Tajunnanvirtaa. Jukka Vanne ei aina käytä yliopistolla opetettua saarnanvalmistusmallia. Ajatusten on muhittava pari päivää ennen kirjoitusvaihetta. Rehellisyys on kantava ajatus. Kuva: Jani Laukkanen
Saarnan synty
Saarnaaminen on keskeinen osa papin työtä. Hyvä saarna ei ole vain nokkela puhe, vaan siihen tarvitaan teologista viisautta ja elämän tulkintaa.
Pitäjänmäen seurakunnan pastori Jukka Vanne on valmistanut saarnoja lähes kaksikymmentä vuotta.
– Saarna on aina haaste. Se on prosessi, johon laitan itseni täysillä likoon, Vanne sanoo.
Steriili raamatuntekstin selittäminen ylhäältä saarnastuolista alas kirkkokansalle ei vastaa Vanteen käsitystä hyvästä saarnasta.
– Koskettaako sellainen ketään, onko se uskottavaa? hän heittää.
– Itseäni puhuttelee saarna, joka tulee lähelle tähän elämään ja arkeen. Pelkkä teologinen pohdinta tai tarinan kuuleminen ei ruoki minua. Hyvä saarna sisältää myös viestin lähimmäisenrakkaudesta, siitä miten elää toisten ihmisten kanssa.
Papin työhön kuuluu paljon puhetilanteita, koulukirkkoja ja erilaisia viikkohartauksia. Pitäjänmäellä päivämessun saarnavuoro napsahtaa noin kerran kuussa. Vanne havahtuu työstämään sunnuntain saarnaa tiistain maissa.
– Käytän englantilaista kommentaaria eli selitysteosta, jossa raamatuntekstejä käsitellään mielestäni elämänläheisesti ja raikkaasti. Listaan siitä ensin ajatuksia paperille.
Kun ajatukset ovat pari päivää muhineet muiden töiden lomassa, Vanne alkaa kirjoittaa saarnaa. Se tapahtuu yleensä kotona tietokoneella, rennossa asennossa, ajan kanssa.
– Omaa rauhaa siihen tarvitaan.
Vanne ei käytä säännönmukaisesti teologisessa tiedekunnassa opetettua saarnanvalmistusmallia. Hänelle saarnan rakentaminen on enemmänkin tajunnanvirtaa.
Tuntien ajatustyö tiivistyy lopulta 10–12 minuutin puheeksi.
– Monesti alan kirjoittaa ja katson mihin päädyn. Jotkut ajatukset syvenevät, toisia jää pois.
Saarnan valmistamisen lähtökohtana on selvittää raamatuntekstin historiallinen tilanne, kuvailla senaikaista elämää ja kulttuuria sekä löytää keskeinen sanoma. Haastavimpana osuutena Jukka Vanne pitää sitä, miten sanoma käännetään nykypäivään ja tuodaan kuulijan elämään.
– Kantavana ajatuksena pidän rehellisyyttä. En halua selittää asioita oman uskoni yli. Pitää olla uskallusta myös jättää kysymyksiä auki ja olla vastaamatta kaikkeen.
Vanteen mielestä saarna ei ole pelkkä opetuspuhe, vaikka se tuokin esiin sitä, miten kirkossa uskotaan.
– Saarnan tulisi myös vahvistaa kuulijan uskoa ja herättää kyselemään.
Papin elämässä voi olla aikoja, jolloin saarnan valmistaminen on tavallista haastavampaa. Esimerkiksi murheellisena on vaikeaa saarnata ilosta.
– Kerran on ollut takki niin tyhjä, että en saarnannut lainkaan. Lauloin vain virren 104, Pilvimuurista valo välähtää, jota säestin kitaralla. Sain kiitosta rohkeudesta erilaisuuteen, Vanne muistelee.
Outi Lantto vaihtoi pitkän työrupeaman jälkeen ammattia taloustieteilijästä papiksi. Kolme ja puoli vuotta papinpantaa kantanut Lantto kokee saarnaamisen luontevana, sillä aiempi työ oli opettamista yliopistolla. Saarnan päätarkoituksen hän näkee opetuksellisena.
– Papin virka on saarnavirka, ja teologin tehtävä on avata Raamattua. Sitä tehtävää ei voi unohtaa eikä ohittaa, Lantto määrittelee. Saarnalla on silti myös muita, tilanteeseen sidottuja tehtäviä.
– Esimerkiksi pyhäinpäivän saarnassa voi korostua lohdutus, kun kirkossa on surevia, läheisensä menettäneitä ihmisiä.
Sunnuntain jumalanpalvelus ja toimitukset ovat Lanton mielestä papin ensisijaisia töitä. Hän haluaisi paneutua saarnaan huolella, mutta haasteena on rauhallisen ajan löytäminen.
– Koen turhautumista joka kerta, koska en ehdi keskittyä saarnan valmistamiseen kunnolla. Papin kalenteri on niin pirstaleinen.
Keskimäärin kahdesti kuussa Viikin kirkossa saarnaavan Lanton tavoitteena olisi tehdä saarna, jossa jokainen lause on harkittu.
– Usein joudun ajan puutteessa tyytymään keskeneräisiin ajatuksiin.
Papin painajainenko saarna siis on? Tehtävä, joka odottaa aina parempaa täyttymystään? Kiireestä huolimatta Lantto ei koe asiaa niin.
– Kyllä se silti on juhlahetki, ainakin haluaisin sen olevan.
Outi Lanton saarnan valmistaminen alkaa usein alkuviikosta käynnillä Teologisen tiedekunnan kirjastossa, jossa hän perehtyy sunnuntain raamatunkohtaan tutkimalla kansainvälisiä kommentaareja. Teksti syntyy kotona työhuoneen kaaoksessa pitkin viikkoa.
– Kirjoitan suhteellisen valmista tekstiä pienissä osissa. Asenne on sellainen rukoileva ja kyselevä. Joskus voin jutella kollegan kanssa.
Lantto välttää puhumasta saarnoissa itsestään. Tärkeää hänestä olisi yrittää samaistua kuulijaan.
– Kuulijan tilanne on keskeinen eikä puhujan. Papin oman elämän raportoiminen saarnassa on minusta noloa.
Mistä pappi tietää, mikä kirkonpenkissä istuvaa koskettaa? Kirkkokansaan kun voi kuulua ketä tahansa, vaikka tiettyinä pyhinä kuulijakuntaa voikin hieman ennakoida.
Lantto arvioi, että hyvä saarna on sellainen, josta jokainen saa jotakin. Liian yksinkertainen puhe aliarvioi kuulijaa, liian vaikea ei avaudu.
– Saarnassa pitäisi olla erilaisia osia, jotka ovat ymmärrettäviä eri-ikäisille. En pyri siihen, että kaikkien pitää ymmärtää kaikki.
Palautteen perusteella saarnaa ei juuri voi kehittää, sillä sitä tulee vähän.
– Joskus messun jälkeen joku voi sanoa jotain, tai sitten aikojen päästä.
Kai Sadinmaa työskentelee Vuosaaren seurakunnan pappina. Hän suhtautuu saarnaamiseen hyvin vakavasti.
–Haluan päästä pois esitelmän pidosta draamaan ja vuorovaikutukseen seurakunnan kanssa. Saarnahan on luonteeltaan lyhyt monologi. Siksi opettelen saarnani ulkoa ja puhun sen seurakunnalle, Sadinmaa kertoo.
Hän näkee saarnassa draaman kaaren. Eikä ihme, sillä Torniosta kotoisin oleva Sadinmaa on tehnyt teatteria. Hänen kirjoittamaansa monologia Toisenlainen iltahartaus on esitetty sekä radiossa että teatterissa.
–Saarnan muodon on oltava ehyt. Sen on jatkuttava luontevasti ajatuksesta toiseen, ilman aasinsiltoja.
Myös hänen saarnansa sisältö on usein yllättävä ja radikaali.
–Jätän kuulijalle aika paljon. En välttämättä sano asioita suoraan. Tutkin päivän tekstin sisäisiä jännitteitä, ja raamatunteksteissähän niitä on paljon.
Kai Sadinmaa käyttää saarnan valmistamisessa muutamia kommentaareja. Suomenkielisistä hänen hyllystään löytyy Eduard Schweitzerin kommentaari. Ched Myersin A Political Reading of Mark’s Story on Jesus on ahkerasti alleviivattu ja käytössä kulunut teos. Omaa, arkista elämäänsä hän ei halua sekoittaa saarnaan.
–Alan lukea tekstejä kuukautta aikaisemmin. Alitajunta tekee työtä niiden kanssa. Meditoin tekstejä, keskustelen niistä joidenkin ihmisten kanssa. Löydän yhteyksiä tekstien ja elämänilmiöiden välillä.
–Kirjoitan tekstin valmiiksi viikkoa ennen saarnapäivää ja alan opetella sitä ulkoa. No, nykyisin opin sen muutamassa päivässä. Hoen sitä itsekseni kotona, juoksulenkillä, joskus kirkkosalissa tai vaikka metrossa.
Tällä menetelmällä saarnan valmistaminen kestää kauan. Joskus liiankin kauan, myöntää Sadinmaa.
–Markuksen evankeliumista on tullut minulle tärkein erilaisen Kristus-kuvansa takia. Siinä Kristus on verta ja lihaa. Johanneksen evankeliumista taas on vaikea saarnata, kun siinä Kristus tuntuu olevan irrallaan todellisuudesta. Mutta en valikoi saarnavuoroja tekstin mukaan, on parempi ottaa vain mitä tulee.
Saarnoista saa aika harvoin sanallista palautetta. Sen sijaan jotkut Sadinmaan kuulijat ovat äänestäneet jaloillaan.
Kai Sadinmaan mielestä Jeesus oli poliittinen toimija. Esimerkkinä on kertomus, jossa Jeesus kehottaa antamaan keisarille sen, mikä keisarin on. Sitä on tulkittu niin, että Jeesus opetti kunnioittamaan maallista esivaltaa.
Mutta tekstin voi tulkita niinkin, että Jeesus kehotti siinä boikotoimaan roomalaista rahaa.
–Jeesus kritisoi oman aikansa talousjärjestelmää, jonka ydin oli vahva temppelilaitos. Kun hän sanoi hajottavansa temppelin, se oli todella kova väite yhteiskunnan kantavasta voimasta, Sadinmaa näkee.
Joskus tämä Vuosaaren pappi aprikoi, etteivät hänen saarnansa taida olla kovinkaan hoitavia.
–Minun ominaislaatuni on herättää ihmiset ajattelemaan toisella tapaa. Yritän tuoda taivaalliseen loistoon nostettua Kristusta maan päälle. Haluan tuoda Ylösnousseen korkeuksista koskettamaan tätä todellisuutta. Se vaatii välillä aika lujaa sanomista.
Syksyn mittaan Sadinmaalla oli vähän saarnavuoroja. Hän on keskittynyt valmistamaan ”suurta saarnaa”, pääsiäisnäytelmää Vuotaloon. Sen työnimenä on Vuosaaren Vapahtaja.
Tekstit: Minna-Sisko Mäkinen ja Eira Serkkola (Sadinmaan haastattelu)
Jaa tämä artikkeli: