten.
Olemme kokeneet NettiSaappaan toimivana tapana näkyä sosiaalisessa mediassa ja kohdata nuoria heille luontaisessa ympäristössä heidän omilla ehdoillaan. Toimintaan osallistuu myös vapaaehtoisia NettiSaapas -päivystäjiä. Uusi vapaaehtoiskoulutus käynnistyy Espoossa vuoden lopussa.
Sami Hiltunen
erityisnuorisotyönohjaaja, Espoonlahden seurakunta
Jaa tämä artikkeli: