null Sadat ihmiset kokoontuivat laulamaan Kauneimpia joululauluja Narinkkatorille

Sadat ihmiset kokoontuivat laulamaan Kauneimpia joululauluja Narinkkatorille

Helsingin keskustassa Kampin Narinkkatori täyttyi lauantaina 12.12. kello 12 ihmisistä, kun sadat ihmiset kokoontuivat laulamaan Kauneimpia joululauluja.

Perinteisen kirkkosalin sijaan joululauluja laulettiin yhdessä poikkeuksellisesti taivasalla. Tapahtuman järjestivät Helsingin seurakunnat. Esilaulajina toimivat Sami Saari ja Kristian Meurman, ja yhteislaulua säesti bändi. Lisäksi paikalla esiintyivät poikakuoro Cantores Minoresin laulajista koostunut Tiernapojat. Tilaisuuden juonsi kisapappi Leena Huovinen.

– Kauneimmat joululaulut tuotiin kaikkien ulottuville, ja joululauluja on käynyt laulamassa useita satoja ihmisiä. Tunnelma on ollut todella hyvä, kuvaa Usko toivo rakkaus -kampanjan projektipäällikkö Kristiina Vähäkangas tapahtumaa Narinkkatorilta. Pari tuntia kestävässä tapahtumassa saattoi pistäytyä hetkiseksi tai viihtyä pitempäänkin.

Kauneimmat joululaulut -tilaisuus päätti Helsingin seurakuntien kolmivuotisen Usko toivo rakkaus -kampanjan. Vaikka kampanja nyt päättyykin, niin esimerkiksi kampanjaan liittynyt nettisivusto osoitteessa
www.uskotoivorakkaus.fi verkkoyhteisöineen jää elämään tämän jälkeenkin.

– Kampanjan avulla pystyimme nostamaan esille ja tuomaan yhteiskunnalliseen keskustelun aiheiksi seurakunnille tärkeitä arvoja ja asioita kuten lähimmäisenrakkauden, kertoo Kristiina Vähäkangas.

Esimerkiksi syksyllä 2007 kampanjassa järjestettiin talvitakkikeräys, jonka avulla kerättiin noin 2000 talvitakkia vähäosaisille Helsingissä. Vuosi sitten syksyllä avattiin vapaaehtoispankki, ja tuotiin esille vapaaehtoistyön merkitystä. Tänä vuonna alkusyksystä vietettiin diakoniaviikkoa, jonka aikana kerrottiin muun muassa vähävaraisten kurjistumisesta taantumassa, ja vähäosaisille jaettiin noin 700 annosta keittoa Tuomiokirkolla. Lama on näkynyt leipäjonojen pitenemisenä seurakuntien ruokajakeluissa.

Sirpa Patronen

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.