Saattohoito on puutteellista
Sanna Lehtisen kolumnissa (K&k 19.3.) puhuttiin oikeudesta hyvään kuolemaan. Saattohoito on myös Yhteisvastuukeräyksen kohde tänä vuonna.
Meidän perheellämme on hyvin huonot kokemukset saattohoidosta tai lähinnä sen olemattomuudesta. Äitimme vietti viime vuoden lopulla viimeiset elinviikkonsa Laakson sairaalan geriatrian osastolla. Hän sairasti terminaalivaiheen syöpää ja kärsi todella kovista syöpäkivuista. Meille todettiin, että osastolla osataan hoitaa hyvin saattohoitopotilaiden kivunlievitystä. Käytännössä asia oli kuitenkin aivan toisin.
Me omaiset jouduimme jatkuvasti kyselemään, onko äitimme saanut tarpeeksi kivunlievitystä. Usein näin ei ollut. Otin tavakseni vaatia erikseen äidillemme kivunlievitystä heti, kun menin osastolle häntä katsomaan. Usein äitimme piteli päätään kaksin käsin eikä ollut saanut mitään kipulääkitystä. Kivunlievitystä ei olisi tullut, ellen olisi sitä pontevasti vaatinut.
Meiltä ei kukaan kysynyt, haluaako äitimme keskustella jonkun kanssa hänen toiveistaan, elämään ja kuolemaan liittyvistä asioista. Ei edes tarjottu tällaista vaihtoehtoa tai kerrottu mahdollisuudesta.
Henkilökunnalla oli aina kova kiire eikä kukaan ehtinyt tiedustella äidin vointia. Muutama välittävä hoitaja osastolla oli, ja heillä oli hetki aikaa silittää poskea ja kysyä vointia. Heille kiitokset siitä.
Saattohoitoon erikoistuneeseen Terho-kotiin ei ollut kuulemamme mukaan mahdollista päästä, koska äitimme oli liian vanha (79-vuotias). Meille luvattiin ilmoittaa heti, jos äidin voinnissa tapahtuu muutoksia. Useasti varmistin, että minut oli merkitty ensisijaiseksi omaiseksi. Kävi kuitenkin ilmi, että kaikki hoitajat eivät löytäneet yhteystietojani helposti.
Minä en toivo kenellekään tällaista kokemusta huonosta kuolemasta. Saattohoidon kehittämisessä on vielä paljon tehtävää niin että tietotaito on muuallakin kuin vain siihen erikoistuneessa Terho-kodissa.
Maarit Drachman
Jaa tämä artikkeli: