Sairaala pikkupotilaille
Uusi talo tarpeen. 1940-luvulla rakennettu Lastenklinikka ei korjattunakaan riitä lasten vaativan erikoissairaanhoidon pääasialliseksi sairaalarakennukseksi, tietävät tukiyhdistyksen hallituksen jäsen Tarja Lähdemäki (vas.) ja THL:n ylijohtaja Marina Erhola.

Uusi talo tarpeen. 1940-luvulla rakennettu Lastenklinikka ei korjattunakaan riitä lasten vaativan erikoissairaanhoidon pääasialliseksi sairaalarakennukseksi, tietävät tukiyhdistyksen hallituksen jäsen Tarja Lähdemäki (vas.) ja THL:n ylijohtaja Marina Erhola.

Sairaala pikkupotilaille

Uuden Lastensairaalan rakennustyöt pyörähtävät vauhtiin Helsingin Meilahdessa. Sairaalan pitäisi valmistua vuoteen 2017 mennessä, kun itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta.

Teksti Marjo Hentunen
Kuva Sirpa Päivinen

Sotien jälkeen vuonna 1948 valmistunut Lastenklinikka on ahdas, rapistunut ja kosteusvaurioinen. Sairaalaa ollaan pystyttämässä osin yksityisen rahoituksen turvin. Rakennuttaja on säätiö, jonka perustajia ovat Svenska Kulturfonden ja Brita Maria Renlundin muistosäätiö.

– Rakennustyöt alkavat elokuussa louhintatöillä. Varoja on saatu kasaan jo yli 29 miljoonaa euroa, kertoo Tukiyhdistyksen ja säätiön puheenjohtaja Anne Berner.

Myynnissä on myös tukituotteita, esimerkiksi kahvipaketteja ja heijastimia, joiden tuotosta osa menee Lastensairaalalle. Yritykset päättävät tuotteista itsenäisesti.

Hankkeen tukiyhdistyksen hallitukseen kuuluu nurmijärveläinen Tarja Lähdemäki, jonka esikoistytärtä Millaa hoidettiin Helsingin Lastenklinikalla vuosina 2000–2004. Milla joutui heti syntymänsä jälkeen vauvojen teho-osastolle. Lapsella oli ongelmia muun muassa sydämen ja munuaisten toiminnassa. Sairaala oli kehnossa kunnossa jo tuolloin.

– Kosteusongelmat vaivasivat ja joskus lattioilla oli ämpäreitä, kun katosta vuoti vettä. Vanhemmilla ei ollut paikkaa, missä levätä, puhumattakaan, että olisi voinut helposti yöpyä lapsen kanssa sairaalassa ja olla hänen tukenaan, Lähdemäki muistelee.

Vanhemmat jäivät kuitenkin joskus yöksi patjoille, mikä vaikeutti entisestään hoitohenkilökunnan työskentelyä ahtaissa tiloissa.

Millan taistelu päättyi kymmenen vuotta sitten. Lapsi kuoli isänsä käsivarsille neljävuotissyntymäpäivänään.

– Hoitohenkilökunnalle annan täydet pisteet. Milla ei olisi voinut saada parempaa hoitoa.

Vaikka lastensairaalahanke on arvokas ja kannatettava, se on kerännyt arvosteluakin. Ihmetystä on herättänyt se, kuinka hyvinvointivaltiossa uuden lastensairaalan rakentamiseen ei riitä verovaroja. Tämä tekee Tarja Lähdemäenkin surulliseksi.

– On sääli, että muut asiat ovat tähän asti ajaneet aina sairaalan edelle. Kysehän on valinnoista. Mutta valtio ja HUS maksavat tässäkin mallissa puolet sairaalasta ja ovat siten vahvasti mukana hankkeessa. Monet ihmiset, yritykset ja yhdistykset ovat osallistuneet talkoisiin, mikä on paras osoitus siitä, että tämän halutaan toteutuvan.

Anne Berner toteaa, että julkisella sektorilla on ollut vuosia aikaa rakentaa uusi sairaala, mutta niin ei ole tapahtunut.

– Kun apua tarvitaan, miksi emme sitä antaisi. Huoli siitä, että Suomi täyttyisi vapaaehtoishankkeista, ei ole mielestäni kovin todennäköinen.

Uuden Lastensairaalan varainhankintapäällikkö Tuula Colliander uskoo, että kun hankkeen tärkeys tehdään selväksi lahjoittajille, auttamisen halua ja osallistumisen intoa syntyy.

– On hyvä, jos lastensairaala on sellainen asia, joka voi toimia veturina. Se ei tarkoita sitä, etteikö pidettäisi huolta muista apua tarvitsevista tai että lahjoitusraha olisi heiltä pois. Ei ole myöskään tarkoitus luoda mallia, jossa sairaaloita alettaisiin tehtailla talkoovoimin.

Silti on ilo huomata eri tahojen yhteistyökyky ja innostus. Tämä voi tuoda uusia mahdollisuuksia ja malleja tulevaisuuden hankkeisiin.

Suomessa on paljon muitakin rapistuvia sairaaloita, jotka kaipaisivat kunnostusta. Lastensairaala on kohteena sellainen, joka saa monen lahjoittajan kukkaronnöyrit aukemaan. Toisaalta joku saattaa pohtia, kuka lahjoittaisi vanhuksille, vaikeista psyykkisistä sairauksista kärsiville, asunnottomille, alkoholisteille tai köyhille.

– Saattaa olla, että tämä hanke hellyttää niitä lahjoittajia, jotka eivät muuten tee lahjoituksia tai epäilevät rahojen perillemenoa. Lapset ovat tunneherkkä asia, toteaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylijohtaja Marina Erhola.

Erholan mielestä kansanliikkeet ovat hyvä asia, mutta kokonaisongelmaa ne eivät ratkaise.

– Jos tämäntyyppinen malli yleistyisi, voisi käydä niin, että syntyisi sairaaloita, jotka eivät olisi yleisen edun mukaisia.

Vapaaehtoinen lipaskerääjä, myös ystäviä ja tuttavia mukaan värvännyt Kirsti Salmenkallio kertoo, että ihmiset ovat ottaneet keräystempauksen vastaan todella hyvin.

– Jopa 12-vuotiaat lapset ovat laittaneet lippaisiin taskurahoistaan muutaman kymmenen senttiä.

Suurin yksittäinen lippaaseen lahjoitettu summa on ollut sata euroa. Keräyksiin on lahjoittanut myös moni vanhempi ihminen, jonka lapsi on ollut aikoinaan hoidettavana Lastenklinikalla.

Jaa tämä artikkeli: