Saattohartaudesta jäi kauniit muistot
Marja Ylitapio tarttui tärkeään aiheeseen (Kirkko ja kaupunki 19.8.): kuinka voisimme saattaa rakkaamme ja tehdä surutyötämme aikamme tekniikan puristuksessa.
Anoppini kuoli reilut kymmenen vuotta sitten. Hän vietti viimeiset hetkensä Suursuon sairaalassa Helsingissä. Tyttäremme, joka oli mummon silmäterä, asui Tanskassa. Hän kysyi, voisiko vielä nähdä mummon ennen hautausta.
Suursuolta kerrottiin, että toki, voisimme itse jopa arkuttaa mummon ja viettää saattohartauden sairaalan saattohuoneessa. Näin tehtiin. Pidimme avoimen arkun äärellä muistotilaisuuden ja saatoimme näin perheen kesken hyvästellä rakkaan ihmisen ajan rajan taakse lauluin ja rukouksin. Monesti olemme muistelleet tätä kaunista ja koskettavaa tilaisuutta, jolle varmasti löytyisi enemmänkin halukkaita, jos asiasta tiedettäisiin.
Omaiset, pyytäkää tätä mahdollisuutta sairaalalta. Useimmissa on omat muistotilansa, joissa tällainen hetki voidaan järjestää. On hienoa jättää hyvästit ja kokoontua läheisten kanssa elämän rajan tuntumaan.
Esko Vepsä, Helsinki
Jaa tämä artikkeli: