null Sairastuminen herättää suuria kysymyksiä

Rukous rauhoittaa. Vakavasti sairastuneet miettivät usein kysymyksiä Jumalasta ja oman olemassaolon merkityksestä. Esimerkiksi rukous voi lisätä turvallisuudentunnetta, kun oma maailma järkkyy.

Rukous rauhoittaa. Vakavasti sairastuneet miettivät usein kysymyksiä Jumalasta ja oman olemassaolon merkityksestä. Esimerkiksi rukous voi lisätä turvallisuudentunnetta, kun oma maailma järkkyy.

Sairastuminen herättää suuria kysymyksiä

Jenni ja Katja ovat selvinneet vakavasta sairaudesta. Kun kuolemanpelko valvotti öisin, Jumala tuli lähelle.

Teksti Johannes Mikkonen
Kuva Esko Jämsä


Katja ei pidä itseään uskonnollisena ihmisenä, eikä ole ikinä kuulunut mihinkään uskonnolliseen yhteisöön. Etiikkaan ja moraaliin liittyvistä kysymyksistä hän on kuitenkin ollut aina kiinnostunut. Kuluneena vuonna hän pelkäsi oksentavansa itsensä kuoliaaksi ennen kuin hänelle diagnosoitiin vakava, mutta lääkkeillä hoidettava sairaus. Päädyttyään todella huonoon kuntoon ja sairaalatutkimuksiin hän päätti kokeilla rukoilemista.

– Kun en voinut tehdä muuta kuin odottaa, palautin mieleeni Isä meidän -rukouksen ja toistin sitä esimerkiksi ultraäänikuvauksissa, hän kertoo.

– Rukoileminen auttoi minua sietämään odotusta ja epävarmuutta. Isä meidän on hyvin konkreettinen rukous, kun ei tiedä, mitä pyytää. Se rauhoitti minua paremmin kuin meditaatio, jota myös kokeilin.

Isä meidän -rukouksen lisäksi Katja rukoili sairaalassa ollessaan, että pysyisi elossa. Hän rukoili anteeksiantoa ja armoa.

– Rukoilin, että että elämä olisi ollut merkityksellinen ja olisin ollut hyvä toisia ihmisiä kohtaan. Silloin tunsin Jumalan läsnäolon, hän kuvaa.

Katja hämmästyi itsekin, miten hän rukoili juuri kristittyjen Jumalaa. Hän uskoo sen liittyvän kristinuskon tuttuuteen ja sanomaan.

– Vaikeassa tilanteessa sain helpotusta ja lohtua kristinuskon perimmäisestä sanomasta – armosta ja anteeksiannosta.

Suursuon sairaalassa ja Terhokodissa työskentelevän sairaalapapin Virpi Sipolan mukaan eksistentiaaliset kysymykset heräävät lähes aina, kun ihminen sairastuu vakavasti.

Tausta ja aikaisemmat kokemukset vaikuttavat siihen, millaista tämä pohdinta on. Vakavassa elämänkriisissä tulee tarve turvata itseään suurempaan. Jos uskonnollisia kokemuksia ei ole ollut aiemmin elämässä, sairastuminen voi herättää kysymyksen, keneen voisi turvata.

Vakavasti sairastuneet miettivät yleensä kysymyksiä Jumalasta ja oman olemassaolon merkityksestä. Kuka minä olen? Mikä on Jumala? Miksi Jumala sallii tämän tapahtuvan minulle? Olenko elänyt hyvän elämän?

– Näitä kysymyksiä pohtiessa Jumala tulee monesti hyvin lähelle, Sipola kuvaa.

Sairaalapapin tehtävänä on olla sairastuneiden ihmisen tukena.

– Se on kanssakulkemista ja jakamista äärimmäisessä elämäntilanteessa. Kuuntelen avoimesti potilaita ilman arvottamista ja yritän vahvistaa niitä ajatuksia, jotka luovat turvaa juuri tälle ihmiselle.

Monesti ihmiset haluavat kuulla sairaalapapilta tutun hengellisen laulun tai rukouksen. Usein he haluavat nauttia ehtoollista. Laulut ja rukoukset, joita sairastuneet haluavat kuulla, nousevat usein lapsuuden kokemuksista. Esimerkiksi äidin hyräilemä laulu tai isoisän lukema iltarukous voivat nousta merkityksellisiksi lohduttajiksi.

Jo rippikouluikäisenä Jenni Isola pohti uskonnollisia kysymyksiä. Hän löysi aikuisiällä oman hengellisen kotinsa vapaista suunnista. Hän oli 20-vuotias, juuri aloittanut opintonsa ja tavannut uuden poikaystävän, kun hänellä todettiin syöpä.

Alkujärkytyksen jälkeen Isolan luottamus Jumalan johdatukseen kantoi. Hän ei pelännyt kuolemaa.

– Infektioriskin ja väsymyksen vuoksi seurakunnassa käynnit vähenivät. Rukoukseni muuttuivat lyhyiksi huokauksiksi. Huomasin, ettei Jumalan läsnäolon läheisyys ole kiinni siitä, olenko minä häneen yhteydessä.

Isola ymmärsi, että hän kelpaa Jumalalle omana itsenään, ilman minkäänlaisia tekoja.

– Opin, kuinka ihminen on pieni ja Jumala suuri, hän sanoo.

Isolan paranemisesta on jo aikaa. Nyt hän tekee rakastamaansa työtä ja toimii syöpää sairastavien lasten ja nuorten yhdistyksen tukihenkilönä. Sairauden aikana heränneet ajatukset ovat kantaneet häntä tähän päivään asti.

– Jenniä ennen syöpää ei ole enää. Sairastuminen avasi kaikin tavoin silmiäni, hän pohtii.

Isola uskoo, että hänen uskollaan Jumalaan oli merkittävä rooli paranemisprosessissa. Sen voimin hän pystyi kääntämään pahan hyväksi.

Sairastumisen kokemus on muuttanut myös Katjan suhtautumista elämään.

– Herään joka aamu kiitollisena siitä, että saan hengittää ja olla elossa.

Katja on myös jatkanut rukoilemista eräänlaisena kiitollisuuden ilmaisuna.

– En tiedä, uskonko Jumalaan, mutta sairastuminen opetti, että hengellisellä pohdinnalla on paikka myös minun elämässäni. Uskonto vastaa kysymyksiin, joista lääketiede vaikenee. Sen avulla voidaan auttaa ihmisiä, joita muuten ei pystytä auttamaan, Katja sanoo.

Virpi Sipola toteaa sairaalapapin työssään olevan tärkeintä Jumalan armon kokemuksen välittäminen sairastuneille ihmisille.

– Haluan välittää heille viestin ansiottomasta rakkaudesta meitä kaikkia kohtaan. Se viesti lohduttaa sairauden kanssa kamppailevia ihmisiä, taustasta riippumatta, hän kiteyttää.

Katjan nimi muutettu.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.