Saarnamies entisen uskon maisemissa
Mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän menettää uskonsa?
Torgny Lindgrenin Akvaviitti-romaanin vanhalle saarnaajalle se merkitsi vapautumista ja ankaraa itsensä tutkimista: Miten hän, Olof Helmersson, nuorempana käännyttikään kansaa kokouksissa ja lupasi pelastetuille taivaan lohdun! Nyt hän tahtoo hyvittää tekonsa ja lähteä kertomaan uutta viestiä. Jumalaa ei ole eikä pelastusta eikä minkään tarkoitusta. On vain sattuman leikki, ja ihmisen osana on kestää se, mikä eteen tulee.
Helmersson lähtee Ruotsin Västerbotteniin etsimään seurakuntaansa. Löytyy kuihtuvia kyliä ja ikääntyneitä ihmisiä, jotka riippuvat viimeisillä voimillaan elämänsyrjässä kiinni. Voisi luulla, että kun tähän maisemaan liitetään viesti vanhan toivon menettämisestä, seurauksena olisi ankea tarina. Kaikkea muuta.
Lindgren kutoo Helmerssonin matkaan lempeää ja surumielistä ymmärrystä ja tajua elämän lyhyydestä. Vanhan saarnaajan paluu kiinnostaa enää vain muutamaa ihmistä. Rukoushuoneessa vietetään hirvipeijaisia, ja saarnatuolista on tehty hyvä ja toimiva mehiläispesä metsän reunaan. Seuraajat ovat kahta lukuun ottamatta kuolleet tai luopuneet uskostaan. Vanhasta saarnaajastakin on jo puhti poissa.
Lindgren on sanoissaan niukka. Ihmisten tekoja ja sanoja ei selitellä. Kaikkea sävyttää huumori ja myötätunto. Ironiaakin on: viimeinen pelastettu kuulee Helmerssonin puhuvan uskon ja lohdun sanoja, vaikka mies istuu tuppisuuna hänen kuolinvuoteensa vierellä.
Helmerssoniakin haastatellaan viimein, mutta juttua viesteineen ei koskaan julkaista: ”Kristinoppi on elämän toritaidetta. Koostelma kaikesta mitä ei ole eikä voikaan olla! Mutta meidän täytyy muistaa, että Jumala oli olemassa hyvin pitkän aikaa, on täysin mahdollista että hänen tahtonsa tapahtuu yhä.”
Jollain merkillisellä tavalla kieltämisen kautta uskon mahdollisuutta lähestyvä kirja tulee antaneeksi tilaa myös uskolle.
Torgny Lindgren: Akvaviitti. Suomentanut Liisa Ryömä. Tammi 2009. 229 s., 25,40 e.
Nainen kirkkoherraksi, ei kai!
Jos Kirsti Ellilän kirja Pappia kyydissä olisi ilmestynyt aikaisemmin, se saisi kiitosta hilpeästä tavastaan popularisoida naispappeudesta käytyä kiistaa. Nyt esiin nousee jo toinenkin puoli: Eletään aikaa, jolloin vastustajat ovat vetäytyneet linnakkeisiinsa, ja heidän olonsa käy yhä ahtaammaksi.Ellilä vie teologiset rintamalinjat pappilan makuukamariin saakka. Pappina työskentelevä Aulis pelkää seurakuntansa saavan tulevassa vaalissa naispuolisen kirkkoherran, ja teologivaimo Matleena haluaa takaisin töihin monien kotona vietettyjen vuosien jälkeen. Kuka palkkaa hänet, tunnetun vastustajan vaimon?
Timoteus-synodi, vastustajien ääni ja yhteisö, tarjoaa Matleenalle palkatonta päätoimittajan ja kahvinkeittäjän työtä liikkeen lehdessä. Siitä alkaa rouvan avioliittoakin huojuttava muutosprosessi.
Ellilä on seurannut hyvin naispappeudesta käytyä keskustelua ja solmii sitä rattoisan kertomuksen. Matleenan muutos on ehkä turhan nopea, mutta Ellilä väistää mukavasti sen asetelman, jossa aviomiehestä tehtäisiin perusmörkö.
Kirsti Ellilä: Pappia kyydissä. Karisto 2009. 220 s., 25 e.
Jaa tämä artikkeli: