null Sanan kuulemisesta

Sanan kuulemisesta

Rakastan kuvataiteita ja elokuvia, mutta televisio ei ole minun mediani. Avaan sen ehkä pari kertaa viikossa ja katson harvoin muuta kuin kulttuuriohjelmia ja dokumentteja. Sitä mukaa kun kanavia on tullut lisää, katsomiseni on vähentynyt.

Radiota kuunnellessa tilanne on toinen: valitsen ne kanavat, jotka erikoistuvat asiaohjelmiin ja klassiseen musiikkiin ja kuuntelen niitä säännöllisesti. Kanavien ylitarjonta ei haittaa — muuten kuin siten, että ilmeisesti yleisömäärän pienuuden vuoksi klassista musiikkia lähettävän aseman signaali jää helposti rokkikanavien signaalin peittoon.

Suosin radiota, koska minua häiritsee televisio-ohjelmille tyypillinen nopeus ja sirpaleisuus. Ohjelma-aika on niin kallista, että sisällöstä karsiutuu usein kaikki moniselitteinen ja mutkikas. Kun sanat vähenevät ja yksinkertaistuvat, se, miltä ihminen näyttää, saa enemmän merkitystä kuin se, mitä hän sanoo.

 

Kanavien kilpaillessa katsojamääristä viihdyttävyys ja näyttävyys saa yhä enemmän painoa. Asia-aiheitakin käsitellään showbisneksen keinoin. Keskusteluihin valitaan äärimmäisten kantojen edustajia, jotta saataisiin aikaan melodraamaa, jossa tunteet leiskuvat korkealla ja puhujat huutavat toistensa päälle. Vähät itse aiheesta. Vähät siitä ihanteesta, että katsojat totutettaisiin ajattelemaan itse ja kuuntelemaan kärsivällisesti toisen mielipiteitä.

Radiossa on enemmän aikaa. Asian voi taustoittaa ja perustella. Näyttävyyden vaatimus ei orjuuta ja voidaan keskittyä siihen, mitä sanotaan. Koska puhujaa ei näe, puhenopeuden on oltava maltillinen. Kuulijalla on aikaa ajatella.

 

Turhaan ei puhuta Jumalan sanasta, jota ihminen kutsutaan kuulemaan. Jeesuksen mukaan sellainen usko on heikko, joka vaatii ihmeitä ja näkyjä tuekseen. Silmää voi huijata, ja silmä näkee vain pinnan, joka ei välttämättä kerro totuutta. Totuus avautuu sille, joka kuuntelee keskittyneesti ja mietiskelee kuulemaansa mielessään.

Väitetään, että aikamme on silmän ja visuaalisuuden aika. Sen ei välttämättä tarvitsisi johtaa pinnallisuuteen. Kuviakin voi katsoa pitkään, miettien niiden sisältöä. Pahinta on nopeuden ihannointi. Se totuttaa meidät katsomaan näkemättä ja kuulemaan kuuntelematta.

Jaa tämä artikkeli: