Saattaja jakaa omaisten kuormaa
Yhteisvastuu 2014 parantaa suomalaista saattohoitoa. Hyvään saattohoitoon kuuluu kokonaisvaltainen tuki.
Suomessa saattohoitoa tarvitsee vuosittain noin 15 000 parantumattomasti sairasta ihmistä. Kaikilla heillä ei ole mahdollisuutta laadukkaaseen tukeen ja hoitoon elämänsä viimeisillä metreillä.
Saattohoitoon erikoistuneita hoitokoteja on Suomessa neljä: Helsingissä, Hämeenlinnassa, Tampereella ja Turussa. Lisäksi eri puolilla Suomea toimii hoitolaitosten yhteydessä yksikköjä, jotka järjestävät saattohoitoa alueellaan.
Saattohoidolla tarkoitetaan kuolemaa lähestyvän ihmisen kokonaisvaltaista huomioon ottamista. Käytännössä tämä tarkoittaa hyvää perushoitoa ja tehokasta kivun lievittämistä. Myös psyykkinen, henkinen ja hengellinen tuki sekä potilaan kannustaminen aktiiviseen elämään kuuluvat saattohoitoon. Perheen ja omaisten tukeminen surussa sairauden aikana ja kuoleman jälkeen on niin ikään osa laadukasta saattohoitoa.
Sairaalapastori Annamari Simpanen työskentelee Espoon seurakuntien palveluksessa. Hänen alueenaan on muun muassa Puolarmetsän sairaala, jonka osastolla hoidetaan saattohoitopotilaita.
Simpanen on työssään nähnyt, että hyvän saaton myötä lähtö tästä maailmasta voi olla lempeämpi kuin jos jää sitä vaille.
Hyvän saattohoidon tunnistaa Simpasen mukaan siitä, että se ei ole tunkeilevaa. Saattohoitoon tarvitaan sekä tuntosarvia että koulutusta.
”Kuoleva ei kaipaa vierelleen ihmisiä, jotka tulevat tyydyttämään uteliaisuuttaan. Hänen viereensä ei sovi hyökyä omilla ehdoilla. Tulee olla läsnä siten kuin kuoleva haluaa. Joku tahtoo, että lauletaan tai luetaan. Toinen tahtoo puhella. Kolmas haluaa olla niin, että joku pitää kädestä, on vaiti, mutta saatavilla.”
Keväällä 2013 Espoon seurakunnat ja kaupunki kouluttivat yhdessä Espooseen vapaaehtoisia saattohoitajia. Heistä noin kymmenen jatkaa tehtävässä edelleen. Annamari Simpanen kertoo, että osa saattajista käy Puolarmetsän osastolla tiheään, toiset harvemmin, kukin elämäntilanteensa sallimissa rajoissa.
”Minua on puhutellut rakkaus, jota näen osastoilla. Kouluttamamme vapaaehtoiset ovat läsnä niin, että ihmettelen, mistä kaikki voima ja rakkaus kumpuaa.”
Kaikilla kuolevilla ei ole lähellä asuvia omaisia. Jos onkin, omainen tarvitsee taukoja, jotta pääsee välillä kotiin lepäämään. Omaisen oloa helpottaa, jos hän voi luottaa siihen, että kuolevan rakkaan luona on joku, joka osallistuu saattomatkaan.
Sairaalapastori Simpanen on iloinen siitä, että Yhteisvastuukeräys nostaa esiin saattohoidon ja sen kehittämisen.
”Näkyvä kampanja tuo teeman tietoisuuteen ja puheenaiheeksi.”
Simpasen mukaan Suomessa elettiin pitkään vaihetta, jolloin kuolemasta tehtiin piilotettu ja kaukainen asia.
”Ilmapiiri on nyt avoimempi kuin parikymmentä vuotta sitten. Muun muassa kuolemisesta kirjoitetut kirjat ovat murtaneet hiljaisuutta.”
Esimerkkinä hän mainitsee 37-vuotiaana kuolleen Reko Lundánin kirjan Viikkoja, kuukausia (WSOY, 2006). Sen Lundán kirjoitti yhdessä puolisonsa Tiina Lundánin kanssa.
Kuolemaa käsitellään myös elokuvissa, peleissä ja tv-sarjoissa.
”Osin myös täysin viihteellisesti, vaikka kuoleminen on rankkaa ja pelottavaa.”
Espooseen valmistuu vuonna 2016 Espoon sairaala, johon tulee 15-paikkainen saattohoitoyksikkö.
”Koulutettujen vapaaehtoisten saattohoitajien tarve kasvaa entisestään”, Annamari Simpanen toteaa.
Ensi vuonna Espoon seurakunnat ja kaupunki järjestävät yhdessä uuden koulutuksen saattohoidon vapaaehtoisille.
Yhteisvastuukeräyksen tavoitteena on luoda Suomeen valtakunnallinen saattohoidon osaamisverkosto. Kuolevien parissa työskenteleville järjestetään saattohoitokoulutusta. Koulutukset ovat avoimia terveydenhuollon henkilökunnalle, seurakunnissa kuolevien parissa työskenteleville sekä vapaaehtoisille. Koulutus sisältää kaikille yhteisen sekä ammattialaan perustuvan erityisosion.
Keräysvaroin on tarkoitus perustaa myös saattohoidon tuki- ja neuvontajärjestelmä. Se palvelee ammattihenkilöstöä sekä potilaita ja heidän omaisiaan kaikkialla Suomessa.
Jaa tämä artikkeli: