Huolella harkittu kuva. Nakki lautasella -kirjan kuvituksessa näytetään porsitushäkki, joka on useimmilla suomalaisilla maatiloilla todellisuutta. Tekijät miettivät tarkkaan, millainen ilme häkkiin suljetulle emakolle piirretään.
Samat sanat, eri tulkinnat
Kirjailijat vaikuttavat teoksillaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, mutta ajan myötä teosten tulkinta muuttuu.
Kun Elina Lappalaisen lastenkirja Nakki lautasella viime keväänä ilmestyi, esseisti Antti Nylén arvosteli sitä Helsingin Sanomissa kiihkottomuudesta ja siitä, että se ei esitä eläimiä yksilöinä. Lapsille tehotuotannosta kertovassa teoksessa kaksi lasta kiertää erilaisilla maatiloilla toisen eläinlääkäri-isän kanssa.
Lappalainen vastasi blogissaan, että kiihkottomuus on tietoinen valinta. Hän ja kuvittaja Christel Rönns halusivat, että Nakki lautasella maistuu myös lihansyöjäperheille.
– Mietimme tarkkaan, miten esitämme eläimet kirjassa. Olisi ollut ihan toinen valinta kirjoittaa esimerkiksi satu eläimen näkökulmasta, Lappalainen sanoo.
Hänestä kirjalla on selvä sanoma. Se pyrkii vaikuttamaan ja tarjoamaan tietoa.
– Kirjassa näytetään realistisesti, mitä tehotuotanto suomalaisilla maatiloilla on. Haluamme viestiä, että eläimet ovat arvokkaita olentoja, joiden hyvinvoinnista meillä on vastuu.
Elina Lappalainen
Tietokirjat lähtevät aina jostakin ideologiasta, toteaa Elina Lappalainen. Hänestä monet niistä muistuttavat jopa pamfletteja.
– Lukijalla pitäisi olla konteksti tiedossa: onko kirjoittaja alallaan arvostettu vai kenties kiistanalainen tutkija?
Lappalainen itse on Talouselämän toimittaja. Hän halusi tehdä myös lastenkirjansa journalistisin periaattein.
– Pyrin erottamaan oman ideologiani siitä, millaista tekstiä tuotan ammattikirjoittajana. En usko moralisoimiseen, vaan jätän tulkitsemisen lukijalle.
Seitsemän proosateosta kirjoittanut kirjailija Annamari Marttinen pitää sanomallisuutta myös kaunokirjallisuuteen kuuluvana asiana.
– Minulle uuden kirjan tekeminen alkaa aina siitä, että haluan sanoa jotakin, hän sanoo.
Marttisen tänä vuonna julkaistu teos Vapaa kertoo irakilaisesta Mahdista, joka on päätynyt turvapaikanhakijaksi Joutsenon vastaanottokeskukseen. Idea syntyi, kun Marttinen muutama vuosi sitten aloitti suomen kielen opettajana tuossa nimenomaisessa keskuksessa.
– Halusin tuoda muidenkin tietoisuuteen sen, miten tarkkaan turvapaikanhakijoiden tausta tutkitaan ja miten rankkaa on olla vastaanottokeskuksessa, jossa ei tapahdu mitään.
Vapaa on myös puheenvuoro jatkuvasti vellovaan maahanmuuttokeskusteluun.
– Helposti ajatellaan, että nämä ihmiset tulevat toiselta planeetalta. Lopulta he ovat samanlaisia kuin mekin.
Annamari Marttinen
Sekä Elina Lappalainen että Annamari Marttinen tekevät taustatyönsä huolellisesti ja haluavat kertoa totuuden. Kuitenkin he tekevät myös valintoja, jotka antavat totuuteen oman sävynsä.
– Minusta lapsille ei voi kertoa, että noin puolet tuottajista nupouttaa vasikat ilman kivunlievitystä. Siitä seuraa kolmannen asteen palovamma ja päiväkausien kipu. Asia ahdistaa minuakin, Lappalainen sanoo.
Nupoutuksen eli sarvenalkujen polttamisen tekee hänen kirjassaan eläinlääkäri, joka käyttää puudutusta.
Myös tämän jutun kuvituksena olevaa kuvaa emakosta porsitushäkissään Lappalainen ja Rönns pohtivat huolellisesti.
– Mietimme, onko emakon surullinen ilme kirjan tyyliin sopimatonta inhimillistämistä. Kuvasta voi tulkita, että emakko kärsii, vaikka muuten vältimme tällaisia kannanottoja.
Annamari Marttisen valinnat Vapaassa liittyivät siihen, minkälaisen turvapaikanhakijan elämästä hän kertoo ja mitä. Mahdi on tyypillinen tapaus: nuorehko, koulutettu mies.
– Minulle oli tärkeää kuvata esimerkiksi maahanmuuttoviraston haastattelu, jotta ihmiset saavat siitä oikean kuvan, Marttinen sanoo.
Myös uskonto on Vapaassa läsnä, toisaalta islaminuskoisen Mahdin kautta, toisaalta hänen rinnakkaishahmokseen muodostuvan kristityn suomalaisvangin kautta.
– Muslimien rukouksien sanat ovat hyvin samoja kuin meillä. Se korostaa ihmisten samanlaisuutta.
Heta Pyrhönen
Kirjan sanoma muuttuu ajan myötä, muistuttaa yleisen kirjallisuustieteen professori Heta Pyrhönen Helsingin yliopistosta.
Hyvä esimerkki on Jane Austenin tuotanto. Pyrhösen mukaan 1700–1800-luvun taitteessa elänyt kirjailija itse halusi kuvata kirjoissaan yhteisöelämää ja nuoren naisen paineita mukautua ympäristön vaatimuksiin. Luokka-asema oli tärkeä, eikä nykyaikaisella, yksilön tunteisiin perustuvalla rakkaudella ollut Austenin avioliittokäsityksessä sijaa. Kuitenkin hänestä on meidän aikanamme sukeutunut romanttisen rakkauden lähettiläs.
– Kun tietoisuus teosten alkuperäisestä kontekstista unohtuu, luemme kirjat oman aikamme näkemysten läpi. Tartumme täkyihin, jotka tukevat niitä, Pyrhönen selittää.
Hän toteaa, että näin käy kaikille klassikoille. Sadan vuoden päästä lukijoiden on vaikea hahmottaa, millaiseen keskusteluun Elina Lappalaisen Nakki lautasella ja Annamari Marttisen Vapaa vuonna 2015 osuivat.
– Voimme yrittää rakentaa summittaista kuvaa teoksen tulkintakontekstista sen ilmestymisajankohtana, mutta täysin sitä ei pysty tavoittamaan.
Neljä vinkkiä lukukokemuksen syventämiseen
Miten saada enemmän irti lukukokemuksesta? Yleisen kirjallisuustieteen professori antaa neljä vinkkiä lempikirjan tulkintaan.
Teos kuin teos avautuu toisella tavalla, kun sen kanssa antautuu keskustelemaan.
– Kirjallisuus voi toimia kiinnostavana peilinä omalle ajattelulle ja tarjota elämyksiä, jotka näyttävät asioita uusista näkökulmista. Se on yksi kirjallisuuden tärkeimmistä anneista, summaa yleisen kirjallisuustieteen professori Heta Pyrhönen Helsingin yliopistosta.
Hän kertoo vinkkejä siihen, millaisten kysymysten avulla omaa lukukokemusta voi syventää.
– Huomattava on, että lukemisella on erilaisia funktioita. Joitakin teoksia luemme vain viihtyäksemme ja päästäksemme irti arjesta, toisiin taas suhteutamme omaa elämäämme. Se kuuluu asiaan.
1. Kuka kirjassa kertoo? Mitä kertojasta tiedetään – voiko häneen esimerkiksi luottaa? Mikä on kertojan suhde henkilöhahmoihin?
2. Miksi kertomus kerrotaan? Jokaisen kertomuksen kertomiselle on jokin syy. Lukija voi pohtia, miten teoksen muotokieli, kuten juonirakenteet ja tyyli, tukevat kertomisen tavoitteita.
3. Miten teoksen tapahtumat on sommiteltu? Miten alku suhteutuu loppuun? Kysymystä motivoi se, että yleensä teoksen alussa esitetään jokin kysymys tai ongelma. Löytyykö siihen kertomuksen kuluessa vastaus? Jos alussa esiintyy ase, se ehkä laukaistaan kertomuksen kuluessa – mutta jos ei, sillekin on syynsä. Kertomukseen voidaan rakentaa varjoja, joilla viitataan siihen, mitä olisi voinut tapahtua.
4. Mikä teoksen kuluessa muuttui? Jos mikään ei muuttunut, mikä selittää staattisuutta?
Lue myös Elina Lappalaisen blogia.
Jaa tämä artikkeli: