null Sähkökaappi alkoi kiinnostaa

Karatalon joulukuisessa näyttelyssä on esillä Ville Rädyn maalauksia. Kuva: LTS ry

Karatalon joulukuisessa näyttelyssä on esillä Ville Rädyn maalauksia. Kuva: LTS ry

Hyvä elämä

Sähkökaappi alkoi kiinnostaa

Taide tuli vastaan työmatkalla.

Palattuani reilu pari vuotta sitten opintovapaalta havahduin siihen, että työmatkareitilleni oli ilmaantunut jotain, mitä en ollut siellä aiemmin havainnut: harmaa sähkökaappi oli saanut etuseinäänsä värikkään taideteoksen.

Muutaman kerran kuljin sähkökaapin ja taideteoksen ohi aamukiireessäni, mutta lopulta oli pakko pysähtyä jalkakäytävän tukkeeksi katsomaan työtä vähän tarkemmin. Intervention-maalauksen oli tehnyt Ville Räty.

Sen jälkeen täytyi tietenkin panna hakukone töihin ja tutkailla, minkälaisia töitä tämä sukunimikaima tekee.

Kotisivuillaan taiteilija kertoo pohtivansa maalauksissaan modernia maailmaa, urbaania maisemaa ja kansallismaiseman käsitettä. Ja maisemiahan maalauksissa on, mutta ihan jotain muuta kuin mitä kultakauden taiteilijat maalasivat. Huikaisevan värisiä taustoja vasten piirtyy nostokurkia, rautatiesiltoja, radiomastoja...

En osaa selittää, miksi miellyn noihin kuviin. Ehkä se johtuu väreistä, ehkä hienoista silueteista, ehkä kuvien tunnelmasta. Joka tapauksessa sähkökaappi maalauksineen on edelleen yksi työmatkani ilahduttavista väripilkuista.

Ken haluaa, voi tutkailla parin vuoden takaista katugalleria-karttaa ja lähteä bongailemaan taidetta sähkökaapeista. Ville Rädyn maalauksia näkee puolestaan joulu-tammikuussa Espoon puolellakin Karatalon näyttelyssä.

Ville Räty: Maalauksia. Näyttely Karatalossa 10.12.2015–18.1.2016.

Lue myös graffititaitelijan luontomanifestista.

 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.