Tiputuksessa. Eletty elämä palaa mieleen sairaana.
Sairaana
Käsi puutuu, mutta tippaletkun on annettava olla paikallaan. Päivällä se ei haitannut, mutta yöllä pienikin vaiva tuntuu isolta. Valvottaa, vaikka tietää olevansa hyvissä käsissä, jopa toipumassa, kuten lääkäri oli vakuutellut.
Tämä tuli niin äkkiä, juuri nyt ei olisi ollut aikaa sairastumiseen. Miten kaiken saa järjestymään? Siivoamaton kotikin! Hävettää, jos sinne joku nyt menee.
Sitten mieleen iskee syyllisyys. Olisi pitänyt elää toisin: levätä, syödä terveellisemmin, hoitaa ihmissuhteita. Niinhän sitä opetetaan. Kyllä hän on sen kaiken tiennyt, on kovasti yrittänytkin, mutta muutos ei vain ole onnistunut.
Olisi pitänyt elää toisenlainen elämä. Mutta miten? Oli niin paljon vastoinkäymisiäkin, ettei siinä oikein jaksanut elämäänsä paremmaksi muuttaa. Ja millaista se toisenlainen olisi ollut?
Ei, ei hän syytä tästä ketään. Hän on tottunut ottamaan vastuun elämästään.
Ja nyt hän on tässä, avuttomana, toisten varassa. Täynnä kysymyksiä, joihin ei löydä vastausta.
Yhtäkkiä hän säpsähtää – on tainnut nukahtaa, kun ei ole huomannut yöhoitajan huoneeseen tuloa. Tämä pysähtyy kohdalle, tiedustelee vointia ja hymyilee hiukan. Rutiinikysymys, mutta hän on kuulevinaan siinä huolenpitoa. Siitä melkein hämillään hän tuntee, että lämpö läikähtää hänen sisällään.
Uni tulee. Ja uusi päivä.
”Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan/olemme kaikki hiljaa kätketyt...”
Eeva Hurskainen
13. sunnuntai helluntaista
Jeesus, parantajamme
Väri: vihreä
Valo: kaksi kynttilää
Tekstit: Ps. 30: 3–6, 12–13 tai Ps. 146: 5–10, 2. Kun. 5: 1–15, Ap.t. 3: 1–10, Joh. 9: 1–7, 39–41
Jaa tämä artikkeli: