Via Crucis -pääsiäisnäytelmä pitkänäperjantaina 6.4. kello 21 Kaisaniemen puistossa. Kuva: Jani Laukkanen
Säätytalon valtias
Kaupungin kasvo: Pauli Pallaskorpi
Kymmenien harjoitustuntien jälkeen Pilatuksenkin rooli voi tuntua omalle. Kun helsinkiläinen Pauli Pallaskorpi laskeutuu pitkänäperjantaina Säätytalon ylätasanteelta kansan eteen, hän on muuttunut haarniskaan pukeutuneeksi roomalaiseksi maaherraksi, yhdeksi Jeesuksen ajan yhteiskunnan vaikutusvaltaisimmista ihmisistä.
– Kyllä siinä roolissa saa tuntea vallan tunnetta, nauraa Pallaskorpi.
Pallaskorpi on harrastanut näyttelemistä nuoresta saakka ja ollut mukana mainoksissa, televisio-ohjelmissa ja elokuvissa avustajana tai pienissä rooleissa. Via Crucikseen hän päätyi seitsemän vuotta sitten harrastajanäyttelijäyhdistyksen kautta. Näytelmään osallistumisesta on ehtinyt tulla jo perinne, jota piti kuitenkin tänä vuonna harkita aikaisempaa enemmän, sillä se imaisee paljon vähäisestä vapaa-ajasta. Päivätyö vie välillä työmatkoille, ja perheenisää tarvittaisiin kotonakin.
Jokainen ohjaaja on tehnyt Via Cruciksesta oman näköisensä. Mieliinpainuvimmaksi kerraksi Pallaskorpi nimeää Miira Sippolan ensimmäisen ohjauksen.
– Oli uusi Lauri Otonkosken käsikirjoitus, joka uhkui suuria tunteita ja voimaa. Nyt olen siihen jo tavallaan tottunut.
Tänä vuonna nähdään jo toinen Mikko Lammin ohjaus.
– Hän on vaativa ja kunnianhimoinen ohjaaja, joka on pistänyt itsensä täysillä peliin esityksen tekoon. Lammi selittää asioita syvällisesti. On ilo työskennellä hänen kanssaan, sanoo Pallaskorpi.
Pitkänperjantain iltana kaupungilla kohtaavat erilaiset pääsiäisen viettäjät. Kun Senaatintorilla pannaan täytäntöön kuolemantuomiota, naapurikaduilla vaelletaan juhliin. Pääsiäisen viettoon ei ole enää olemassa niin yhtenäistä koodia kuin esimerkiksi joulun vietolla vielä on.
– Via Cruciksen seuraamisesta on tullut monelle yksi pääsiäisen kohokohdista, jopa perinne, arvelee Pallaskorpi.
Näytelmä kerää vuosittain tuhansia katsojia.
– Ensimmäisellä kertaa tuntui epätodelliselta kävellä pitkin kotikaupungin katuja niin monien ihmisten seuratessa, muistelee Pallaskorpi.
– Moni tulee katsomaan esitystä, koska se kertoo heille tärkeistä asioista. Näytelmään keskitytään nöyrin mielin, hiljentyen, eläytyen: on kuin katsoja yrittäisi mennä ajassa taaksepäin ja kokea omakohtaisesti sen, mitä pari tuhatta vuotta sitten tapahtui.
– Jo ennen kun olin mukana näyttelemässä Via Cruciksessa, kävin katsomassa sitä sen visuaalisuuden takia. Sehän on kokonaiselämys valoineen, äänimaailmoineen ja lauluineen.
Pilatukseksi Pallaskorpi asettuu nyt toista kertaa. Tutuksi ovat tulleet myös opetuslasten ja evankelistojen roolit.
– Pilatuksen rooli on ehkä Jeesuksen jälkeen suurin, haastavin ja kiinnostavin rooli näytelmässä, ja osassa on ollut monesti ammattinäyttelijä, kertoo Pallaskorpi.
Vallan ja vastuun teemat eivät jätä näyttelijää kylmäksi.
– Kun kysyn, kumman vangeista väkijoukko haluaa vapaaksi, yksi ihminen huutaa pienellä äänellä Barabbasta, ja muu kansa innostuu. Kun tätä kohtausta on harjoiteltu tuntikaupalla, on tullut mietittyä myös, mitä olisi tapahtunut, jos kansa olisi valinnut toisin.
Pauliina Koponen
PS.
Vaadin ihmisiä ottamaan toisiaan paremmin huomioon. Uutiset kiusaamisesta ja oman edun tavoittelusta ärsyttävät.
Nautin, kun saan kokea ja nähdä maailmaa ja tehdä niitä asioita, joita haluan.
Ihmettelen enää harvoin. On tullut jo selväksi, miten tämä maailma pyörii.
En ole koskaan sortunut jälkiviisauteen. Ainakin toivon niin.
Jaa tämä artikkeli: