Satu
Pitäisikö lapsille kertoa satuja vai opettaa epäilemään kuulemaansa? Tätä pohdiskeli taannoin vakaumuksellisen ateismin ikoni, evoluutiobiologi Richard Dawkins. Onhan sentään kovin epätodennäköistä, että rupikonna muuttuisi suutelemalla prinssiksi.
Omista lähtökohdistaan käsin Dawkinsin maailmankuva on täysin johdonmukainen. Sen ongelmana on silti kovin rajoittunut todellisuuskäsitys, joka antaa olemassaolon kunnian vain kapealle joukolle inhimillisesti koettavissa olevia ilmiöitä.
Muumilaaksoa tuskin on olemassa paikkana, johon voisin matkustaa samoin kuin vaikkapa Ojakkalaan tai Poriin. Mutta Muumilaakso ja sen asukkaat voivat silti olla olemassa ja todellisia mielen ja ajattelun kategorioina. Saatan havaita ympäristössäni muumilaaksomaisia piirteitä ja peilata havaintojani Tove Janssonin satumaailman kautta.
Satujen hahmot voivat tarjota samaistumisen kohteita. Lapset saattavat pohdiskella, ketä Muumilaakson asukkaista muistuttavat eniten – tai ketä veli, sisko tai paras kaveri muistuttaa. Satu voi auttaa ymmärtämään ihmisten vuorovaikutusta paljon täsmällisemmin kuin tarkinkaan tieteellinen teoria.
Kysymys on siitä, millaisin käsittein jäsennämme maailmaa. Kokeellinen menetelmä on epäilemättä hyvä tapa kartuttaa tietoa mitattavissa olevasta todellisuudesta. Satujen kautta ihminen taas voi tavoittaa sellaisiakin olemassaolon ulottuvuuksia, joita on hankala laboratorio-olosuhteissa todentaa.
Joidenkin kertomusten vetoavuus on niin väkevää, että ne kutkuttavat mielikuvitusta sukupolvesta ja vuosituhannesta toiseen. Onko tällöin edes kovin olennaista, onko kertomuksella tarkka vastineensa historiassa? Inhimillisesti koettuina tällaiset peruskertomukset ovat joka tapauksessa äärimmäisen todellisia.
Jos minulla joskus on onni tulla isäksi, toivon, että lapsillani on kykyä sekä epäillä että uskoa. Taitoa kyseenalaistaa kuulemansa – ja samalla uskallusta heittäytyä rohkeasti sadun maailmaan. Elää ja kokea suurten kertomusten voima antamatta epäilyksen tärvellä fantasian taikaa.
Wille Rydman
wille@willerydman.fi
Kirjoittaja on helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu, joka ei häpeä
tunnustautua konservatiiviksi.
Jaa tämä artikkeli: